zondag, december 24, 2006

Kahdeskymmenesseitsemäs postaus

Hyvää, rauhaisaa, sairaala- sekä traumavapaata joulua kaikelle kansalle.

woensdag, december 20, 2006

Kahdeskymmeneskuudes postaus

Ehkä lyhyestä nyt virsi kaunis/kauhea.

Hyvät Naiset ja Herrat:

Tommy Taberman



Ja seuraavaksi Hans Teeuwen



Ei enempää kommentteja tältä tiimoilta.

dinsdag, december 19, 2006

Kahdeskymmenesviides postaus

Rakkaalla ainokaisella pojallani on ollut kovia kokemuksia viime aikoina. Ensin äiti hylkäsi laitokseen kahdeksi vuorokaudeksi, jotta pääsi harrastamaan ompelua sekä henkeviä ja pitkiä keskusteluita Isomman Ukon kanssa.

Koettelemuksesta toivuttuaan Pikku-Ukko joutui sairaalaan, jossa häneen asennettiin ikäänkuin uusi napanuora. Useimmat kutsuvat härveliä gastrostoomaksi tai PEG-letkuksi tai joksikin vastaavaksi. Pikku-Ukko oli alkuun melko närkästyneen, myös kipuisan oloinen, mutta toisaalta ehkä tyytyväinen siihen, ettei nokassa ole enää letkua.

Noin periaatteessa ja käytännössäkään en tykkää erityisesti siitä ajatuksesta, että lapseen, joka on minusta syntynyt, tehdään jotain uusia reikiä. Mutta tämä nyt varmaan oli paras valinta. Operaatio tehtiin keskiviikkona ja kotiutuminen tänään. Ihan kiva. Viime yönä heräsinkin jo kerran siihen, että tunsin JONKUN puuttuvan. Yritin sitten lohduksi kaivautua Ukon selkään kiinni.

Mutta siis nyt vieressä on pieni sirkuttaja, joka olosuhteisiin (maha täynnä ilmaa ja se harmittaa) nähden voi hyvin. Ihan jees.

Sosiaalivirastosta tuli päätös taksimatkojen korvauksesta: Pikku-Ukolle korvataan per kk 14 yhdensuuntaista matkaa. En tiedä, mikä on normaali määrä, mutta meidän tarpeeseemme se on nyt enemmän kuin riittävästi. Sitä en tiedä, muuttuuko ajatus jossain vaiheessa. Hetken tunsin itseni sosiaalipummiksi, mutta vaiensin sitten aatokset.

Oikeasti Pikku-Ukon kanssa EI ole helppo matkustaa. Ei ainakaan kahdestaan. Heloointa on kävellä paikasta toiseen, mutta aina se ei ole järkevää tai mukavaa. Kahdestaan on ihan mahdotonta mennä autolla. Rattaat ovat jo melkein hajonneet, kun olen tunkenut ja ängennyt niitä takaluukkuun (ne ovat PIRUN painavat, menevät huonosti kasaan ja pyörien väli on noin 1m). Haaveilen tila-autosta. Tai jostain, minne saa ne rotiskot vain nostettua. Kerpele.

Eli tämä matkojen saaminen oli kyllä ihan odotettu uutinen.

Ai niin, joulukin tulee.

Huomenna pitäisi keksiä jotain tekemistä Ukon ja Ukon jälkikasvun kera. Lampaita se kovasti havitteli ja kysyin siltä, että onko kyseessä joku "schapen neuken" -tyylinen fantasia - eli sorkat saappaisiin ja saparo sivuun - mutta tuo kielsi ehdottomasti moiset eksoottiset ajatukset.

Ylihuomiseksi olisi tarkoitus laittaa pataan nyt parvekkeella lojuvat, murhatut fasaaninpojat. Kysyin Ukolta, vaeltaako niiden kadotetut sielut nyt täällä ympäriinsä. Nyt en just muista, mikä vastaus oli (...)

Fasaani on tasapainottelua joulukinkun ja pupujussikan välillä. Kovin hämmentyneenä, mutta silti nyökytellen hyväksyin Ukon kertomuksen siitä, että hänen kotimaassaan jänöjä lakataan myymästä lemmikkieläinkaupoissa joulun alla. Ilmeisesti ajatus on, ettei kukaan sentään osta lemmikkiä aina esim alkuvuodesta vain loppuvuoden juhla-ateriaa varten.

Äitini on kyllä joskus kertonut tarinoita Roope-possusta, joka uudistui joka vuosi kadotakseen parahultaisesti joulun alla. En tiedä onko se täysin ERI asia. Brutaalia. Sydämetöntä. Epäreilua.

Sumea nälkä. Nyt on paras lopettaa tämä x-jauhanta.

vrijdag, december 15, 2006

Kahdeskymmenesneljäs postaus

Katan meemi

Artisti:

David Bowie

1. Sukupuolesi?


Lady Stardust

2. Mikä on suurin unelmasi?

God only knows

3. Mitä inhoat?

Big Brother

4. Millainen fiilis sinulla nyt on?

Chant of the Ever Circling Skeletal Family

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?

John, I'm only dancing

6. Mistä asioista pidät?

Rebel, rebel

7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/tyttö-/poikaystävällesi?

Soul Love

8. Missä haluaisit olla?

Amsterdam

9. Kuvaile elämää?

Day in - day out

10. Kuvaile itseäsi?

Too dizzy

11. Mitä sinä haluaisit juuri nyt?

Bang bang

------------------

Ompelukone johdatti minut muutamaksi tunniksi suloiseen flow'n tilaan, jossa kuvittelin olevani alipalkattu Hennes Mauritzin ompelija Kambuzassa.

Niksi Pirkkaan pään sisäistä roolileikkiäni ei ehkä hyväksyttäisi, mutta suosittelen. Tulosta tuli aika rapeasti.

------------------

Hylkäsin ainokaisen poikani kahdeksi yöksi tilapäishoitoon. Toivottavasti muru murunen ei houkkaa sieltä mitään korvatulehdusta mukaansa.

zondag, december 10, 2006

Kahdeskymmeneskolmas postaus

Jos seurustelet nörtin kanssa, uhkana ei ehkä ole toinen nainen, vaan...

Viime päivien tapahtumat:

1. Ukko lähti yhdistetylle työ- ja hupimatkalle.
2. Pikku-ukko, eli Poika, on sairaalassa - kai korvatulehdus, syy sairaalaan menoon huonontunut kohtaustilanne.
3. Siivosin eilen noin 1.30 asti yöllä, kun sain hyvän draivin päälle. Nyt on joulu.

Täällä, tänään:

1. Ukko saapuu nippanappa tämän vuorokauden puolella.
2. Pitäisi klampsia kohta sairaalaan.
3. Yritän olla sotkematta.

Jospa poikkeaisinkin tavoistani, pistäisin nyt toosan kiinni, hakisin lisää kahvia ja lukisin Hesarin?

Hjuva ajatus.

Mjuoks:

Pikku-Ukko pääsee hospitaalista kotiin. Siis haemma hänet. Keskiviikkonahan meidän pitää taas palata takaisin, joskin tällä kertaa vain kuntoutussuunnitelman tekoon. Luulen ma, että pyydän kuntoutusvastuun siirtoa kehitysvammaneuvolaan, se säästäisi omia närvejäni (jotka ovat yleensä melko heikolla tolalla, vähintään lyhyet. aika sytytyksestä räjähdykseen on alle kaikkien mitattavissa olevien asteikkojen, joskus sitä edellistäkään tapahtumaa ei tarvita).

Vielä lisää:

Pikku-Ukolla oli pahan olon takana ikävä korvatulehdus. Molemmissa korvissa. Sitä ei huomattu, ennenkuin korva vuosi mähnää ja töhnää.

Tosi vaikeaa välillä löytää syytä lapsen pahaan oloon silloin kun hän ei kommunikoi kuin ilmeillä. Silloin kun Pikku-Ukko vielä itki ja liikkui, tulkinta oli helpompaa. Nykyään hän enimmäkseen vain näyttää hyvin kipuisalta, mutta syy voi tosiaan olla melkein ihan mikä vain. Vaikka se huono kohtaustilanne ja ikävä yleisvointi :-(

Mää inhoan hymiöitä :X

dinsdag, december 05, 2006

Kahdeskymmenestoinen postaus

Ottaa aivoon vieläkin.

Siis miksi, oi miksi, mä en saa jalostettua itsestäni ihmistä, jolla olisi kyky kommunikoida sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla? Miksi mä olen juuri sellainen juntti, joka antaa vääriä vastauksia työhaastatteluissa?

Mä en ymmärrä, mikä on se juttu, joka toiset saa tajuamaan, mitä pitää vastata. Mä en käsitä, miten se on sitten niille täysin päivänselvää. Eivätkä ne ihmiset (mukaan lukien eräs nimenomainen, joka tätä kenties lukee), joille moinen sosiaalisesti hyväksyttävä käytös on ainakin riittävän luontevaa tajua, miksi mä en voi vain tehdä just niinkuin he itse tekevät.

Ehkä seuraavassa työhaastattelussa mä sanon jotain seuraavaa:

Haluan tätä harjoittelupaikkaa, koska tavoitteeni on valmistua. Minä en tiedä helvettiäkään, millaista teidän puljussanne on työskennellä, koska en ole teillä ollut ennen. Edellisestä syystä johtuen en TODELLAKAAN voi tietää, haluaisinko minä työskennellä kanssanne työharjoittelun jälkeen, vai en.

Jos teillä työnteko on edes jossain määrin mielekästä, työympäristö "ok", palkka kohtuullinen ja ihmiset edes suhteellisen mukavia, voisin mahdollisesti olla teillä töissä. Mutta jos jotain kiinnostavampaa tai paremmin palkattua osuu kohdalle, älkää kuvitelko, että olisin millään muotoa lojaali kuin omille tarpeilleni. Ettehän tekään sitä kuitenkaan ole.

Minulla EI ole mitään erityisiä suuria visioita siitä, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa, koska kaikki riippuu kaikesta. Miten niin muka minä voin päättää kovin tarkasti, mitä minä haluan tehdä tulevaisuudessa, koska ensin pitäisi tehdä sitä kaikkea, ennenkuin tietää, mikä on mielekästä ja mikä ei. Mistä ihmeestä minä voin tietää, vastaavatko minun mielikuvani todellisuutta, vai eivät?

Mulla taitaa olla pahanlaatuinen asennevamma. Kun mä en ymmärrä, miksi mun pitäisi tuntea itseni mukavaksi tilanteessa, joka perustuu pelkälle sosiaaliselle paskanjauhannalle?

(Nyt mä kuulen äänen sanovan: "Älä ole AINA noin negatiivinen, hei ihan oikeesti, ei se NOIN mee".)

Mun näkökulman mukaan työhaastattelut ovat (usein?) tilaisuuksia, joissa haastattelija haluaa kuulla tietynlaiset vastaukset. Haastateltavan on annettava juuri ne vastaukset, jotka on arvotettu sopiviksi, huolimatta siitä, vastaavatko ne todellisuutta vai eivät.

Näin siis haastattelija ja haastateltava käyvät läpi tietyn teatteriesityksen, jossa haastateltava esittää, että on ihan taivaallisen kiinnostunut juuri siitä työpaikasta, jota hakee. Haastattelija odottaa, että haastateltavan unelma olisi juuri tämä nimenomaisen haun kohteena oleva työtehtävä. Vähintään tavoitteena pitää olla pääsy itse yrityksen sisään, ehkä tuon "helpon" tehtävän kautta vaativampiin hommiin.

Kuitenkin objektiivisesti tarkasteltuna työ voi olla juuri sellaista, jota kukaan järkevä ihminen (joka ei syö hasista*) ei koe unelmatyökseen. Vaan tekee sitä ainoastaan sen takia, että saa kenties menetetystä vapaa-ajasta sopivan tuntuvaa korvausta. Ja tuolla summalla voi sitten saavuttaa itselleen mieluisia asioita, kuten ruokaa, vaatteita, katon pään päälle, ravintolailtoja, ehkä lipun punttisalille ja matkan Rhodokselle/Goalle/Tallinnaan. Whatteva.

Niin, ja sitten mahdollisesti tuo työpaikka antaa paremman mahdollisuuden ja turvan pyöräytellä jälkikasvua, noita pieniä vaaleanpunaisia palleroita, maailmaan. Sen jälkeen raha, fyrkka, massi, hillo voikin mennä vaippoihin, vauvanruokiin (ai eikun ei, tää oli poliittisesti epäkorrektia, vauvojahan piti TÄYSimettää ainakin 6kk ja sen jälkeen kasvattaa itse appeeksi jotain luomuperunoita parvekkeella ja keittiön amppelissa rosmariinia), teletappivideoihin, kaalimaan kakaroihin, pelikonsoleihin, satujumppiin, balettitunteihin, merkkivaatteisiin, iPodehin, näytönohjaimiin ja sitä rataa.

Pompataanpa takaisin. Joskus ammoisina aikoina olen ollut työhaastatteluissa, joissa työnantaja on vallan mainiosti käsittänyt sen, että hakemani tehtävä on vain väliaikainen vaihe mun elämässä. Hän ei ole edes viitsinyt vaatia tätä edellä kuvattua jadajadasoopaa, vaan ollut lähinnä kiinnostunut tarkistamaan, etten ole esim. alkoholi/huumeongelmainen ja hyväksynyt sen, että minulla on intressini, jotka voivat olla ihan hemmetin kaukana hänen työpaikastaan. Kuitenkin jostain satumaisesta syystä olen valmis tulemaan töihin joksikin määrätyksi ajaksi ja mikäli oikein lykästää, olen jopa hyödyksi.

No niin, nyt siis tarvitsisin kahdeksaksi viikoksi juuri tuollaisen työtehtävän. Jossa voisin parhaimmillani olla jopa hyödyksi. Se, mitä minä haluan, on vain yksi lappu, jossa lukee "ninna_a on tehnyt 8 ov harjoittelun yrityksessämme ja suoriutunut annetuista työtehtävistään milloin mitenkin".

ONKO SE NYT TAAS LIIKAA PYYDETTY, kysyn minä...

No niin, jos olisin vielä villi, lapseton ikisinkku, soittaisin jonkun kaverin kylään, korkkaisin jouluoluen ja katsoisin tuota, kunnes sekoaisin:

http://www2.hs.fi/klik/joulu2000/joulu.html

Hyvää itsepäisyyspäivää itsekullekin säädylle. Minä menen ripustamaan pyykit.

* Wanha Sananlasku Wuodelta 1994, liittyy tositapahtumiin, joita ei nyt tässä kerrata

Kahdeskymmenesensimmäinen postaus

Voi ketunpylly.

Tätä menoa mä en tule koskaan ikinä enkä milloinkaan saamaan työharjoittelupaikkaa. Ja just sen takia, että mä olen minä, enkä joku "iloinen, reipas, sirpakka, avoin, ystävällinen, oma-aloitteinen, kärsivällinen, joustava, alle 30v, lapseton", joka hammasta purren matelee ja nuolee saappaat, jos kysytään. Ja kysyy vielä sen päälle, olisko niitä saappaita vielä jossain lisää, kun hommaan suorastaan rakastuu kun siihen tutustuu.

Ei vittu kun mä olen lähinnä itseironinen, kriittinen, helvetin varautunut ja kärsimätön. Toisinaan energinen ja toisinaan melko laiska, vähän riippuen päivästä. Alle 30-vuotiasta musta ei saa kuin paperit väärentämällä, eikä lapsettomuuskaan osu kohdalle. Nöyrää ei kiinnosta edes yrittää leikkiä. Olis niiku ihan kiva tehdä töitä, eikä pelleillä jotain roolipeliä, jossa "mä oon niinku sellanen vähän dami harkkari ja mä niinku kestän ihan kaiken". Ei helvetti sitä roolia jaksa vetää edes työhaastattelussa. Jos sen paikan saisikin, niin tuskin siellä viikkoa kauempaa kestäisi.

Tuli mieleen yksi aikaisempi työpaikka. Niillä ei ollut liikaa valinnanvaraa työntekijöiden suhteen, niin joutuivat sietämään mua. Varmaan noin vuoden jälkeen (huom: ei ollut vakkariduuni) eräs työkaveri sanoi: "Kun sä tulit tänne, mä luulin, että sä olet ihan HULLU. Mut sit mä tajusin, et kyl sä oot ihan ok, vaikka aika pimee".

Yritä nyt siinä sitten. Pitäis varmaan ostaa uus luonne, tai jotain. ANGST!

zondag, december 03, 2006

Kahdeskymmenes postaus

Eilen oli pikkujoulut ja nyt vieraana Herra Kankkunen.

Kapula on luova olotila, jos sille vain antautuu. Epäilemättä siitä syystä, että tuska on suurimmillaan, mutta itsekritiikki pienimmillään. Edellä mainitusta syystä luovan toiminnan seuraukset voivat siten parhaimmillaan tuottaa iloa, pahimmillaan nolostuttaa. Noiden välissä lienee sitten jotain yhdentekevää tai melko neutraalia.

Yleensä yritän käyttäytyä melko kontrolloidusti ja olla suht järkevä ja muuta vastaavaa soopaa. Lukuunottamatta tilanteita, joissa

1) Kilahdan ja olen ääliö
2) Olen krapulassa
3) Olen kännissä
4) Olen tulossa kipeäksi
5) Olen kipeä
6) Olen PMS-oireiden vallassa
7) Olen raskaana, imetän, syön hormoneja tai olen muun vastaavan neuropsykologisen häiriön vallassa

(Kuulostaa ehkä uskomattomalta, mutta kohdat 1-7 eivät täytä aivan koko vuotta)

Silloin kun tapasin Ukon ensimmäisenn kerran, itsekritiikkini oli alentunut, koska olin mojovan flunssan vallassa. (Luullakseni arvostelukykyni oli kuitenkin tallella. Ainakaan en ole vielä tullut katumapäälle. Pus!) Laskeneen itsekritiikin ansiosta puhuin vain lievästi kangerrellen kielillä, siitä huolimatta, että yläpäätornipöllössäni oli varsinainen Baabelin kielten sekoitus.

Edellisessä tapauksessa syy mielenhäiriöön oli siis selkeä. Mutta sitä olen kelannut jo muutaman tunteroisen, että mikä v*tun excuse alentuneeseen itsekritiikkiin ja mielipuolisuuteen mulla on ollut tossa kesän elokuun ja syyskuun välissä. Luin nimittäin tässä vastikään läpi tämän blogin ensimmäisiä kirjoituksia. Vaikka kuinka yritin tavoittaa juuri sitä nimenomaista ahdistusta, joiden vallassa muutama postaus oli kirjoitettu, en kerta kaikkiaan saanut fiilareita päälle. Hämmentävää. Siis siinä ei ole mitään uutta, että mulla on ollut kriisejä. Nyt en vain pysty muistamaan, miksi.

Kiellän ehdottomasti, että syyllistä voisi löytää peilin kautta.

Hmm. Toisaalta voi olla, että samoja ahdistuksia kuin aiemmin ei ole siksi, että pannuun ottaneet asiat ovat muuttuneet. Tai mulla on löysempi pipo. Tai jotain. Ukkoperäinen ahdistus, jonka perimmäinen syy on varmaan joku kiintymys/kiinnittymissuhdetrauma, laktoosi-intoleranssi tai muu puolimielisyys on kääntäen verrannollinen tapaamisten tiheyteen.

(Ahdistus lisääntyy eksponentiaalisesti, ei lineaarisesti. Luulen kummiskin ettei äärettömyyteen, koska muuten polla räjähtää. Niin, ja jostain syystä keittiötyökaluista suurinta läheisyyttä tunnenkin painekattilaan (snelkookpan). Se toimii suunnilleen samalla periaatteella kuin minä.)

Niin, ja viime aikoina me olemme luullakseni olleet enemmän yhdessä kuin kesällä. Luullakseni. Tai sitten mä olen alkanut uskoa siihen valheeseen väitteeseen etteivät ihmiset muka lakkaa olemasta sillä siunaamalla kun ne lakkaavat siintämästä taivaanrannassa.

Se kutaleen tekele, jota neuleeksikin kutsutaan, piti purkaa. Yritän tehdä pyöröpuikoilla villapaitaa, mutta pyöräytin kudelman vahingossa kerran ympäri. Tällä kertaa en jaksanut niin persoonallista toteutusta, että paidan helmassa olisi "jännittävä" kieppi heti alkuunsa. Loivasti sadatellen revin kaiken alkutekijöihinsä, loin silmukat ja tein pari kierrosta. Samalla pienensin kokoa. Villaneulehan sinkuu (suom. venyy), eikö vain?

Alavia maita on viime päivinä kuohuttanut uutinen pienen 8-vuotiaan pojan murhasta.

Kotimaan uutisista merkittävimmät tuntuvat taas vaihteeksi liittyvän joko Mr Valjakkalaan, BB:n voittajaan tai Kestojulkkiskokelas Kuroseen.

Seuraavaksi uniosastoon:

Viime öinen känninen uni oli pitkästä aikaa jollain tavalla tosi lohdullinen, vaikka siinä tapahtuikin kummia, kuten esim. koulurakennukseni luhistui kasaan kuin WTC ikään. Tosin syynä rakennusvirhe, ei terrorismi.

Unessa kuljetin Poikaa joka puolelle pulkassa ja olin tosi iloinen ja huojentunut siitä, että sain hänet näppärästi mukaan. Sen sijaan, että hän siis olisi sitonut mut yhteen paikkaan, sain hänet liitettyä elämääni keveästi ja helposti. Pulkka kulki kuin jäällä tai pakkaslumessa, eikä ollut taakkana edes portaissa. Koulurakennuksen sortumisestakin selvisimme hengissä. Aavistin vaaran ajoissa, tempaisin kiinni pulkan narusta ja juoksin ulos.

Yleensä unissa olen vain pinteessä, joista selviydyn nipin napin, yleensä tuurin ja nopeiden kinttujen ansiosta. Tai en selviydy, vaan pinnistelen itseni hereille ollakseni ahdistunut jonkin aikaa ja nukahtaakseni uudelleen. Viime yönä olin tosi kekseliäs, rauhallinen ja järkevä. Heh.

Huomenna pitäisi tehdä päivähoidon kuntoutussuunnitelma. Mutta kun ei kiinnosta. En halua. En ala. Ihan jees varmaan, jos olisin joskus ollut tilanteessa, jossa ko sessioilla olisi ollut jotain myönteisiä seurauksia. Kenties jos olen mahdollisimman negatiivinen, koen iloisen yllätyksen?

Kohta on aika taas mennä unten maille.

Sitä ennen vietän pienen tuokion miettien sitä, kumpi nostaisi paremmin ehkäpä juuri tämän nimenomaisen päiväkirjan tasoa: Se, että alkaisin kirjoittaa nasevia kommentteja päivän polttavista uutisista vai se, että vain vaihtaisin kirjoittajaa?

Ei hyvä luoja, nelkussa alkoi chatti.

zaterdag, december 02, 2006

Yhdeksästoista postaus

Jahans, taas yksi laiska lauantai. Ukko häipyi täältä muutama tiima sitten ns. Goedheiligmanin vastaanottoon. Poika nukkuu. Minä istun lattialla ja vuorottelen Hesarin lukemisen, kirjoittamisen, surffaamisen ja neulomisen kanssa. Jälkimmäisen toiminnan tuloksena pitäisi kai vuoden 2007 loppuun mennessä olla villapaita. Kahtotaan.

Kävin eilen harjoittelua varten työhaastattelussa. Minä typerä ajattelin, että 25 min ehtii taksilla kohteeseen hyvissä ajoin. Kuvittelin, että ajoon menisi noin 15 min, koska bussilla pääsee perille laskennallisssa 24 min ajassa. Pysähdellen pysäkeille ja valoihin, kuten muutkin autot.

Mutta ei. 25 min TASAN meni alaovelta kohteeseen, mikä tarkoitti sitä, että kun olin löytänyt tieni sinne, missä haastattelu pidettiin, olin rapeasti myöhässä. Vain muutamia minuutteja, mutta kuitenkin. Pitääkö ihmisen olla tyhmä vai tyhmä? Miksi en tajua sitä, että voisin mennä paikalle vaikka 15 min etuajassa ja vaikka haahuilla jossain ulkona sen 5 min?

Tyhmä, tyhmä, tyhmä.

Ukko muuten ei ymmärrä alkuunkaan mun tapaani kutsua itseäni tyhmäksi. Se ei ole kuulemma viisasta, koska se on just sitä suomalaista "elämä on paskaa, paskemmaksi muuttuu, minäkin olen ontto orpopiru pää patterin välissä, väärinymmärretty ruoja, ruoskikaa minua".

Mulle se vain on tapa. Joskus itseironiaa. Ei koskaan tarkoituksellisesti sitä, että toivoisin kanssaihmisten sen jälkeen kehuvan maasta taivaaseen, "eikun ihan hyvä tyyppi sä olet" (SELLAISTA itsesääliä varten on ihan oma tyylinsä). Mietin, onko kyseessä kulttuuriero. Joko suomalaisen ja hollantilaisen kulttuurin välinen ero TAI sitten ihan vain ero kommunikaatiokulttuurissa/perhekulttuurissa.

Kulttuurierosta voinkin luoda aasinsillan parisuhdeteemaan:

Melko usein olemme Ukon kanssa pohtineet sitä, miten välttää hänen edellisen parisuhteensa karikot. Ukon mielestä nimittäin kulttuurierot olivat aika suuri syy yhä kasvaneeseen juopaan.

Mä taas mielellään sanoisin, että jos epäsosiaalinen, kaikkea ulkomaalaista epäilyttävänä pitävä henkilö nai itselleen puolison, jota ei arvosta, rakasta, eikä välitä oppia tuntemaan, niin mitä ihmettä muuta kuin ongelmia siitä voi seurata?

(Jos vaihdetaan sanan "ulkomaalainen" tilalle "eteläsuomalainen" ja muutetaan hieman kontekstia, niin sitten puhutaan suhteestani ERÄISIIN pohjoisessa asuviin Pojan sukulaisiin:

Tiedättehän muuten, että Helsingissä KAIKKI ihmiset ovat ihan valtavan rikkaita, ja sen näkee mm. kahviloiden ja hampurilaisravintoloiden suosiona? Tiedättehän sitten muuten myös sen, että KAIKISSA kaupassa myytävissä vihanneksissa on SALMONELLA, jota EI SAA millään keinolla POIS? Niin, ja isotkin kauppaketjut myyvät ns. "mätöä" lihaa kaupoissa ja hygienian taso on aivan järkyttävän alhainen! Kirjastojen kirjoissa elää vakavia tartuntatauteja, joten niitä ei lapsille voi antaa! Jokaisen ovenkahvan kosketuksen jälkeen kädet ovat TODELLA saastaiset siihen asti, kunnes ne desinfioi! Pk-seudulla on niin paljon koiria, että kadut tulvivat kusta ja haisevat saastalle!

Sen sijaan POHJOISESSA maaperässä EI elä MITÄÄN bakteereita. Pohjoisessa ei tarvitse sen takia multaakaan oikein pestä vihanneksista tai salaatista... jne.)

Tietenkään en voi tietää Ukon entisestä parisuhteesta toisen osapuolen kokemuksia, mielipiteitä tai ajatuksia. Avoimiksi jääneitä kysymyksiä ovat, miksi pysytellä parisuhteessa, jossa antaa rakkauden kohteen kohdella itseään kuin koiraa? Toisaalta taas miksi olla parisuhteessa, miksi avioitua ja tehdä lapsia kumppanin kanssa, jota ei kunnioita pätkän vertaa?

Tai ehkä olen harhateillä. Ehkä Ukon ex ei pitänytkään Ukkoa arvottomana ja tyhmänä vaan päinvastoin? Ehkä kumppania pitikin mitätöidä, jotta ei tuntisi itseään täysin arvottomaksi. Jos tunnustaisi toisen olevan "jotain", se tarkoittaisi kieron logiikan mukaan sitä, ettei itse ole "mitään". (Poikani isä yritti suhteemme loppuaikoina sytytellä tämän tyylistä viehkoa valtapeliä välillemme.)

Ukon tyyli suhteissa on olla melkein rasittavuuteen asti rakentava, myönteinen ja yhteistä parasta ajatteleva. Sillä sitkeydellä rakennetaan vaikka sata patoa kuuhun asti (rinta rinnan naapureiden kanssa), mutta ei osallistuta yhteenkään kieroon parisuhdevaltapeliin.

(Hmm. Suomalainen sitkeys varmaan riittäisi siihen, että yksi Jussi rakentaisi niin VITUN ISON PADON, ettei YHDELLÄKÄÄN NAAPURILLA OLISI SAMANLAISTA. Ja voi jee. Sen jälkeen Jussia joko puukotettaisiin tai taputeltaisiin selkään. Hyvä jätkä! Hyvähän sen on rakentaa, kun se on aina saanut kaiken. Me ei olla IKINÄ SAATU YHTÄÄN MITÄÄN. Mennään hajottamaan sen pato yöllä kauhakuormaajan kanssa. Perkele, vääryydellä se on kuitenkin patonsa rakentanut!)

Mä en tunne Ukon kulttuuria vielä niin hyvin, että osaisin kärjistää toiseen suuntaan. Ainakaan just tällä hetkellä. Ehkä vuoden päästä esimerkkejä riittää niin, että ratisee. Mutta nyt poistun tästä ikkunasta opiskelemaan kieltä, eli katselemaan Hans Teeuwenia DVD:ltä.