Sadaskahdeskymmeneskolmas

Hyvää, rauhallista, sairaala-, terapia- ja kriisivapaata joulunaikaa kaikille.

Meillä ovat appivanhemmat käymässä, ja lämmintä ruokaa väännetään kaksi kertaa päivässä, sen lisäksi toki aamiainen sekä vähintään yksi teehetki. Lapsetkin ovat meillä.

Lasten äiti on ystävällisesti iskostanut lastensa mieleen, kuinka hän joutuu tänä vuonna nyyhkimään yksin kylmässä ja pimeässä, ilman joulupuuta ja läheisiä ihmisiä. 7-vuotias liikuttavalla lapsenuskolla on vakuuttunut siitä, että mikäli ei ole joulukuusta, pukki ei jätä lahjoja. Meillä kyllä oli lahjoja kuusen alla, ja pukki "teki oharit" jättäen paketteja kolkutuksen jälkeen kuistille (ei kuusen juureen), mutta kuitenkin.

Siis muistakaa nyt kaikki eronneet vanhemmat: Mikäli haluatte pilata nimenomaan juuri omien lastenne joulumielen, niin kertokaa sydäntä raastavasti yksinäisyydestänne, sekä täsmentäkää jälkikasvullenne, että on epänormaalia ja vahingoittavaa olla x päiviä erossa ns. primäärihoitajasta. Näin saatte ehkä entisen puolisonne ilon pilaantumaan vähän, mutta sen läsnäolevan vanhemman syvin suru tulee kuitenkin lapsen raastavaa tuskaa katsellessa. Ja EI, se oikea ratkaisu ei siihen ole palauttaa lasta aikaisemmin tuskan alhossa rypevälle vanhemmalle. Varsinkaan, mikäli hänellä ei ole aikomustakaan tehdä joustoja toisinpäin.

Jou-jou-joulun jälkeen päivityksiä.

Sadaskahdeskymmenestoinen

MEILLÄ ollaan oltu vähän sairaita.
MEILLÄ ei olla päästy nyt töihin.
Eikä paljon minnekään muuallekaan, mitä nyt lauantaina kävin tekemässä x-masshoppingia kaupungilla.
MEILLÄ hajosi myös laptopista m-kirjain.
MEILLÄ on kuitenkin onneksi näitä tietokoneita, ja kun yhden läppärin sain vielä lainaksi, niin eipä
MEILLÄ hätäpäivää olekaan. Varsinkaan kun
MEILLÄ on nyt sekä Windows että Ubuntu koneella.

MEILLE tehdään kuistille invaluiskaa paid by Helsinki City. (Muuttokaupunki kustantaa muutostyöt).
MEILLÄ on vitunmoinen ongelma kuistin kanssa, koska talon rakennuttaja ei ole tehnyt routaeristeitä.
MEIDÄN tekisi mieli vetää turpaan tuota hyypiötä, joka talon rakensi, sillä tämä ei nyt ole ihan ensimmäinen ns. bugi, joka vastaan tulee.

Jouluostoksilla ollessani löysin hauskan lastenvaatekaupan Kamppikeskuksesta. Suosittelen. Täällä valmistajan sivut, jotka kannattaa avata vain, jos hermot kestää noita sivustoista hankalasti selattaviksi ja hitsin hitaiksi tekeviä flashejä. Näemmä ovat pakollisia kaikilla rättikauppiailla ja sisustusmestoilla (ja monilla muillakin).

MEILLÄ ihan menee hermot niihin, nih!
MEILLÄ kun menee hermot niin herkästi. Tähän sanoisi Ukkoseni, että no siltä näyttää, eikä ole edes mitään uutta.

Tammikuussa tulen valmistumaan. Mistä tulee mieleen, että olisikin paras kääntyä seuraavaksi sen ONTin puoleen. Ylihuomenna pitäisi lähettää versio ohjaajalle, ja keskustella siitä sitten torstaina.

Katsotaan, miten MEIDÄN käy.

Sadaskahdeskymmenesensimmäinen

Aivoton Hakusanakatsaus


ninna_a - Joo joo, se olen minä
peg letku - No se on se letku, joka laitetaan g-stoomaan
asuntomessut + tiskirätti - Käsitelty
peg-letku
tuoliin kiinnitettävä syöttötuoli - Ööh, siis ei pöytään, vaan tuoliin? Olenko mä todella vaahdonnut täällä joskus tuoliin kiinnitettävästä syöttötuolista? Vai onko se vain kummallinen haku?
vagifem - emätinpuikot
"robert j.h. engels" - Valitettavasti täällä ei varmaan ole mitään kovin syvällistä juttua ollut
erityishoitotuki - Olemme nauttineet vuodesta 2005 muistaakseni
limavittu - Yöks. Mutta myönnän, olen käyttänyt.
mika waltari nefernefer - Mitä en koskaan ole fanittanut
ninna - Sitä samaa
ninnan
ninnan päiväkirja
työharjoitteluraportti - Onneksi on takanapäin. Koskaan en tainnut hyväksyttää sillä harjoittelupaikan työnantajalla
"paasilinnan huumori" - En jaksa (olen varmaan viallinen). Se on jotenkin LIIAN hauskaa.
"umberto eco" and "ruusun nimeen" - Ruusun nimeen en koskaan lukenut, sen sijaan foucaultin heilurin kyllä (tämä on jo käsitelty jossain plokkauksessa)
"vaihtuva slogan" html - Poistinkohan jo sen?
''pehmuste äitiyspakkauksen'' - Mikä pehmuste?
ai 6 seitsemän veljestä essee - Ai ai
autoistuin niskatuki - Pojalla on
david reuben - Kirjoitti "kaikki mitä olet koskaan halunnut tietää seksistä mutta et ole uskaltanut kysyä"
e-pillerin unohdus ja raskauden mahdollisuus - No ainahan se on mahdollista, mutta ainakin mun edellisillä pillereillä lähestulkoon ihme
gastrostooma - Muistakaa: Stooma ei ole tarkoitettu yhtymistä varten. G-stooma toivottavasti ainakin on niin ahdas, ettei mahdu vaik kuing tung. (muistatteko tämän: achtung, achtung, ei mahtung?)
hiiriä ja ihmisiä kirja - Kaamea. Alfa-alfa-alfa-alfapellot.
ikävä esimies - Mulla on asennevamma melkein kaikkia esimiehiä kohtaan. Voiskohan sen kirjoittaa joskus työhakemukseen?
insinöörin palkka - Reilu, mutta verot syövät yli kolmanneksen, ainakin meidän talouden insinöörin
jos piilari hajoaa silmään - Kyllä sen saa kaivelemalla pois, ainakin silmäkulman kautta. Joku silmätippa ehkä vois auttaa, mutta vesi ei.
kaliumbromidi - Pikku-Ukon lääke, jolla oli androgeenisia vaikutuksia (hiki alkoi haista ja tuli akne). Kaapissa taitaa vieläkin olla jotain irrallisia nappeja.
kirjallisuus essee sinuhe - Voi, voi kun nyt ei voi auttaa. Kun ei koko kirjaa ole tullut luettua.
kun tyttöystävä ehdottaa taukoa - No sitten siihen on varmaan tyydyttävä. Eikö vaan? Olisihan se kurjaa olla yhdessä vain säälistä.
kymmenen hyvää syytä hyväksyä äidin miesystävä - No esimerkiksi se, että niin on vain helpompaa. Teeskentelykin riittää aika pitkälle. Tai vähemmän avoin sota.
kypsää panoa - Kypsää vai kypsää? Ihan vitun kypsää.
lastenklinikka päiväkirja - Pitäisiköhän kirjoittaa? Näin viime viikon siellä haahuiltuani tunnen kyllä laitoksen jollain pervolla tavalla yhdeksi elämäni kiinnekohdaksi. Suoranainen turvasatama satoine tuttuine lääkäreine, sairaanhoitajine ja laitosapulaisineen. Huomio huomio lastenklinikka, nyt on kuukauden x päivä ja tarkistetaan, ovatko laitteet kunnossa.
lihat naiset ja sexi - Pitäisköhän kysyä mieheltä, että diggaisko se lihoista, naisista ja sexistä yhdessä vai erikseen. Peräkkäin?
lähihoitaja päiväkirja - Onko tällä jotain tekemistä lastenklinikka päiväkirjan kanssa?
lähihoitaja päiväkirjan pitäminen - Liittyykö ammattiin?
matkailumarkkinointi - Kääntykää MEKin puoleen, olkaa hyvä.
matkailurestonomi - Vihoviimeinen pilipalitutkinto. Suosittelen mieluummin tradenomilinjaa matkailulla maustettuna. Siitä saattaa saada jopa väylän yliopistoon. Restonomin tutkinnosta on supistettu pois kaikki se, mistä voisi olla jatko-opintojen kannalta hyötyä.
melatoniini kehitysvammainen - Meidän kehitysvammaisella käytössä. Ei auta aina.
miehen vaihdevuosivaivat - Ei ihan vielä ajankohtaista. Ehkä voin pyytää miestä kirjoittamaan sitten vaihdevuosipäiväkirjaa asian tullessa läheiseksi.
milan kundera olemisen sietämätön keveys - Lempikirjani silloin kun olin n. 15v
nederlanders in finland - Mijn man
olemisen sietämätön keveys - Meni jo
peg+letku
peg- letku
peg-letku vauva
pikku ukko ninna - Tää oli aika suloinen hakuyhdistelmä. Tai se pikku ukko -osio ainakin. Istuu kainalossa
pilleri yli 12 tuntia myöhässä - Äh, se ei kyllä kovinkaan usein haittaa, ainakaan jos se on e-pilleri, eikä esim. joku epilääke. Tai kai se minipillereissä ja tarpeeksi pienihormonisissa voi tehoa jo laskeakin.
pimpparalli - Me ei koskaan mitään toria ympäri, mutta muuten on tullut ajeltua vähemmän hyödykästä ajoa paljonkin. Pitkin poikin Uudenmaan lääniä.
ratsastuskilpailuissa - Viimeksi olen ollut katselemassa kai estehyppelöitä v. 1999 HIHS:ssa. Taisin seurata ruokailun lomasta.
reitevälle farkkuja - Olen ennenkin suositellut Rosneria tai Espritia. Ihan vasta löysin kahdet tosi ihanat Espritin farkut Aleksi 13:sta
savumakkara - Ukko tykkää
seitsemän veljestä essee - Ja nyt seitsemän veljestä?
sektioarpi - Ei mikään suurin murhe elämässäni, mutta aika ällöttävä vaalea liero se on poikki vatsan. Se on kuin kastemato. Mä en kyllä ala, jos tulee vielä joskus toinen sektio ja sitten pistetään tuosta poikki vatsan. Kiva ankkuri.
signmark - Jaha?
vauvan sängyn pehmuste - Pojalle tein itse. Niistä tuli ihanat. Mun mielest, siis.
verhojen leikkaaminen - Viimeksi vein ompelijalle
webbikamerakuvaa - Ei o

Sadaskahdeskymmenes

Ihanaa. Pieni pääsee tänään kotiin.

Sadasyhdeksästoista

Sitten viimeisen meillä on tapahtunut kaikenlaisia hienoja asioita. Vesi-installaatiomme rakennettiin loppuun, ts. Mr Watman rakensi meille vesilaitoksen ympärille paneelit. Niagaran pauhu jäi oven taakse, mutta aika reippaasti se sieltä huutelee.

Ukkeli vaihtoi asennuksen jälkeen meillä sitten hanoja ja niiden osia, minkä seurauksena elämänlaatumme kohosi n. 23,68 %. Nyt meillä saa vihdoin esim. astiat pesemällä puhtaiksi ja kirkkaiksi sen sijaan, että ne olisivat harmaita ja sameita. Hiuksia voi harjata ilman, että puolet liiskaantuu toisiinsa kiinni heti suorimisen jälkeen ja loput vain irtoavat harjaan.

Nega puoli vesilaitoksessa on se, että puhtaan veden säiliö on sen verran pieni, että veden määrää pitää vähän vaklata, jos pesulle menee. Veden loppuminen on tylsää. Jos niin tapahtuu, kestää n. 20 minuuttia ennen kuin vettä voi käyttää uudestaan. Ja kun hanan vääntää takaisin päälle, vesi on ruosteista (ja pitkään).

Muuten ihan hyvä laite.

Toinen parannus: Eilen asennettiin melkein kaikkiin huoneisiin kaihtimet ikkunoihin. Loppu seuraa parin viikon päästä. No eipä se päivä tällä välin ainakaan liikaa pääse paistamaan sisälle.


***********************


Pikku-Ukkorukka joutui eilen sairaalaan, kun hengittäminen kävi liian vaikeaksi. On ollut kovin flunssainen ja nyt toisella puolella oli keuhkoissa vähän tulehdusmuutosta. Olisi varmaan muuten tullut paremmaksi itsestäänkin, mutta sitten tietysti iski epikohtausten sarjaa toisen perään :/ Vähän ahdistavaa. Odotan kuitenkin, että kotiutuminen olisi ihan muutaman päivän päässä, tuskin tästä kovin pitkällistä hoitojaksoa tulee (kop kop).


***********************


ONT pitäisi valmistua ensi keskiviikkoon mennessä. Tai kai siinä jotain kosmeettista muutosta voi vielä sen jälkeen tehdä. Tänään ajattelin pakata sairaalaan kaikki tarvittavat vermeet ja sitten siellä istua ja kirjoittaa. Jos ei onnaa, tulen kotiin.


***********************


Lapsia meillä on silti kaksin kappalein. Jotenkin helpompaa, kun ovat nyt vähän pidemmän ajan kerrallaan (näin olen uumoillutkin).

Vaikka kovin monia toimivia vaihtoehtoja ei yleensä ole tämän EROVANHEMMUUDEN noudattamisessa, niin joka-toinen-viikonloppu + yksi arkitapaaminen on omalla tavallaan ihan perseestä.

Jos toiseen ihmiseen on kiintynyt, on kiva nähdä, mutta eroaminen on haikeaa. Ikävöiminen on myös kurjaa. Jollekin on pakko kostaa sitten sitä jatkuvaa lyhyiden tapaamisten ja toistuvien eroamisten sarjaa.

Mä en ole koskaan pitänyt sellaisista seurustelusuhteistakaan, joissa harrastetaan pätkätapaamisia. Jos tunteita ei juurikaan ole, suhde kuivuu jo siihen. Jos tunteita on, vituttaa niin että taju lähtee. Jos yhdessä oleminen on negatiivista, suhde loppuu taas siihenkin aika helposti "sit kun me nähdään niin sä oot vaan pahalla tuulella koko ajan".

Sellainen "olet kyllä ihan kiva, mutta en nyt viitsisi rasittaa itseäni tapaamalla sinua liian usein, kun maailmassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa (= siis ei sinun kanssasi, vaan nimenomaan ilman sinua)" ei käy mulle lainkaan. Ellei sitten suhteen toinen osapuoli ole ihan tyytyväinen sitten siihen, että olen ilkeä, ailahteleva ja itsekäs, ihan kostoksi.

Mä olen tosin kuullut, että seuraavanlainen on kaikkein vähiten itsekkäintä, jalointa ja kypsintä seurustelua: Toisesta pidetään vain sillä tavalla sivistyneesti. Vähän kuin kello viiden teeystävästä, jonka kanssa käydään korrektia keskustelua aina silloin tällöin. Keskustelun sijaan, sen jälkeen tai sitä ennen voidaan tietysti panna. On todella naurettavaa ja typerää, jos ihminen ei kykene "karppaamaan diemiin": Kun sivistyneen ystävän käsi ajautuu haaroväliin, on ryhdyttävä kiimaiseksi pedoksi ja nautittava estottomasti. Kyseessä on vain huoleton hupi. On epänormaalia, jos kalut eivät ole tanassa ja kaikki aukot vastaanottavaisina, kun vähän manipuloidaan. Intohimoisen session jälkeen voidaan palata takaisin seesteelliseen olotilaan, erota, ja sitten tavata jälleen sitoumuksitta. Tähän väliin ei sovi ikävän, haikeuden, mustasukkaisuuden, surun, eikä vihan tunteita. Ainoastaan myönteisiä viboja siitä, että saihan sitä ihteään. Seksi on voimavara, ja jokaisen perustarve, kuten ilmakehä, vesi, ravinto ja moni muu. Ajatelkaa nyt, jos happi loppuisi? IIK!


No niin, taidan lopettaa ennenkuin tästä sukeutuu pitkällinen vuodatus. Siihen ei nyt ole aikaa, koska pitää lähteä Lastenklinikalle.

(Olen vähän allapäin.)

Sadaskahdeksastoista

Tää on sitten pöllitty Pultti-Katalta:

Tiedätkö ketään, jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla?
Ukolla. Matkalaukut sopivat sen puolesta molemmille.

Tiedätkö ketään, jolla on sama syntymäpäivä kuin sinulla?
En.

Jos saisit olla yhden päivän ajan kuka tahansa henkilö maailmassa, kuka olisit?
Haluaisin tietää millaista on hypätä hevosella 1m82 ilman satulaa ja suitsia. Ei voisin olla yhden päivän ajan menneisyydessä Fazerin Kalle.

Olisitko valmis lunttaamaan kokeessa, jos tietäisit, ettet jää kiinni?
Kyllä, jos tentti olisi mielestäni vähäarvoinen. Tärkeään tenttiin en.

Ota päiväkirjastasi (jos sellainen on) esille sivu 6 ja kirjoita tähän pätkä, joka kuvaa sinua, elämääsi tai ajatusmaailmaasi parhaiten?

Otan bloggauksen numero 6:
1) Lastenhoitajapula vaivaa pääkaupunkiseutua
2) Ylellinen elämäntapa vie perheemme vararikkoon
3) Missä viipyy tilapäishoitopaikka?
Valitan mitä ilmeisimmin lapsenhoidon rasittavuutta.

Mitä kappaletta kuuntelet parhaillaan tai minkä kappaleen kuulit viimeksi?
Telsusta tulee Zen Café.

Mikä on sinusta lähin esine tietokonetta tai sen osia lukuun ottamatta?
Ukko. Eh eh.

Mitä näet, kun katsot (juuri nyt) oikealle takaviistoon?
Sohva. Seinällä Jack Vettriano: Portland Gallery.

Käytätkö/käyttäisitkö mieluummin piilolinssejä vai tavallisia silmälaseja? Miksi?
Molempia. Piilarit hankaa silmiä, mutta silmälasit valuu, huurustuu ja tulee täyteen pisaroita sateella.

Onko kivempi antaa vai saada lahjoja? (rehellinen vastaus!)
Saaminen on kivempaa, mutta kun alkaa omistaa kaikkea, tulee nirsoksi. Yllätyslahjojen suhteen ei.

Mihin kilpailuun osallistuisit näistä mieluiten: Idols, Haluatko miljonääriksi? vai Big Brother? Uskoisitko pärjääväsi näistä jossain hyvin?
Jos noista joku niin Big Brother, vaikka aika perseestä se kyllä olisi. Haluaisitko miljonääriksi tai Idols - no way. Menettäisin järkeni.

Mistä hinnasta suostuisit ajamaan pääsi kaljuksi?
30 000€ ja siitä ylöspäin.

Syötkö/söisitkö mieluummin etanoita vai mustekalaa?
Etana, etana näytä sarves.

Tulet kouluun ja huomaat, että tänään on koe, jonka luulit olevan huomenna ja johon et ole lukenut lainkaan. Mitä teet?
No sen tentin tiätty! Ja sitäpaitsi toi on suoraan mun elämästä, viimeksi kun olen jonkun kokeen tehnyt, se meni just noin. Sain kolmosen. Koko lukio oli täynnä näitä "ai, oliks se tänään jo" -hämmästyksiä :O

Avaatko banaanin ylhäältä (se osa, mistä se on tertussa kiinni) vai alhaalta?
Tertun kohdalta.

Ottaisitko mieluummin lävistyksen kieleen vai napaan?
En kumpaankaan. Iljettää ajatuskin.

Oletko koskaan juossut liukuportaita väärään suuntaan?
Viimeksi kesällä 1997.

Millon ja miksi itkit viimeksi?
Äsken kun kuuntelin Zen Caféta. Tosin aika diskreetisti.

Jos joutuisit luopumaan jostain aistista (näkö-, kuulo-, haju-, maku-, tunto-), mistä luopuisit?
Ei juma en kyllä mistään noista. Hajuaisti ehkä sitten jos pakko valita.

Entä mistä aistista luopuisit kaikkein viimeisenä?
Näkö.

Oletko ikinä ollut ihastunut / rakastunut opettajaasi?
En kai, en ainakaan muista.

Käveletkö/ajatko yleensä päin punaisia?
Usein kävelen, mutta äärettömän harvoin ajan. Sen pitää olla joku spesu paikka, ja yleensä kyseessä vahinko.

Puhutko tai laulatko itseksesi usein?
Joka päivä.

Haluatko kassalla ensin kolikot ja kuitin/setelit siihen päälle vai ensin kuitin/setelit ja kolikot siihen päälle?
Kolikot kämmenen sisään ja seteli näppeihin.

Kuinka monella kielellä osaat sanoa "minä rakastan sinua"?
Tarpeeksi monella.

Mitä kuivaat ensimmäisenä, kun tulet suihkusta?
Kasvot, hiukset.

Oletko ikinä uinut alasti?
Usein.

Minkä osan luet sanomalehdestä mieluiten?
Alusta loppuun. Mun intohimo on mielipideosasto, sitten syntyneet, kuolleet ja avioituneet/kihlautuneet. Eli vanhaan kunnon tapaan siis vain akkojen juoruja. (Ukko lukee miehiseen tapaan talouden ja politiikan, sillä hän ei jaksa pienen ihmisen murheista piitata, kun niitä on tässä talossa jo ihan tarpeeksi. Yhdessä me skippaamme kulttuuriosaston. Kaameaa.)

Mihin ulkonäkösi piirteeseen olet erityisen tyytyväinen?
Arseen, jos se olisi pienempi.

Oletko ollut ikinä koulussa / töissä krapulassa?
Joskus vähän liiankin usein.

Jos tv:ssä esitettäisiin suorana lähetyksenä julkinen teloitus, katsoisitko sen?
En varmasti.

Olisitko valmis tappamaan viattoman ihmisen, jos sen avulla nälänhätä poistuisi maailmasta?
Omituinen yhteys.

Jos sinulla tulee aikaisena kouluaamuna kiire ja joudut jättämään meikkaamisen tai aamupalan väliin, kumman jätät?
Molemmat.

Valitse jokin lempi-tv-sarjoistasi. Ketä sen hahmoa muistutat eniten?
Joku hyperneuroottinen, obsessiivinen ja vähän nyrpeä naishahmo, joka möläyttelee tilanteisiin sopimattomia kommentteja ja tilaisuuden tullen juo alkoholia täysin holtittomasti.

Mitä näistä teet mieluiten: tiskaat, imuroit vai peset lattioita?
Imppaaminen on mun juttu.

Mitkä ovat huoneesi hallitsevimmat värit? Ovatko ne lempivärejäsi?
Ei siellä ole mitään hallitsevia värejä, mutta ei ole vaikka oliskin.

Ovatko jalkasi juuri nyt ristittynä, istutko niiden päällä vai miten ne ovat?
Ne on siis kiinni mun lantiossa, tai siis siellä lonkkakuopissa, ja sitten ne ojentuu sohvaa pitkin niin pitkälle kuin niitä riittää. Ainakin ne ovat mun välittömässä läheisyydessä.

Jos saat matikan kokeesta kasin, miten reagoit?
Syytän huonoa liukua, olosuhteita, loukkaantumista ja sellaista.

Mitä elokuvaa/tv-ohjelmaa katsoessasi olet itkenyt?
Itken melkein aina kuitenkin, niin ei niitä voi kaikkia edes luetella.

Sadasseitsemästoista

10 vuotta sitten 1997
Seurustelin ex-exäni J:n kanssa ja asuin Töölössä. Olimme ehtineet seukata pari hassua kuukautta. Opiskelin ravintolakoulussa, enkä tainnut näihin aikoihin olla missään töissä (harvinainen breikki). Takana oli yksi elämäni levottomimmista kesistä ja syksy oli palautumisen aikaa.

Tässä vaiheessa tietokone oli vain yksi pahuksen loota pöydällä. Nettiyhteyttä ei ollut kotona, ja koulun yhteys oli niin hidas, ettei sivujen latautumista jaksanut millään odottaan.


5 vuotta sitten 2002
Pikku-Ukko oli vajaan vuoden ikäinen ja olin kovin huolissani olemattomasta kehityksestä. Näihin aikoihin Pojalla oli pari-kolme sellaista kummallista kirkumiskohtausta, jotka vuosia jälkeen päättelin epileptisiksi. Oltiin Lapissa, mutta suunniteltiin tuloa Helsinkiin. Joulukuussa 2002 osoite muuttuikin.

Tässä vaiheessa mulla oli eka läppäri ollut 2-3v ajan (kesästä -99?), mutta myös pöytäkone. Olin 1,5v ajan ansiokkaasti koukuttanut itseäni nettiin, etenkin vauva-lehden aihe vapaalle. Surffasin myös tietoa kaikista mahdollisista neurologisista degeneratiivistista sairauksista lapsilla.


3 vuotta sitten 2004
Kamala kesä sairaalassa takana. Vietimme siellä melkein 3kk putkeen, ja pitkin syksyäkin tuli polikäyntejä. Pojalla taisi kuitenkin juuri kolme vuotta sitten olla hyvä jakso. Kehitystäkin tuli jonkun verran. Poika oli niin kaunis (pirteämpi vielä tuossa vaiheessa): pellavapää, kirkkaan siniset silmät, valloittava hymy. En muista onnistuinko käymään koulussa, vai olivatko päivät pelkkää sumua. Luulen, että vietin aika paljon aikaa netissä.


1 vuosi sitten 2006
Seurusteltiin Ukon kanssa. Takana oli vasta yhteinen reissu Saksaan, mikä oli ihan hyvä juttu meidän suhteemme kannalta. Asuin urbaanisti kanavan varrella. Myöhemmin Ukko sanoi, ettei hän koskaan pitänyt meillä olemisesta. Minä taas en pitänyt hänen luonaan olemisesta. Pojalla oli kotona hoitaja. Yritin etsiä työharjoittelupaikkaa, mutta se oli jotenkin ihan toivotonta.

Ukko taisi vuosi sitten olla jo asentanut Ubuntun mun läppäriin. Totuttelin sen käyttöä.


Tähän asti tänä vuonna
Olemme muuttaneet omakotitaloon. Käyn töissä. Pikku-Ukko on sairastanut vähemmän kuin pitkiin aikoihin, vaikka nyt noita takapakkeja onkin. Olen valmistumassa joulukuussa. Riitelemme Ukon kanssa enemmän, mutta olemme tyytyväisempiä (kait). Suhteeseemme on alkanut ilmestyä näitä tyypillisiä "älä nyt taas vaan ala" -juttuja. Raahaudumme pariterapiaan (kutsun sitä sillä nimellä) kerran viikossa, kuten ennenkin. Puhumme siellä enemmän.

Olen niin tottunut Ubuntuun, etten enää jaksa Windowsia lainkaan. Nettiriippuvuus... Noh.

Eilen
Puhuin siskon kanssa puhelimessa, mikä on harvinaista. Tein koko päivän kotona opinnäytetyötä ja kuuntelin korvat soiden meidän vedenpuhdistuslaitoksen ääniä.

Tänään
Olen vain aivan sairaan väsynyt. Tapasin ONT-ohjaajan, rupateltiin tovi. Kävin katsomassa Pikku-Ukkoa ja Pojan Mummoa (eli ex-anoppia). Silmälaseista putosi lasi. Käytiin Bauhausissa, missä en nähnyt pidemmälle kuin 3m tarkkaan eteenpäin. Kaupoilta ajaminen pimeydessä huonolla näöllä oli ihan perkeleestä.

Huomenna
Menen töihin, jossa joko rustaan verkkokauppaa tai laitan joulukoristeet. Käyn näöntarkastuksessa ja uusimassa piilolinssimääräyksen. Korjautan prillit. Teen opinnäytetyötä. Meillä alkaa lapsiviikonloppu.

Ensi vuonna
En tiedä, nyt ainoa ajatus on "olen vain väsynyt".

Sadaskuudestoista

Näin ne meistä tänään maailmalla puhuu.

Uutisissakin sanottiin, että ihan isoilla otsikoilla ja etusivuilla. Tässä globaalissa maailmassa kuulin itse siitä vasta kaaauan tapahtuman jälkeen, kun sisko soitti Ranskasta. Hänen poikansa oli kuulemma huolestuneena soittanut Dijonista ja ihmetellyt, että kuka on ammuskellut ja missä?

Kun Ukko soitti äidilleen, hänkin jo tiesi.

Voin kuvitella, että joku vanhan kansan ihminen kommentoisi: "Kyllä silläkin oli niin helppo elämä, ettei enää mitään muuta keksinyt".

(Ihme logiikka, sanoisin)


*****

Meidän talomme uutiset ovat paljon miedompia ja sitäkin iloisempia: Meillä on uusi, toimiva vesisysteemi.

Hip Hip Hoera.

Ehkä me alamme pullottaa ja myydä sitä ohikulkijoille. Vähintäänkin siitä kärsimyksestä, että koko suodatinjärjestelmä tuottaa melua ainakin 500 % enemmän kuin tavallinen hana.

Ai hemmetti, nyt mä tajusin. Tän siitä saa, kun pilkkaa toisten meluherkkyyksiä. Me saatiin tänne nyt siis ihan omalla toiminnalla sellainen taustameteli, joka vastaa suunnilleen kiitoradan välittömässä läheisyydessä asumista. Lohtu: Meteliä kuuluu vain silloin, kun puhdistus on käynnissä.

Sadasviidestoista

Meillä on taas pitkästä aikaa kylässä Leipuri Hiiva, hän asuu Kumputiellä.

Siis totisesti. Pullista ja kakuista en niin tiedäkään, mutta tämän hyyryläisen ihan mielellään pistää talveakin vasten pihalle.

Kävin aamusella nimittäin lääkärikeskuksessa ja sain meille molemmille lääkkeet <3
Iih. Anaa, olla nainen.


*****


Istumme kärttyisinä sohvalla. Ukko on viettänyt koko päivän sisällä valvoen vedenpuhdistuslaitosta asentavaa kaveria. Tai en nyt siitä valvomisesta niin tiedä, mutta onpahan ollut paikalla. Vesi, joka on ollut poikki koko päivän, valuu putkista ruosteisena ja kuvottavana. Odotamme sen kirkastumista. Boileri piti tyhjentää aamulla, joten kaikki tässä talossa oleva vesi on jääkylmää.


Huomenna on paremmin, nimittäin siltä osin, että putkesta tulee sekä lämmintä, että toivottavasti entiseen tapaan kirkasta vettä. Mitä nyt se vähän huolettaa, ettei jostain syystä lattiakaivo tunnu vetävän siihen tapaan, mitä vesijärjestelmä vaatisi. Jokaista puhdasta litraa kohden tulee nimittäin kaksi litraa "huonoa" vettä, joka on ohjattava sitten jorpakkoon (= takapihamme poikki kulkevaan puroon se menee). Tässä illan suussa voimmekin virittää aiheesta vaikka juuri tällaiselle väsymysasteelle oivasti sopivan parisuhdekriisin. Niin että onko se ongelma viemäröinnissä vai missä. Ja siitäkin viis, mutta kenen on SYY? Sun, mun, asentajan, vesi-installaation myyjän, naapurin matin, hentun liisan, kanan, munan, vai kanan joka sen kanan munana muni?


******


Väsyttää mielettömästi. Poika on nyt isovanhemmilla tämän viikon. Mulla on selvästi häiriintynyt unihygienia, koska nukun kevyesti, herään rapsahduksiin, ja niihin aikoihin, kun Pikku-Ukolla tavallisesti alkaa aamuöinen kohtailu/yskä, avaan silmäni ammolleen ja valvon. Ensi sunnuntaihin mennessä olenkin varmaan oppinut jo nukkumaan mukavasti. Sitten saakin taas opetella pätkäöihin.

Pätkätöihin.

Olen syksystä lähtien työllistäytynyt, mikä on yksinomaan positiivista. Homma on näin salaperäisesti sanottuna vähän kuin yrittäjänä toimimista ilman taloudellista vastuuta. Olen naksutellut nettikauppaa kasaan, miettinyt tuotevalikoimaa, tehnyt tilauksia ja sen sellaista. Olisi kiva, jos homman saisi jossain vaiheessa pyörimään, niin ei tarvitsisi edes miettiä kenellekään toiselle työllistymistä.

Hyvä alainen on sellainen, joka tietää oman tärkeytensä pelissä ja pelaa siksi omaa paikkaansa. Mä en ole sellainen, vaan haluaisin suunnitella koko pelin uudestaan. Siksi onkin hauskempaa olla töissä nyrkkipajassa, jossa voi vaikuttaa asioihin. Eivät ne ratkaisut aina mitään fiksuja tietenkään ole, mutta omia kuitenkin.


*****

Ylihuomenna on taas möte lopputyön ohjaajan kanssa. Nyt on korkea aika väsätä jotain hienoa, juurevaa, suorastaan kipeän analyyttistä ja aitoa tulkintaa.

Ei tällaisena väsyneenä pitäisi päivittää lainkaan.

Sadasneljästoista

Maaseudun ihanuuksia.

Täällä Kehä III tuolla puolen aina silloin tällöin unohdan, että tämä meitä ympäröivä biotooppi pitää sisällään myös muita asukkeja kuin ihmisiä. Meillä ei todellakaan voi jättää pihalle hetkeksikään yhtään mitään syötäväksi kelpaavaa, minuutiksikaan.

Ihan alussa tein muutaman kerran sen virheen, että nakkasin portaille roskiksen, jonka suunnittelin vieväni ihan kohta sinne roskikselle asti. Se ihan kohta venähti usein tunniksi, pariksi. Jonka jälkeen pussi oli riekaleina pitkin pihaa. Viisaus ei kuitenkaan ulottunut siihen, että olisin muistanut joidenkin mahdollisesti tykkäävän kynttilöistä.

Tupareiden jälkeen ihmettelin, kun joku vandaali oli kaatanut kynttilälyhdyn, ja vielä vierittänyt sen kynttilän hyvän matkaa lyhdystä poispäin. "Tuulen viemää", sanoin itselleni ja korjasin lyhdyn pihalta, sekä toin kynttilän kuistille. Huomasin kyllä pienet terävät jäljet kynttilän pinnassa, mutta en sitten uhrannut sille sen enempää ajatuksia.

Eilen saapuessamme cabilla kotiin, ihmettelin keskellä pihaa olevaa muovikäärettä. Vein sen roskikseen, ja mietin, "Ihan kuin tämä olisi ollut niissä kynttilöissä, outoa. Ei kai se Ukko ole niitä mihinkään tarvinnut?" Nakkasin kääreen roskikseen.

Tänään kotiintuloa odotti varsinainen kynttilöiden armada keskellä pihaa. Korjasin ne talteen kuistille ja katselin niitä. Kaikkien pinta oli jotenkin kummallisesti vajentunut, kuin niitä olisi poltettu. Sydän oli kuitenkin käyttämätön. Mutta se pinta, ihan kuin se olisi jotenkin nokittu.

Vasta äsken tajusin tämän yhtälön kakkannetun kuistin, kynttilänraatojen ja pitkin pihaa levitettyjen kääreiden välillä. (Hidas ajatus). Siis sehän on tietysti joku fogeli, joka käy meidän apajilla! Ihan selvästi sama tyyppi, jonka jäljiltä niitä vaippakääreitäkin oli pitkin pihoja.

Täällä on muuten ihan älyttömän kesyjä ja röyhkeitä tinttejä. Miss Marple?



Ukon pyynnöstä laitan tähän lintuteemaan sinänsä ehkä ei niin selkeästi liittyvän pätkän, joka on häntä kovasti hauskuttanut. Lisää vastaavia voi löytää täältä.

Lisää hokemia - eli sadaskolmastoista

Edelliseen postaukseen jatkumoa.

Tissipimppityttökisan päätyttyä Asian voittoon, meillä on tullut Ukon kanssa tavaksi laulaa toisillemme tätä pimsatyttöjen teemabiisiä "Don't Cha", tai lähinnä sen kertosäettä:

Dont cha wish your girlfriend was hot like me
Dont cha wish your girlfriend was a freak like me
Dont cha, dont cha
Dont cha wish your girlfriend was raw like me
Dont cha wish your girlfriend was fun like me
Dont cha, dont cha

Siis todella säälittävät sanat.



Siinähän on mimmi ihan lovena seukkaavaan jätkään, ja sitten yrittää todistella olevansa parempi vaihtoehto: "Mä oon kuuma, hauska ja sekaisin ja sun tyttöystävä on niin säälittävä, kun se on niin mustasukkainen susta."

Joo, joo, kyllä mä olen noi tapaukset nähnyt. Eräs tapaus, jota kutsun nimellä "500 euron tekstiviesti" oli varsin haka tuollaisessa vinkunassa. "Etsä nyt haluis, et sun tyttis olis niinqu just samanlainen ku mä?" (Ei se varmaan anna seksiäkään kun peiton alla lähetyssaarnaajassa, valot poissa. Ja se on varmaan muutenkin tosi tylsä, mä kun olen tosi hauska.)

Mulla on salaa epäilys, että Kissimirrinukketyttöhauskuus viittaa mahdollisimman vähiin vaatteisiin ja (ehkä) oraalisten nautintojen tarjoamiseen. "Ekoilla treffeillä mä otan vain suihin". Siis ei missään nimessä huumorintajuun, koska se on TOSI epäseksikästä naisessa.


(Mä en muuten käsitä sitä logiikkaa. Siis että jos ottaa poskeen autossa joltain diskodeitiltä, niin on siveä, koska on säilyttänyt sen kaikkein pyhimpänsä ainakin elimen kosketukselta. Toisen alapään nuoleskeluko ei intiimiä puuhaa?)


Biisiin takaisin: Toi kohta "raw like me". Ihan tulee mieleen K-Kaupan Väiski lihatiskeineen. Miten se onkin niin elävä muisto? Ukko yritti kyllä sanoa, että sillä viitataan sellaiseen raakaan alkukantaisuuteen. Ei. Väiskin punainen läski lihatiskin vitriinissä on ja pysyy mielessä. Potkaa ja kotlettia.


*****


Viime maanantaina mun oli tarkoitus mennä katsastuttamaan partani sekä viikseni sellaisessa paikassa, jossa tehdään ihokarvojen laserointia. Se piti sitten perua, kun Pikku-Ukko oli kipeänä, ja olimme sitten molemmat kotona vetelehtimässä.

Ukko on ihan innoissaan siitä mahdollisuudesta, etten enää nyppisi ihokarvojani jatkuvasti. Olen sanonut hänelle, että haluaako hän sitten, että olen kuin Frida Kahlo. Laserointihan maksaa melko paljon, ja se pitää uusia aika monta kertaa, ennenkuin onnistuu. Katsottuaan kuvan hänestä, Ukko totesi, että hänen mielestään olen joka tapauksessa samannäköinen, ja ettei "sillä niin pahat viikset ole".

(no ei olekaan)

(Tähän pitää lisätä sellainen shokeeraava yksityiskohta, ettei Ukko ollut koskaan edes kuullut F.K.:sta.)

Pitäisi sitten varata uusi laserointiaika. Tai itse asiassa ensin he haluavat vain katsastaa karvat: ovatko ne tarpeeksi mustia ja tuuheita. (V: ovat). Vasta sitten varataan aika toimenpiteeseen. Tällä välin kuulemma ei saa vahailla eikä poistaa karvoja aineilla, mutta ihan höylällä voi vetäistä. Cool. Nyt me voidaan seisoa tuolla kylppärissä aamuisin ritirinnan.

- "Annatsä vaahdon?"
- "Joo, oota vähän".

Mistä tuli mieleen, että mun vasta vaihtama Venuksen terä on jo nyt meidän Kür Ortimme suolaveden tuhoama. Täysin käyttökelvoton.

:(((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((>

Näyttää ihan multa sen jälkeen, kun olen jo liian pitkään odottanut laserointia terät ruosteisina, enkä ole leikannut kasvanutta pujopartaa (edes) saksilla.

Menen kasvattelemaan.

Hmm. Tossa yläkuvassa Rouvalla on kyllä yhtä tuuhea pöheikkö kuin mullakin, mutta tonne kaulan alapuolelle ei pääse kurkkimaan. Onkohan mulla nyt joku pakkomielle?


****

Ai niin. Ja siitä piti mainita, että NYT mun huumorintaju kyllä alkaa loppua noihin tosi-tv-juttuihin, vaikka en kovin montaa ole nähnytkään. Katsottiin "top chef"-ohjelmaa. "Sinun annoksessasi ei ollut lainkaan seksiä. Voit pakata veitsesi ja lähteä".

WTF???

Olen sanaton.


****



Tää on aivan ihana.

Ykkönen, ykkönen, kakkonen - eli sadaskahdestoista

Meillä on nykyään tapana hokea joka kerta lentokoneen lentäessä kotimme ylitse "siis tää on ihan yhtä helvettiä". Lentokoneita menee 20 sekunnin välein ja me sentään ollaan melulle keskimääräistä herkempi lapsiperhe. Siis mä en K E S-T Ä. Ei tässä auta kuin lopullinen ratkaisu, kaulan katkaisu. Ai niin, ja tänään naapuri kynti peltoa. Siis ihan karsea melusaaste.

Tämä meidän hokema perustuu taannoiseen Hgin Sanomien yleisönosastokirjoitukseen, jossa "keskimääräistä meluherkempi lapsiperhe" oli valinnut kodin Pohjois-Espoon kylästä, ja pettynyt paitsi lentomeluun, myös maatalouden ääniin, sekä mopoilla ajelevien poikien päristelyyn. No juu, pimpparalli onkin ärsyttävää, jos se on ikäänkuin korvan juuressa.

Varmaan onkin ihan relevantti huomio, että tästä muutama kilometri pohjoiseen on huomattavasti lähempänä Hki-Fantan lentokenttää, ja lentokoneet lentävät huomattavasti matalammalla. Harvaan asutun espoolaisen kylän huonoja puolia. Kun ei ole ihmisasutusta kovin paljoa ympärillä, niin sitten osuu asumaan jonkun nousu/laskuradan varrella (ne kun kai pyritään ohjaamaan mahd paljon haja-asutuksen yli). Ja sitten on sitä maataloudesta lähtevää ääntä, tai joskus teollisuudesta. Voi olla myös poikia mopoineen. Enkä mä haluaisi yhtään enempää lentomelua, mitä tässä on - jonkun verran, mutta ei sen enempää kuin entisessä kodissani Hgin ydinkeskustan länsipuolella.

Mutta siis kysyn minä, että KUINKA voi lapsiperhe olla millään asteikolla mitattuna meluherkkä? Mun käsityksen ja kokemuksen mukaan lapset pitävät koko ajan jotain ääntä, eikä niitä kovin helposti vaienneta. Lapset saattavat puhua koko ajan. Siltä sulkee korvansa jossain vaiheessa. Sitten kun pikkuiita vihdoin haluaa jonkun muun vastauksen kuin sen puolihuolimattomasti tarjoillun "mmmm... no sehän on kiva", niin pikkuiita on yleensä jo jonkin verran joutunut korottamaan ääntään. Pikkuihmiset myös voivat herkästi hermostua, kun typerät aikuiset eivät käsitä selvää logiikkaa.

Hyvin pienet ihmiset itkevät paljon ja kovaa. Pienet ihmiset aika pitkään hermostuessaan kirkuvat tai itkevät erittäin äänekkäästi. Sitä sopii kovasti koittaa kieltää.

Jos pikkuihmisiä on iso läjä, niin kyllä heistä vain ääntä lähtee, vaikka he olisivatkin noin suunnilleen hyvällä tuulella. Ja varsinkin ääni kovenee, kun innostusta riittää. Vaikka välillä huomauttaisikin, että volyymiä voisi laskea, jotta muut ihmiset kuulisivat ajatuksensa, tuppaa ääni nousemaan.

Tietysti meluilla on eroa. Joku tietty melun lähde voi olla ERITYISEN ärsyttävä. Anopin kantapää-äänet ovat varmaan KESKIMÄÄRÄISTÄ hermostuttavampia kuin oman lapsen. Rakastumisen kohteen kantapää-äänet voivat olla sulosointuja, mutta krs.taloasunnon naapurin "yhtä helvettiä".Yhden puolituttuni mielestä kaikkien alle 25-vuotiaiden tuottamat äänet ovat äärettömän vastenmielisiä (jo näkyminen katukuvassa pitäisi kieltää lailla).

Mä väittäisin, että lapsiperheessä nimenomaan immunisoituu melulle, eikä tule "keskimääräistä meluherkemmäksi". Ja se immunisoituminen voi joskus olla syynä siihen, ettei esimerkiksi vanhempi tahi muu lapsen kanssa liikkuva kertakaikkiaan havahdu, vaikka se natiainen vieressä kirkuisi kuin palosireeni. Siihenkin nimittäin turtuu.

Sadasyhdestoista

Aamu koitti meillä tänään hyvissä ajoin ennen päivän valkenemista. Ensin Poika yski pari kertaa. Sitten kuulin kolahduksen. Kävin vilkaisemassa Poikaa, joka nukkui posket rusottaen kuin herran terttu. Juuri kun olin palannut sänkyyn, yläkerrasta alkoi kuulua pikku askelia. "Tip tip tip tip, tip tip tip tip". "Isä, tuu peittelemään", kuului tytön ääni. Ukko meni.

Noin parikymmentä minuuttia myöhemmin heräsimme poikamaiseen karjuntaan "ISÄ MULLA ON ASIAA. ISÄÄÄÄ! ISÄÄ! TUU! MULLA ON ASIAA!". Asia selvitettiin, mikä se sitten olikin, mutta rauha palasi vain hetkeksi. Poika taisi vielä pari kertaa yskähdellä ja Ukon Juniori käydä ainakin kerran ovia paiskien vessassa. Joka tapauksessa meteliä oli sen verran, että me molemmat lähinnä ähkimme sängyssä, käänsimme kylkeä, potkimme ja hakkasimme toisiamme kyynärpäillä. Peitot menivät sekaisin, tyynyt liian muhkuraisia, koko ajan joko liian kylmä tai kuuma.

Tasan seitsemältä meillä oli jo niin kova ruuhka sängyssä, että unen jatkamiseksi olisi pitänyt olla vetänyt edellisenä iltana pari reipasta lekaa kossua.

Näin ne aamut siis muuttuvat, kun täyttää 34 vuotta.

Sain kyllä sänkyyn homejuustovoileivän, suklaata, mansikoita - ja kahvin. Lahjan sain jo toissapäivänä. Se oli toivomukseni mukainen (kuvastaa muuten ikää) Kenwoodin yleiskone.


*****


Nyt katselemme lasten kanssa Harry Potteria, sitä ensimmäistä. 5v:lle tarinan hahmottaminen on kyllä vähän turhan haasteellista.

Ukko lähti shoppaamaan ruokaa. Olen edelleenkin kateellinen hänelle siitä, että kesken viikonlopun hän pystyy noin vain häviämään ihmisten ilmoille, vaikka vain ruokakauppaan. Mä odotan kiihkeästi aikaa kolmen viikon päästä, Poika menee nimittäin silloin mummo-nimiseen tilapäishoitoon viikoksi. Kyseisenä lauantaina mennään myös Ukon saksalaistuttujen luo syömään sushia ja juomaan viinaa. Katsotaan, miten siinä käy.


*****

Pikku-Ukko on vähän kipeä ja kalpea. Oltiin kuitenkin tällä viikolla suunnitellulla osastojaksolla. Se olikin sitten näillä näkymin vika kontakti epiosastoon. Tämän jälkeen pitäisi tavata ensi vuoden puolella siirtopalaverin tiimoilta, ja epin hoito olisi tarkoitus keskittää Rinnekotiin.

Jotenkin mulla oli älyttömän haikea olo osastolta pois kävellessä. Ilmeisesti tottumus on toinen luonto, vaikka sitä onkin tapellut itsensä kanssa usein aiheesta "voi hemmetti, taasko sinne on pakko mennä, en halua". Monet hoitsut ja lääkärit, sekä osaston tavat ovat kuitenkin aika tutuiksi tulleet sitten kevään -04, kun epi astui elämäämme. Muuten voisin sanoa, että siellä on vietetty joulut ja juhannukset, mutta kun se ei ole ollut mahdollista - osaston sulun takia, ei siksi, että tilanne olisi aina niin auvoisa ollut.

Absurdi ajatus tuli myös mieleen, kun törmäsin pariskuntaan pienten lasten kera "hei, siis jos me joskus saadaan vauva, niin joudutaanks me muka pärjäämään sen kanssa ihan kaksistaan, ilman yliopistollista sairaalaa. siis miten se niinkun on kenellekään mahdollista?"

Olikohan tää sitten jotain sellaista avuttomaksi oppimista.

(Kiistän).

Ukko otti vähän aikaa sitten lapset ulos, jotta voisin tehdä koulujuttuja (eli ONTtia). Eräs prinsessa livahti kuitenkin tänne sisälle ilokseni, ja arvaan, että keskittyminen on melkoisen mahdotonta.

Aarg, mitähän sen Ukon mielessä oikein pyörii, kun se ottaa muksut pihalle, mutta ei seuraa juuri mitään, mitä ne tekevät? Ei kai penskat nyt jaksa ikuisuuksia ihailla iskän halon hakkuuta. Tai en mä ainakaan.

Ehkä voisin kuitenkin koittaa tuota näytetyötä. Huomenna viimeistään tähän voi sitten keskittyäkin, nimittäin kuvittelisin, etteivät lapset uimahallilta tänne osaa.

Sadaskymmenes

Tupparit oli lauantaina. Olen väsynyt, mutta onnellinen. Kattaus oli kahdessa osassa, ja jälkimmäinen puolisko oli huomattavasti hektisempi. Varsinkin parin punkkulasillisen jälkeen alkoivat valvotut yöt painaa. Tunsin vaeltavani kuin unessa, lipuvani harhaisesti ympäriinsä, horisten sitä ja tätä satunnaisesti vastaantuleville ihmisille. Onneksi vieraat vaikuttivat vähemmän disorganisoiduilta kuin minä, ja he jopa viihdyttivät toisiaan, joten jatkoin kadotetun sielun lailla vaeltamista. Muu ei ehkä olisi ollut mahdollistakaan.

"Mushta tuntuu että mä olen ihan kännissä", uskouduin yhden kaverini miehelle samalla, kun siirtelin lautasta neuvottomana edestakaisin. Vastausta en tainnut enää kuulla, koska katseeni jumittui pahasti horisonttiin.


***


Talomme pyykkimestari, eli Ukko lähti eilen jollekin management-kurssille ja on paraikaa matkalla kotiinpäin. Onneksi, sillä muuten kohtaisi paha pyykkionnettomuus. Kaikki farkkuni ovat nimittäin likaisia, enkä sitten muunlaisia housuja kyllä käytäkään. Eilen en viitsinyt laittaa hametta päälle, joten sovitin pakon edessä Ukkelin kivipestyjä Espritejä. Kyllä ne nyt menettelivät, mitä nyt vyötärö vähän väljä ja kovin korkea, sillä tavalla ysärityyliin.


***


Meillä on väljä jako kotihommissa. Se tarkoittaa juuri tällä hetkellä sitä, että minä en tee yhtään mitään, koska yritän toipua lauantaisesta.


***


Pyykkääminen on Ukon hommaa. Minä kyllä saan vaatteet koneeseen asti, mutta en inspiroidu nostamaan niitä ikinä kuivumaan, enkä ainakaan kaappiin. Pojan vaatteet tosin säilön yhteen koriin erikseen muista, koska siellä onkin sitten kaikki mukavat ja tuoksukkaat kehon eritteet mukana.

Imurointi on mun hommia, koska olen meistä se, jolla on tarve tehdä suuttimen kanssa tunkeutumiseleitä jokaiseen mahdolliseen koloon. Ukolle sellainen puuhastelu ei ole niin väliksi. Siinä vaiheessa, kun seurusteluamme oli kestänyt noin 8kk, imuroin kerran Ukkelin edellisen kämpän. Sängyn alla oli uskomaton pölyketto. Se oli tasaisesti lattian peittävä kuin pilvikerros, yläpuolelta lentokoneen ikkunasta katseltuna. Sorkittuani pölypilvipeitettä aikani, jotain tarttui kiinni suulakkeeseen. Se oli käytetty spärdäri. Meidän huushollissamme haluan pitää nuo aarteet pois sivullisten silmistä.

Me molemmat kokkaamme. Ukolle kuuluu pyykinpesun lisäksi silittäminen ja puiden pilkkominen. Tiskikone on molempien vastuulla. Yleensä mä olen se, joka hinkkaa pintoja, ukko taas tekee perushommat, kuten tiskin laittamisen koneeseen ja niiden sullomisen kaappeihin. Sitten on tietysti Poika, mutta hän ei kuulu kotitöiden sarjaan.


***


Poika on tod. näk. viimeisellä kuntsarilla nyt Linnassa. Tämän jakson jälkeen sukelletaan lopullisesti kehitysvammapuolelle. Ihanaa. Yksi iltapäivä kotona ihan rauhassa, yksi ilta hiljaiseloa, ja yhden yön saa nukkua katkeamatonta unta.


***


Tai ONT se tietysti kutsuu, mutta taidankin alkaa pakertaa sitä samantien. Ukko tulee kohta. Olen tässä toisella kädellä väsännyt lauantaina tuparilahjaksi saadusta suppilovahveroläjästä ihanan kermaisen keiton, johon nakkasin mm. savuporoa ja paprikaa. Sen kera on juuri uunissa paistettua tomaatti-oliivipatonkia.

Sadasyhdeksäs

Itä-Uusimaa
Itä-Uusimaan
Itä-Uusimaalla
Itä-Uusimaalta
Itä-Uusimaalle
Itä-Uusimaassa
Itä-Uusimaasta
Itä-Uusimaahan

Itä-Uudenmaan
Itä-Uudellamaalla
Itä-Uudeltamaalta
Itä-Uudellemaalle
Itä-Uudessamaassa
Itä-Uudestamaasta
Itä-Uuteenmaahan

Kun nyt aiJON arvioiJA tuAta Itä-Uuttamaata tai pikemminkin Itä-Uusimaan tai Itä-Uudenmaan maakunnan matkailutratekiaa tai trakediaa (vai oliko se parodia???), niin olisi kiva noudattaa yhtenäistä linjaa tämän itse kohteen kuvaamisessa.

Netti ei anna tukea. Samassa artikkelissa on sulassa sovussa sekä Itä-Uusimaan että Itä-Uudenmaan.

Hilfe/Hulp/Au Secours/Help/Apua?

Sadaskahdeksas

Hakusanat

Yrittäjäkurssi Kittilä (ainakin matkailuyrittäjälle varmaan löytyy)
Anopin kanssa alasti sängyssä (jotenkin ei kiehdo ajatuksena)
Asuntomessuilla tiskirätti (tästä on kyllä ollut puhetta, myönnän)
Farkut reitevälle (suosittelen rosneria tai espritia)
Piereskelen (syötyäni sekaisin hedelmiä ja roskaruokaa)
Poikkeava sektioarpi (no aika normaali omani kyllä on)
Vaihdevuosivaivat, kutina (toivottavasti ei vielä)

Miksi ei kukaan tule tänne hakuyhdistelmällä "vihaan opinnäytetyön tekemistä?"

Sadasseitsemäs

Jos niinkun ketään niinkun kiinnostaa, niin viikko sitten Anttilaan saapuneet parinsadan euron tuolit levisivät viime lauantaina pitkin Kehä kolmosta. Ukkoseni otti tilanteesta kuvan tilannetta selventämään, katsotaan saanko liitettyä sitä tänne. Pohdin, miten ilahtuneita autoilijat mahtoivatkaan olla, kun pääsivät 80 nopeusrajoituksen alueella väistelemään saatanan isoja pahvilaatikoita.

Siinä kuvassa, jonka Ukko lähetti, laatikot olivat keskellä kaistoja peräkkäin. Myöhemmin autot kuulemma törmäilivät niihin iloisesti, samalla kun ne täpärästi väistivät törmäilyt toisiinsa.



Miellyttävimmät uutiset tapahtuneesta olivat:

- Puolet tuoleista säilyi hengissä (2/4)
- Paikalle ei tullut poliisia
- Kukaan ei kuollut

Ai niin, jos joku ottaa yhteyttä tapahtuneen johdosta jotain vahingonkorvausta saadakseen vaurioutuneesta puskurista (tms), väitän tämän kirjoitukseen olleen silkkan hallusinaation tulosta. Korkeintaan olen ajanut ohitse.


*********


Nyt kun meillä on kaikki muut sosiaalituet kunnossa, alan vonkua tilapäishoitopaikan perään. Tänään(kin) olisi ollut sairaan siistiä lähteä vähäksi ajaksi autolla jonnekin, vaikka kauppakeskukseen ostamaan muffinssivuokia (kieltäydyn sanomasta muffini). Viime viikonlopun suurin harmistukseni (suurempi kuin hajonneet tuolit) oli se, että Ukko pääsi kiertelemään kauppoja ns. vapaalla jalalla samalla kuin minä olin sidottuna omaishoidon ja hellan väliin. Se on tosi epaa.


**********


Maanantaina tapaan ONT-ohjaajani ensimmäistä kertaa. Siis ylipäätään ensimäistä kertaa, emme ole nimittäin koskaan tavanneet. Se tarkoittaa varmaan hommiin alkamista.

Mikä ahdistaa, varsinkin, koska vaikka hoen itselleni, että se ONT saa luvan olla kuinka huono tahansa, mitävälii kunhan pääsen läpi, niin salaa itsekseni olen kuitenkin sitä mieltä, että ellen saa nelosta tai femmaa, se tarkoittaa sitä, että olen täysidiootti, ääliö, tyhmä, laiska ja kelvoton. Ja olen mogannut kaikkien silmien edessä.

Tai siis TIETENKIN mä olen syvimmässä sisimmässäni aina HUONO, mutta hyvillä arvosanoilla voin huijata muita edes hetken verran. Muut ihmiset ovat HYVIÄ, joten vaikka he saisivat huonoja arvosanoja, se ei oikeastaan tarkoita yhtään mitään.


**********


Olen lukenut netistä, että kaikki ovat naamakirjassa. Pakkohan se sitten oli testata. Löysin yhteensä 5 entistä luokkakaveria ja pari muuta. Hakkasin hakuun kaikki sellaiset vanhat tutut, joista olisi ollut kiva löytää jotain infoa, mutta aika köyhältä näytti.

Tietysti se voi johtua siitäkin, että mä en tunne kaikkia.


**********


Meillä on meneillään kersaviikonloppu. Ukko lähti lapsosten kanssa uimaan (traditio) ja minä sekä uinuva poikani jäimme talovahdeiksi. Käytän tilaisuutta hyväkseni, istun Eevan asussa keskellä olkkaria ja hengaan. Hiljaisuus on ihanaa.

Ei nyt vastapainoksi lapsille, koska eivät he NIIN paljon pidä meteliä, mutta nämä hetket rauhassa sohvalla ovat vähenemään päin. Enkä mä mitenkään erityisesti rakasta pelikonsolien ja telkan ääntä, paitsi jos itse pelaa/seuraa jotain.

Vartin päästä täytyy alkaa laittaa ruokaa.

Mulla on itselläni ollut niin terveysfasistinen kasvatus, että taistelen lapsuuteni muistojen kanssa jokaikinen kerta, kun Ukon muksut ovat täällä. Meillähän ei sitten TO-DEL-LA-KAAN kotona syöty mitään ranskalaisia perunoita, eikä mitään leivitettyä/jauhotettua. Paitsi sitten kun aloin olla teini-iässä, niin äiti saattoi tuoda nokkani eteen ihanan höyryävän pitsan kokiksen kera.

Mun lapsuudessa kalapuikot, majoneesi, ranskalaiset olisivat olleet sellainen "tänään meillä syödään vähän epäterveellisesti" -päivä. Ukon muksuille joku kalapuikko on öbaut terveellisintä, mitä he syövät. Se on jotenkin järkyttävää, että mistä syvältä se tuleekaan, että jotain "ei pitäisi tehdä", ja sitten sen tunteen kanssa saa taistella.

Sen sijaan mua ei järkytä lainkaan, jos lapset haluavat joskus syödä yksittäisen sokeripalan. Ukon mielestä se taas on ihan hirveää. Mä en osaa sitä niin ajatella, koska yksi sokeripala silloin tällöin ei "kuulu ruokavalioon", se on kuin yksi karkki keskellä viikkoa. Sen sijaan suklaalevitteen syönti joka aamu on osa ruokavaliota. Ja mä olen siis ihan niinqu et voi ei. Siis.

Ehkä mun pitäisi keskustella tästä jonkun kanssa.

Mutta ei Ukon, vaikka se tämän lukeekin. Me kun ei päästä kuitenkaan mihinkään tulokseen siinä keskustelussa, korkeintaan puolivillaiseen konsensukseen. Jonka huipentuma on Ukon toteamus "meidän suvussa kukaan ei ole pitänyt syömisestä". Koen sen vihjeeksi pitää huolta omista asioistani.

Viime kerralla hän tosin sanoi, että eihän häntäkään ahdista se, ettei Poika syö. Mun korvissa logiikka ontuu, koska Poika ei ole valinnut vammaisuuttaan eikä varsinkaan sitä ettei syö. Tietysti lasten nirsoilu ruokapöydässä (kun se on pitkälle vietyä) on protestia, eikä vain sitä, ettei halua syödä jotain tiettyä ruokalajia.

Mutta joo, ehkä se on kuitenkin parempi vain mennä pistämään sitä tavaraa uuniin. Sitä syödään tai ei syödä (ei niinkuin vähemmän hellämielinen isoveljeni minua uhkaili lapsena "syöt tai itket ja syöt"). Toisaalta, kalapuikkojen viskaaminen roskikseen ei ota aivoon yhtään niin paljon kuin se, että olisi oikeasti väkertänyt jotain (omasta mielestä) tosi ihanaa, mikä sitten lasten silmissä olisi TOSI PAHAA, joka jo näyttää niin yököttävältä, että sitä ei kannata maistaa.

(Mä tiedän jo, mistä me keskustellaan Ukon kanssa sen jälkeen kun se on tämän lukenut.)

Hella kutsuu.

Sadaskuudes

Talomme huojuu, enkä pidä siitä. Naapuri tekee jotain maansiirto-rakennushommia omalla tontillaan, ja aina aika ajoin koko HUIS keinuu edestakas. En pidä siitä.

Ulkona on hemmetin harmaata ja märkää. Ukko lähti Bauhausiin shopailemaan. Tarkoitus on ostaa takan vierustaan klapiteline ja ranstakka, varustautua syksyn lehtiin haravan kera sekä hommata yksi kpl kukkatelineitä/pylväitä.

Haluan yksinkertaisen kukkatelineen. Sellaisen, jonka päälle mahtuu isossa purkissa oleva vehka. Kukkateline ei saa olla niin heppoisa, että kaatuu kun lapset tai Ukko kävelee sen ohitse. Se ei saa olla myöskään niin keveä, että mahdolliset alle metrin mittaiset lapsivieraat saavat häkkyrän naamalleen tutustumisyrityksissä. Kukkatelineen pitää olla valkoinen, lakatun puun värinen tai harmaa. Sen pitää myös olla mahdollisimman kapea.

Olen käynyt Etolassa, Tiimarissa, Stockalla, K-raudassa, Anttilassa ja muutamassa pienessä sisustustarvikemyymälässä. Stockalla oli ensimmäinen interiööriimme sopiva, mutta hinta 289€ nyt ei kerta kaikkiaan käy. Kaikki muut ovat olleet väärän väristä puuta tai kovin heppoisia, useimmiten molempia. Pistän nyt peukut pystyyn, että Ukko löytää sopivan.

En käsitä miten yhden kuppaisen kukkatelineen löytäminen on yhtäkkiä noin vaikeaa. Meillä ei ole kovin paljon ikkunalautoja, minne noita rehuja tunkea. Yläkertaan ei viitsi kasveja viedä, kun ne menisivät sinne lähinnä saattohoitoon.

Eilen käytiin Ukon kanssa katsomassa leffa Zwartboek. Pidin näkemästäni kovasti, mutta Ukkelin makuun siinä oli liikaa väkivaltaa, räjähdyksiä ja eritteitä (mutta hän onkin vähän herkempi em. asioille kuin minä). Itse inhoan räjähdyksiä silloin, kun niistä tulee sellainen "hei katsokaa kuinka aidon näköistä tulimerta meillä on tietokoneanimoituna seuraavat 20 minuuttia", mutta kun tämä leffa kuvasi toista maailmansotaa kaikkine epämiellyttävyyksineen, niin koin ne tarinan olennaisena osana.

En osaa sanoa, pidinkö leffaa mielenkiintoisena sen takia, että se avasi toisesta maailmansodasta puolia, joita en ole ajatellut ennen (natsiaika hollannissa). Ja tietysti samalla havainnollisti Ukon(kin) perhehistoriaa, hän kun sattuu olemaan 1/4 saksalainen. Sodan päättymisen jälkeen se ei ole ollut mikään erityisen ylpeyden aihe. Tänä päivänä tietysti varakkaita pohjoisen pallonpuoliskon maiden kansalaisia yhdistää yli sotatraumojenkin yhteinen ällötys turkkilaisia, marokkolaisia ja vastaavia siirtolaisia kohtaan. Haava ei ehkä vuoda enää, ainakaan heillä, jotka eivät ole tapahtumia itse kokeneet.

En tiedä, olisinko ollut yhtä kiinnostunut leffasta, jos teemana olisi ollut joku Rukajärvi/Raate/Lapin sota tai vastaava. Olisiko se sitten ollut paikoin haukotuttava, ääh, taas tätä samaa historiantuntimateriaalia. (Öhöm, paitsi että meidän pedofiili historianopettaja jakoi meille enimmäkseen artikkeleita antiikin homoseksuaalisuudesta, sivuseikka). Ja olisivatko jotkut vähemmän kunniakkaat kohtaukset herättäneet syvää paheksuntaa "ei se noin voinut mennä, tämä vääristelee kunniakkaiden, rehellisten ja aina autuaan pyhien miestemme/naistemme mainetta"?

Kotona meillä puhuttiin aina paljon sota-ajasta, mutta en huomannut koskaan mitään erityistä katkeruutta, vaikka isäni perheeltä sinne kaikki maallinen jäikin. Enemmän se on ollut sellaista "no, oli vaikeaa aikaa, mutta sitten elämä alkoi uudestaan".

Äitini mielikuvat ajasta olivat lähinnä "yäk, aina sitä läskisoosia, se oli ihan kamalaa" tai "Se yksi venäläinen vanki leipoi aina leipää, ja sitten iltaisin ne soittivat harmonikkaa, lauloivat ja tanssivat. Ja itkivät kun joutuivat lähtemään pois, kun kai ne kaikki sitten tapettiin".

Äidin puolen vanhemmat saivat pitkälti leipänsä Venäjälle/Neuvostoliittoon viennistä. Isäni isä oli tsaarilla töissä, myöhemmin Suomen valtiolla. Meillä ei koskaan tunnustettu yhtä ideologiaa, sitä pikemminkin vältettiin. Koskaan en myöskään muista, että meillä olisi ryssää haukuttu. Mutta ei myöskään ihannoitu kommunismia/sosialismia.

Nuo ajatukset jotenkin aktivoituivat leffan jälkeen. Ukko sanoi, että jotkut katsojat olivat loukkaantuneet, kun elokuvassa natsien kanssa yhteistyössä olleet henkilöt eivät olleetkaan läpeensä pahoja. Henkilökohtaisesti mulle sellainen logiikka on jotenkin hirveän vieras. Vaikka Hitler olikin mielenvikainen ja anaalinen sadisti, niin eivät nyt kai kaikki sakut sitä olleet. Vaikka Stalin niin ikään tapatti ihmisiä ja meiltäkin jäivät talot sun muut itärajan taakse (koko isän puoleinen suku asui karjalassa), niin en mä osaa ajatella, että kaikki naapurikansallisuuden kantajat olisivat jotenkin perinjuurin mätää sakkia.

Pikku-Ukko on ollut isovahempiensa luona yökylässä, ja saapui nyt. Taitaa täytyä ruveta hoitohommiin.

Sadasviides

Alkuinnostus Isoveljen katselemiseen uuvahti sitten viimeisimmän julkisen raapustelun, mutta Kissimirri-Nukketyttöjen katselu on edelleen pitänyt pintansa. Kissimirrinukketiput jaksavat ällistyttää lähetys toisensa jälkeen. Tai ei ne tyttöset, vaan se konsepti.

Mä en vieläkään tajua mitään muuta oleellista eroa pimppibaarin "eksoottisten tanssijoiden" ja tissipimpukkatyttöjen välillä kuin sen, että ensiksi mainituita katselevat heteromiehet, ja jälkimmäisiä homomiehet (ja se isoleukainen nainen). Ensiksi mainitussa on tarkoitus kai olla ihan avoimen eroottinen ja houkutteleva, mutta jälkimmäisten pitää olla seksikkäitä, mutta tyylikkäitä. Mikä kai tarkoittaa sitä, ettei audienssissa saa kenelläkään jöpöttää, eikä ainakaan tissipimpsatyttöjä panna - vai oliko se niin ettei saa antaa, hällä väliä.

Niin ja siis mirritytöiksi halutaan ihan kilpailuun asti, mutta kapakan tankotanssitytöksi halajaville järjestettyä kilvoittelua en ole vielä nähnyt. Ja nyt tuli tietysti toinenkin ero mieleen: baareissa ei lauleta. Tai mistäs minä tiedän, kun en ole käynyt eroottisessa ravintolassa sitten viime vuosisadan.

Joku muu ehkä voisi saada aikaiseksi hauskempia, terävämpiä tai analyyttisempiä kommentteja em aiheesta. Minä en kykene.

Meidän talomme vesiongelma on vieläkin varsin ajankohtainen. Ukkoseni, joka on kiitettävällä aktiivisuudella hoidellut kaivourakoiden ja vedenpuhdistusjärjestelmien kanssa vehtaamisen, alkaa olla *pörniksen partaalla. Varsinkin vedenpuhdistusjärjestelmien toimittajien kanssa takkuilee.

Me haluaisimme saada jonkun melko tarkan hintalaskelman, arvion käyttökustannuksille (osien kuten kalvojen vaihdot, suolan lisäys systeemiin, etc etc), neuvoja siihen, mitä pitää tehdä laitteiston saamiseksi (kuten vaikkapa sähkömiehen/kirvesmiehen tilaaminen - missä vaiheessa?) ja sen semmoista, mitä ei ihan "puhtaalla maalaisjärjellä ja logiikalla" itselleen ensikertalaisena selvitä. Ja meidän budjetissamme on aika oleellista, että maksaako joku systeemi 13 000€ vai 16 000€. Ja tuleeko niitä vuosikustannuksia alle vai yli tonnin.

Niin siis haluaISImme, mutta kun emme saa. Kaikki kapistuksia myyvät yritykset vain jossain vaiheessa kyllästyvät loputtomiin kysymyksiin tai muuten vajoavat hiljaisuuteen. No juu, mutta entäs jos meille sitten valkenee joku oleellinen asia vasta sitten, kun koko tsydeemi on kohdallaan? Ja sitten ollaan tilanteessa, että meille sanotaan, että "nämä asiat olisi pitänyt selvittää jo etukäteen ja katsos kun yllätyksiä sattuu".

Vesiasiaan väljästi liittyvä kaavahommeli (suomeksi: asemakaavan valmistelu) pistettiin toistaiseksi jäihin ja odottamaan aikaa tulevaa. Mikä tarkoittaa mm. sitä, että kunnallistekniikan tulo siirtyy vaikka kuinka pitkälle. Niin kauan me emme aio odotella vedenpuhdistuslaitoksen järjestämisessä.



Muita uutisia:


- Järjestämme tuparit ensi kuussa. Nyt vaikuttaa siltä, että meille tulee aivan sairaasti kokonaisia perheitä vieraaksi. Monilapsisia perheitä. Olen kyllä suunnitellut kaikki tarjottavat, mutta jossain vaiheessa niitä pitäisi varmaan väkertää. Sitä en tiedä, miten iltapippaloinnin kanssa on. Kun kemut päättyvät, tulen ehkä nukkumaan viikon.

- En ole vieläkään tehnyt opinnäytetyön eteen mitään. Kohta ei tarvitse tehdäkään, kun lisäaikakin opinnoille päättyy. (No kai mä voisin aina uudestaan hakea, mutta sepä olisikin fiksua).

- Espoon palvelut ovat alkaneet juosta. Omaishoidontuki säilyi entisessä summassa, noin suurinpiirtein, vaikka kuvittelin sen laskevan sellaiset 50%. Hoito katsotaan erityisen raskaaksi, koska ravaan pitkin öitä seuraamassa kohtauksia.

Ihan oikeasti, joskus siihen on niin tottunut ja turtunut, että unirytmikin asettuu sen mukaan: Kun uni on kevyessä vaiheessa, herään ja juoksen katsomaan poikaa. Sitten vaivun taas sikeään uneen. Aamulla hädin tuskin muistan, olenko ollut hereillä vai en. Välillä siihen ei sitten totu millään, yöllä ainoa ajatus on "voi perkele", ja aamulla niskaa särkee ja joku jysäyttelee päätä sekunnin välein.

Olemme saaneet kuljetuksen päivähoitoon/esikouluun ja taksaisin, saan olla avustajana kyydissä mennen tullen. Vapaa-ajan matkoja myönnettiin se määrä, minkä hain (14 yhdensuuntaista/kk). Arkena se on melkein liikaa, mutta loma-aikoihin (= ei päivähoitoa) se tulee olemaan todennäköisesti just sopiva.

- Synttärit lähestyvät. Jotenkin olen aina pitänyt sellaisena aikuisuuden rajapyykkinä 34 ikävuotta. Kai kun oma äitini oli juuri täyttämässä sen verran, kun minut sai (ja on aina pitänyt itseään ikäloppuna äitinä). Hilfe! Au secours! Hulp! Ikäkriisi! Mä olen yrittänyt sanoa itselleni, että on IHAN OK suunnitella vanhempanakin perheenlisäystä kuin mitä oma äiti on ollut, mutta joku syyllisyys tässä kuitenkin painaa.

- VAKAVA HIUSONGELMA: Pitkät kutrini takkuuntuvat pahasti. Olen aivan pulassa. Ne menevät itsepäisesti tuulenpesälle, tein mitä tahansa. Ensin yritin selvittäviä suihkeita (menivät takkuun vielä pahemmin). Sitten vaihdoin shampoota (menivät edelleen takkuun). Sitten koitin pesemättömyyttä (no yritä nyt selvittää huopuvaa hiusta... ennätys pesuvälissä oli 2 viikkoa). Takkutukkaa harjatessa puolet jää harjaan. Kiva kun nyt on pää täynnä "trendikkäästi" täynnä eri mittaisia haivenia, jotka sojottavat minne sinne tänne ja tuonne.

- Kilo-ongelma: Aloin jo uhkaavasti laihtua, mutta muutaman päivän mussutuksen jälkeen rengas palasi vyötärölle.

- Tilasin henkkamaukasta alkkareita. Nyt päälläni ovat sievät, raapivaa kretonkia olevat kaistaleet. Samaistun sodan jälkeiseen aikaan, kun hyvää kangasta ei ollut saatavilla.

Ehdotuksia vakavien ongelmien korjaamiseksi otetaan vastaan. Paitsi että varoitan jo, että vaikka Jennifer Aniston mainostikin suitsuttelevansa konien ns. Show Shinea tukkaansa, niin mä en mitään häntäjouhisilikonisprayta halua sinne laittaa. Aluksi se on ihan kiva, mutta...

Nyt pitää jatkaa työntekoa.

Tsau.

*kuulemma manselainen versio termistä "burn out"

Sadasneljäs

Yippiayee, meillä on nyt käytössä laaja Elisan kaista!

Hyvä puoli tässä on nyt se, että voin tehdä opinnäytetyötä kotoa käsin. Huono puoli on se, että kun tämä nyt vain on niin vangitsevaa. Kun avaa jonkun sopivan keskustelupalstan tai blogin ja käy sitten vielä vähän siellä ja täällä, huomaa yhtäkkiä, että päivä on kääntynyt illaksi, lapsi märissä vaipoissa ilman ruokaa (vastahan se kolme tuntia sitten sai apetta?), pöly leijailee ympärillä ja kaikki se mitä piti tehdä, odottaa vieläkin tekijäänsä.

Tämän päivän suunnitelmissa on verhojen leikkaaminen ja ompelu ikkunoihin sopivaksi, toisen pakastimen pesu ja toisen sulatus (pesu), pinnasuojusten tekeminen Pojalle ja ehkä jotkut taloustyöt kuten pintojen pyyhkiminen ja imppaaminen (imurointi siis).

Tänää meillä on käynyt visiitillä kaivon katsoja, joka totesi, että kuiva on ja siksi jää. Ei uutta rengaskaivoa meille. Porakaivo vesineen taas kuulemma on sellainen susi, ettei kuulemma tervejärkinen ihminen sitä lähtisi fiksailemaan, tulee vain enemmän ja enemmän kustannuksia vuosien varrella. Ajattelimme lähteä tutkimaan, haluaisivatko naapurit perustaa vesiosuuskuntaa.

Ja muuten, siitä huolimatta, että talon oston myötä elämäämme on astunut kaikenlaisia ennalta kokemattomia asioita, taidamme olla ihan tyytyväisiä. Ympärillä on peltoa, kylämaisemaa, teollisuusaluetta, golf-kenttää ja kehä 3. Silloin tällöin yli menee lentokone, mutta sen verran ylhäältä, ettei sisällä ollessa sitä huomaa, ainakaan jos tv tai liesituuletinkin on päällä. Ihanaa kun voi mennä ulos vain laittamalla kengät jalkaan, eikä ulkona näy juuri ketään, ainakaan 200 m etäisyydellä. Autolla pääsee kauppaan muutamassa minuutissa, kävelyyn pitää varata jo enemmän aikaa. Hgin keskustaan pääsee n. 20-40 minuutissa, riippuen reitistä ja siitä, mihin päin keskustaa suuntaa.

Nyt kun kaupunki vielä tekee päätökset lapsen kuljetuksesta hoitoon, olen tyytyväinen. Mieluiten kuskaisin itse, mutta kulkeminen kahdestaan Pikku-Ukon kanssa on alkanut tulla yhä hankalammaksi ja hankalammaksi.

Niin muuten, erityiskommentti hänelle, joka on astunut blogiini käyttäen hakusanoina "äitipuolen paljasta vittua": Hakuyhdistelmälle ei tule olemaan vastinetta vastaisuudessakaan. Siis tässä plokissa.

sadaskolmas

Meillä on uusi masokistinen harrastus, eli seuraamme iltojemme iloksi sekä big brotheria että-pimppikissa nukketyttöjä. Edellisen tosin jätimme eilen väliin seksin takia. Poikakin oli hoidossa.

Tissinukkien kilpailu on jokseenkin käsittämättömän ärsyttävä ja ehkä juuri siksi niin vangitseva. Katselukokemus on yhtä kivulias, mutta pitkäkestoisempi kuin Actimel-mainoksessa (Ukko alkaa tunkea sormia kurkkuun viimeistään vaiheessa "no mites ne muut elintavat?"). Pimppimirrien lauma koostuu joukkiosta wannabe cheap missy ellioteja, jotka laulavat ja pyörittävät persettä. Heitä on tuomaroimassa kummajaisten klaani, joiden etunenässä jättiläisleukainen tummatukkainen kotka. Tietysti joukosta aina yksi putoaa.

Kaikki tissipimppityttöjen arvioijat ovat naisia tai hinttareita. Ovathan he sentään yleisen tietämyksen mukaan parhaiten akkreditoituja mm. naisten seksikkyyden arvioimisessa. Yleisin kommentti typsyille on viitata siihen, millaista seksikkyyttä, persoonallisuutta tai asennetta Oikealta Pimpsutytöltä odotetaan.

Typsyköiden tavanomainen reaktio niinku siisteihin juttuihin on pomppiminen ja kirkuminen. Suurin toive on "näyttää tälle maalle mitä mä osaan". Muita vaihtoehtoisia käytöstapoja ja ilmeitä on nyrpeähkö "tosi khuul" (tähän maneeriin kuuluu veemäinen kommentointi), sjupersexxxy "huulet töröllään" (Ukon kommentti: "eikö toi pysty pitämään suutaan kiinni vai onko se jatkuvasti valmistautunut suikkiinottoon?") kera asenteen "mä haluun olla kaikille kiva mut ku ne kiusaa". Mirrien maailmassa tissipimppitytöksi pääseminen ja pimpukkatyttöjen kanssa laulaminen ja seksikkäänä olo on kaikkein ihanin asia koko maailmassa.

Olemme yrittäneet pohtia Ukon kanssa, miten pahasti pitää tytön kasvatuksessa mennä pieleen, että tankotanssi ilman tankoa on elämän korkein tavoite. Suomalaiseen silmään se jatkuva kirkuminen, loikkiminen ja halailu selkään puukottamiseen ja juonitteluun yhdistettynä on jotenkin täysin käsittämätöntä ja ehkä juuri siksi niin kiehtovaa.

BB:stä mä en jaksa kommentoida. Tää on eka kausi, kun sitä katson, siis yhtään. Pimppityttöjen vaginatanssiin verrattuna 2-kymppisten ryhmäytymisen katsominen on tosin suorastaan syvällistä.

Sadastoinen

Ei vieläkään nettiä. Elisa?

Pikku-Ukon rattaat hajosivat (kokonaan). Myös autoistuin hajosi (niskatuki murtui). Meillä ei ole kuljetuspäätöstä Espoosta Helsinkiin (ja päinvastoin). Tilapäishoitopaikasta ei vielä tietoa. Omaishoidontukea olisi kiva saada jatkossakin. Opinnäytetyö on vieläkin tekemättä. Veljeni vajaa 6kk vauvalla on yhtä rapeat silmäpussit kuin tädillään (siis tiedättehän, sellaiset syntymäteepussit silmien alla, ei niille voi mitään). Terapeuttini ontuu pahasti.

Muuten ihan kiva syksy.

Ai niin, ja kaukosäädinkin hävisi, viimeistään siinä vaiheessa, kun sukulaisteni maihinnoususta järkyttyneet lapset sinkoilivat epäjärjestyksessä ympäri huushollia.

sadasensimmäinen

Talo alkaa näyttää siedettävältä, mikäli ei oteta lukuun epämääräisiä röykkiöitä tavaraa, joka on matkalla kaappeihin, kirppikselle, kierrätyskeskukseen tai kaatikselle. Luettelo ranking-järjestyksessä.

Tämän viikon mielenkiintoisin kokemus on ollut matkapalvelukeskuksen käyttäminen. Siirrymme vasta kuukauden lopulla virallisesti espoolaisiksi ja parempi myöhään jos ei silloinkaan, siis opetella käyttämään taksia.

Olemme kulkeneet nyt kuusi matkaa. Neljällä kerralla auto on ollut ajoissa, kaksi kerrtaa suorastaan etuajassa. Yhden kerran myöhästymistä oli 10 min. Eilen taas, juuri kun olin kehunut, että hommahan toimii, pojotin sitten yrjöilevän lapsen kanssa kadunkulmassa rapeat 1h 45. Laiha lohtu toki että ilma oli suopea, toisin kuin tänään päivällä, kun nelistin kohti Kallion ympyrätaloa taivaan revetessä ympärillä. Katsotaan, miten huomenna!

Ja huomenna on meidän häysin alueen kaavoitussuunitelmasta kokous. En tiedä tehoaako kaava-arkkitehteihin parhaiten uhkailu, lahjonta vai kiristyys, mutta ehkä kokeilemme kaikkia, varmuuden vuoksi.

Sadas

Kuukauden varrelta tapahtumia:

Torjantaina 9.8. kävimme systerin ja poikain kera Pizza Hutissa syömässä. Esikoinen (20v) ilmoitti menevänsä kihloihin. Raahasimme tavaraa talolle.

Perjantaina 10.8. kävimme asuntomessuilla. Oli kuuma. Humisevien honkien keskelle rakennettu tiivis ja pientalovaltainen kivikylä. Myös puutarhoissa on torjuttu liiallista kosketusta luontoon tunkemalla kivilaattoja joka paikkaan. Feng Shui -elementtejä unohtamatta (maahan upotetut vesialtaat). Hyviä hyttysten kasvatusalustoja, varsinkin keväällä.

Messujen mainostetuin tuote oli tiskirätti

Yhtä kummallisia ratkaisuja kuin Kauklahdessa tuolla Hämeessä ei näkynyt. Kuten sellaisia erkkereitä, joiden ikkunoita ei voi lainkaan pestä ilman nosturia. Tai jotain todella korkeita tikkaita. Minkälaista sisätilaratkaisua ehdottaisitte sisäpesua varten, jos ylimmät erkkeri-ikkunat ovat kolmannen kerroksen korkeudella?

Emme myöskään tavanneet kuin yhden sellaisen yläkerroksen mielenkiintoisen sillan matalien kaiteiden kera. Niistähän voi perheen pienimmät heittäytyä alas kuolemaan. Tai perheen jompikumpi vanhemmista, velkataakan kasvaessa liian suureksi.

Näimme myös jossain aukiolla sellaisia vähän erikoisia, puisia, vähän hirttotelinettä muistuttavia rakennelmia. Ukko ehdotti niiden tarkoituksen olevan koota alueen itsarikandidaatit yhteen ja samaan paikkaan. Minulle tuli mieleen Ku Klux Klan. Tietääkö joku, mitä paikkaa tarkoitan? Valitettavasti kuvia ei ole nyt esittää.

11.8. Ukkelin kamat muutettiin talkooavun kera. Muistaakseni 2 peräkärryllistä tavaraa. Apu oli mukavaa ja sitä oli riittävästi.

12.8. Raadoimme kaksin.

13.8. Ukko piti palkallisen muuttovapaan. Meni hermot (multa). Nukuin ekan yön talossa.

14.8. Niemen muuttoauto tyhjensi mannermaisen, kanaalin varrella sijaitsevan asuntoni yhteen kuorma-autoon kuuden hengen voimin. Sekä kuljetti ja purki tavarat uuteen kotiimme. Raadoin koko loppupäivän. Ukon lapset kävivät koulun/tarhan jälkeen. Poika oli sairaalassa saamassa jokakuista immunoglobuliinihoitoa, jonka tällä kertaa sai valitettavasti lihakseen.

15.8. Kävin täyttämässä harjoittelupaperit the työpaikassa. Esimies oli sympaattinen ja mukava. Olispa niinqu aina ollu. Kävin katsastamassa poikani mammuttimaiseksi turvonneen käden.

16.8. Verta, hikeä ja kyyneliä.

17.8. Raatamista. Ukon lapset tulivat viikonloppua viettämään. Ex-anoppi eli Pojan mummo, joka on majaillut vanhempieni luona tarjoten auttavaa kättään, poistui kotipaikkakunnalleen. Hänestä on kyllä ollut ihan mielettömästi hyötyä, iloa ja apua, joten tunnontuskissani perun kaikki pahat puheeni hänestäKIN.

18.8. Olemme Pojan kanssa vanhemmillani. Käsi alkaa näyttää paremmalta.

Täällä vanhempieni huushollissa on yksi hyvä asia, eli elisa laajakaista (#¤%&/!!) laajaelisan kaista, joka siis toimii eli on käytettävissä, toisin kuin se, joka meille Talolle on tilattu. ("Lähetämme tilausvahvistuksen kahden viikon sisällä"). Nyt on kulunut 3 viikkoa, eikä tilausvahvistusta näy, vaikka sen perään on soitettu.

Villi arvaus: Kestääkö Elisan laajakaistavitun (anteeksi) saaminen 1) 6 viikkoa, 2) 9 viikkoa vai 3) mitä välii pituisen ajan?

Juuri tällä haavaa toinen vanhemmistani, jonka piti tulla tänne n. klo 15, on jumittunut Mechelininkadulle sekä Hki City Marathonin että tienvaltaajien takia/ansiosta (artikkelissa näkyy taustalla lapsuudenkotini, sniif). Poika "syö", eli nauttii Nutrini-annostaan vieressäni. Rentouttavaa olla tekemättä mitään laatikoiden purkamiseen, tavaroiden paikoilleen laittamiseen tai siivoamiseen liittyvää. Eilen tuli useasti mieleen, että jospa yhden laatikon tyhjentäisi suoraan kaatopaikkajätteeseen, niin alkaisikohan sitä sisältöä kaivata jossain vaiheessa? Vai ei ollenkaan?


Loppuun tällainen juttu, jonka bongasin tiätysti Vauva-lehden Aihe Vapaalta:

Tarkoituksena on vastata kysymyksiin klikkaamalla Wikipedian "Satunnainen artikkeli" linkkiä. Omilla lisäkommenteilla voi höystää vastauksia :)

1. Mitä pelkäät? Octopussya, siis tätä James Bond-leffaa.

2. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle? Messier 49:n. Tämä Messierin luettelon kohde M49 on elliptinen galaksi ja yksi Virgon galaksijoukon kirkkaimmista. Sen sijainti noin 60 miljoonan valovuoden etäisyydellä. Tammikuussa 2007 M49:sta löytyi musta aukko, ja siksi samastunkin kohteeseen: Päältä kirkas, mutta syvältä synkkä.

3. Mitä haluaisit häälahjaksi? Åke Gartzin (1888-1974). En ole vielä ihan varma, mikä osa häntä viehättää eniten.

4. Mitä palvot? Oribia, tietysti. "Oribi (Ourebia ourebia) on antilooppeihin kuuluva nisäkäs, joka on levinnyt lähes koko Afrikan mantereelle." Uhraan Oribille jokaisen kuukauden ensimmäisenä parittomana viikonloppuna.

5. Salainen fetissisi? Hippiliike. Make Love Not War.

6. Mistä näet unta ensi yönä? Esko Korhosesta. Suomalaiset arkkitehdit ovat intohimoni, etenkin öisin.

7. Mitä ostaisit, jos olisi varaa? Happohyökkäyksen. En tiedä vielä, minne hyökkäisin sillä.

8. Mihin paras muistosi liittyy? Tauno Timoskaan. Olen aina käynyt kuumana vä'hän kypsempiin jääkiekkoilijoihin.

9. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten? Viulistiluetteloista. En tiedä, miksi kukaan ei jaa tätä mielihyvää kanssani. Olisko teillä, arvon lukijat, ehdottaa keskustelukumppania minulle?

10. Minkä asian parissa työskentelet ammatissasi? Kuninkaanportin, siis sen Suomenlinnan linnoitusportin. (Tai oikeastaan täytyy tunnustaa, että haluaisin niin kovasti, että valehtelin.)

11. Mikä saa sinut itkemään? Studio Kekkonen. Olen sanaton.

18. Mikä voisi korvata sinut, ilman että kukaan huomaisi? Rap-artisti Signmark. Toisinpäin se ei onnistuisi.

19. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi? Luettelin kaikki SWIFT-koodit. "CGAK BE BB - BKCH CN BJ - BACX CZ PP". Vanhempani uskoivat minun olevan nero.

22. Mitä rakastat eniten maailmassa? Mien prefektuuria. Tunnen sisälläni jatkuvaa kaipuuta alueelle.

24. Mikä sinä todella olet? Erik Friberg, ruotsalainen pokerin ammattilainen. No niin Ukkoseni, nyt tämäkin sitten paljastui. Mutta sitä en kerro, missä ne miljuunat makoilevat.

Yhdeksäskymmenesyhdeksäs

HÄYSSSS on vieläkin keskeneräinen. Tänään kävi toisenlaisen vedenpuhdistuslaitoksen myyjä vierailemassa matalassa majassamme. Pompimme ympäri taloa erilaisten viemäri- sekä sähkökaavioiden kera ja yritimme saada tolkkua siitä ja tästä. Kuulemma näitä hänen edustamiaan laitteita on Suomessa myyty yksityistalouksiin alle 5 ja niistä suurin osa saaristoon sellaisille hemmoille, joilla kaivosta nousee merivettä.

Putkiukkojen lähdön jälkeen ihailimme lähes puhki ruostuneita metalliosiamme, sekä havaitsimme mm. veitsien, haarukoiden ja muiden alkavan jo pilkkuuntua parin pesukerran jälkeen. Tämä vesijuttuhan ei ole mikään harvinainen ongelma vanhan merenpohjan alueella, mutta näin kokeneena kunnallistekniikan alueella asuneena tuntuu vähän hassulta, että sitä vain vuodesta toiseen katselisi kaikkien metalliosien hapettumista ja hapertumista talossa, sekä mieluummin uusisi hanoja, putkia ja astioita vähän väliä kuin pistäisi kaikki vaikka sitten siihen käänteisosmoosilaitteeseen. Tokihan se maksaa, ja aika paljonkin, mutta niin maksaa myös hanojen ostaminen ja vesivahinkojen korjaaminen.

Muuten tämä päivä meni järjestellessä Pikku-Ukon vanhoja pieniä vaatteita erilaisiin säilytyslaatikoihin. Vaikka olen pessyt kaikki kuteet, ne tuoksuivat ihan vauvalta. Alkaisivatkohan ne tuoksua mereltä, jos pesisin ne meidän talossa? Ukko sen sijaan poraili ja sahaili, eli keskittyi miehisiin hommiin. Kyllä meillä on perinteinen roolijako vallan.

Ukko jo koenukkui talon lapsosten kanssa, mikä riemastutti erityisen paljon etenkin näiden ns. vajaamittaisten erästä naispuolista lähisukulaista. Reaktio tiedon vastaanottamiseen oli ollut kuulemma mielenkiintoinen, aivan kuin viesti olisi ollut tyyliin "joo oli tosi kivaa, käytiin lasten kanssa pedofiilien puoluekokouksessa ja sen jälkeen saunomassa". Tai "Juu, ai siis missä Hollannissa? Meidän lomamme Afganistanissa oli räjähtelevän hauska, lapset leikkivät käsikranaateilla ja etsivät pommeja autojen alustoista".

Niin siis siitä huolimatta, että meiltä tulee suolavapaata merivettä putkistosta, meillä on kuitenkin pään päällä katto, kaikilla puolilla seinät, sähkö ja sen sellaista. Mikä voi kyllä kuulostaa vähän oudolta, mikäli meitä yhtään tuntee.

Mutta kas, tiuku repii, kello rientää, pakko alkaa nukkua. Hyv' yöt.

Yhdeksäskymmeneskahdeksas

Meidän huis [häys] po. talo on alkanut täyttyä tavarasta. Jokaisessa huoneessa on jotakin, mutta huolestuttavaa kyllä, oma kämppäni näyttää vielä verraten täydeltä. Kun on kaikkea vähintään tuplamäärä ellei joitakin triplojakin, tuntuu yhteen osoitteeseen tavaroiden sullominen aika haasteelta, vaikka neliöitä tulee olemaan jotakuinkin saman verran kuin tähänkin asti. Sen verran mussa on hamsteria, etten haluaisi esim. huonekaluja passittaa edes kierrätyskeskukseen (mistä sitä tietää, vaikka joku päivä olisi tarve, muttei rahaa?), mikäli ne ovat suinkin kunnossa. Muutamat kalut menevät kyllä suosiolla Ämmässuon kaatopaikalle. Alkavat olla niin kaamean näköisiä risoja.

Ihanaa, että on viimein tullut kesä (taas talven keskelle). Huomisen ohjelmaksi ollaan suunniteltu sellaista jakoa, että Ukko menee lapsosten kera uimaan ja minä jään tyhjentämään huushollia. Viikon päästä tulee vikat tavarat sisään, sitten pitäisikin kohta olla kaiken kunnossa (kohta myös vakuutusten). Jännittävää.

Hmm. Korvasikohan se myös vesivahingot?

Äh, ei se kuitenkaan siitä merivedestä syöpyneiden putkien pettämistä seuranneita vahinkoja korvaa. Meillä kun on se vanha merenpohja talon alla ja putkista nousee suoloja niin paljon, että vesi johtaa sähköä melkein johtoja paremmin. Mutta eihän se haittaa, kyllä ne kuulemma Dubaissakin osaavat (suodattaa vettä).

Ukko on karenssissa omassa kodissaan, kun meille tuli Pikku-Ukon mummo semi-yllätyskäynnille. Jotenkin kummalliselta se tuntui esitellä entinen anoppi uudelle uroolle, mutta hyvin se meni, en tiedä oliko kielimuurista huolimatta vai sen takia.

Systerikin on Suomessa.

Onttia pitäisi tehdä.

Aktiviiteetteja kerrakseen, siis vaihtelua.

ZZZZZZ.

Yhdeksaskymmenesseitsemäs

Tässä on taas käynyt niin, että huusholli on jäänyt nettiaddiktilta hoitamatta. Lapsikin katosi.

Yhdeksäskymmeneskuudes

Hei-hoi ja hihat heilumaan, tästä päivästä lähtien alkaa muutto. Pikku-Ukko hoidossa, taivaalta ei juurikaan sada, ainakaan vielä, eikä kovin isoja kappaleita. Omakotitalo Espoossa, täältä tullaan. Koiraa eikä farmariautoa ei ole hankittu, ehdotin Ukolle rottaa tai alligaattoria, mutta kuulemma jälkimmäisiä on vaikea saada. Ajattelin talovahdiksi.

Yhdeksäskymmenesviides

Ulkona on varsinainen syyskuinen myrsky, tai elokuun sateet, miten vaan. Pikku-Ukolla on lievä räkätauti. Minä olen lopen kyllästynyt sisällä pojottamiseen. Yritän kuluttaa aikaa tehden ei-mitään, koska olen niin kyllästynyt, ettei juurikaan kiinnosta (mikään).

Lapsen hoidon ohella voisin toki siivota ja pakata. Tai kirjoittaa ONTtia kasaan. Hoitaminen kuulostaa jotenkin niin aktiiviselta, mutta on nyt lähinnä semmoista riman alittamista. Nuo edellä mainitut toiminnot ovat toki vallan järkeviä ajatuksia. Mutta kun mä haluaisin ENSIN yhden sellaisen päivän, jolloin voisin tehdä mitä vain, esim. hyvässä seurassa (kaikki muu käy paitsi dokaaminen) ja sitten sen jälkeen olisin sen verran ns. tuulettunut, että voisin keskittyä järkeviin puuhiin.

Viimeisen postauksen jälkeen muuten jopa siivosin - ja hyvin siivosinkin. Täällä vallitsevat kuitenkin entropian lait, joten

Entropia eli haje on fysikaalinen suure, joka ilmaisee epäjärjestyksen määrän systeemissä. Entropiaan liittyvä epäjärjestys tarkoittaa useimmiten energian tai materian jakautumista yhä tasaisemmin sille varatussa tilassa, satunnaisuuden ja todennäköisyyden kasvamista sekä erojen ja informaation vähenemistä. (wikipedia sen todeksi sanoi)

totta tosiaan, samalla kun materia jakautuu yhä tasaisemmin sille varattuun tilaan, myös (kaikki olennainen) informaatio häviää (tästäkin tuulitunnelista).


Huomenna on ensimmäinen virallinen päivä, kun voitaisiin muuttaa. Ja se on myös päivä, kun haetaan huuto.netistä huudetut (vähän käytetyt sohvat) ja kyörätään ne sisään. Odotan jännityksellä, täyttääkö meidän kalut kaikki tilat, vai tuleeko sellainen fiilis, että tarvitaan vielä jotain. Ei kai. Lamppuja korkeintaan. Tai joku yksittäinen matto. Tai.

Mutta mä olen niin hemmetin täynnä (itseäni), että voisin irtisanoutua hetkeksi.

Mietin eilen, että olisin alkanut sopia jo Espoon hoitoasioita, mutta tajusin sitten, ettei se tietenkään käy kun nyt on vielä loma-aika. Se olikin sitten sopiva tekosyy jättää kaikki muukin tekemättä.

Ensimmäinen merkki hiipivästä ahdistuksesta on se, etten halua enää puhua. Kun se nyt yksinkertaisesti on niin rasittavaa. Koska ei tee mieli puhua muusta kuin siitä, kuinka vittuuntunut/tylsistynyt on, tai siitä, miten jotkut asiat nyt vain juuri tällä hetkellä tuntuvat ylitsepääsemättömän hankalilta. Nimenomaan siis tuntuvat, sillä jollain toisella hetkellä ne ovat pikku juttuja.

Toisin, kuten yleensä (tai usein) sanotaan, läheiset ihmissuhteet eivät kyllä tuppaa kestämään kovin hyvin mitään valitusta tai elämän negatiivisia asioita. Tai ainakin kaikki nämä hankaluudet pitäisi osata ilmaista kompaktisti, minä-muodossa, välttäen piikittelyitä tai raivon/tyytymättömyyden sävyttämiä vähemmän rakentavia purkauksia. Sillä lailla avoimen kommunikaation vallatessa, ilman epämiellyttäviä tunnekuohuja, tai korkeintaan ne auki puhuen, ääni tasaisena "minua hieman ottaa aivoon, kun".

Luonnollisesti hankaluuksiin pitää aina löytää jokin tyydyttävä ratkaisu, tai sitten mikäli sellaista ei ole, tyytyä kompromissiin (mikä edellyttää jatkossa, että koska tämmöinen negatiivinen juttu on tiedostettu ja hyväksytty, niin turpa kiinni). Sinä tiesit, mitäs läksit.

Mä en nyt kuitenkaan oikein jaksaisi olla kovin rakentava, enkä kovin tyynikään, vaan enemmän itsekeskeinen, piikikäs ja ilkeä oma itseni. (Henkilökohtaisesti koen negatiivisuuden olevan lähinnä sydäntä ja verisuonitauteja(kin)). Mikä johtuu enemmän tai vähemmän siitä, että kykin täällä himassa päivät pitkät, ja elämä on niin rattoisan vaihtelevaa, että soi. Eikä se nyt juurikaan auta virkistymään, että tämäkin nyt taas on vain ohimenevä välivaihe. Mä en ole mikään positiivisen ajattelun lähettiläs.

Ukolle on useimmiten melko turha avautua tietyistä asioista kuin silloin, kun sillä on superempaattinen vaihde päällä. Koska se yksinkertaisesti vain jättää tekemättä tai skippaa sellaiset jutut, jotka ovat liian tylsiä sen makuun, koska se nyt vain sattuu olemaan mahdollista hänen elämässään. Jos valitan Pikku-Ukon hoidon sitovuutta, se ottaa kannan "no laita sitten laitokseen". Jos kysyn, laittaisiko se omansa, niin vastaus on "no ovathan munkin lapset äidillään hoidossa". No joo, ehkä oma vanhempi on kuitenkin eri asia kuin laitos.

Jotenkin vaikea uskoa, että jos Ukko olisi täys-yh omille vallan normaalisti kehittyneille muksuilleen, hän kuitenkaan laittaisi lapsia esim. lastikseen (siis lastenkotiin) tai vuoropäiväkotiin jokaisen sellaisen hetken tullen, kun hetkellisesti alkaisi epäillä omaa jaksamistaan. Tai ottaisi aivoon pari viikkoa putkeen se ihana kaaos, sitovuus, oman luovan ajan puute ja sen semmoinen.

Mä en jotenkin usko, että siedän tylsyyttä sen paremmin tai huonommin kuin Ukko, mutta keinoja sen välttämiseen on vähemmän. Ukko esim. harvemmin viettää oikeastikaan sellaista tylsää, tappavaa, kohtuurankkaa ja harmaata arkea muksujensa kera. Koska hänen ei tarvitse/hän ei saa olla lasten kanssa niin paljoa, ja kaikki hankalat kohdat voi pehmittää, kuten töihin mennä vasta kymmeneksi niinä aamuina kun on lapset. Ja hakemaan voi lähteä jo klo 15, tehdä sitten muina aikoina sisään. Jos ne lapset olisivat koko ajan, ei olisi mahdollista tehdä tuota päivää 10-15 ja päästä optimoimaan olosuhteita. Vaan olisi tilanteita, kun kaikki ovat väsyneitä ja vihaisia, kello joutuisi, mutta silti olisi pakko puskea, vaikkei se niin poliittisesti korrektilta näyttäisikään/kuulostaisi/tuntuisi.

No eipä ole munkaan tarvinnut lasta minnekään viedä, kun hoito on ollut kotona, mutta se ei tässä ollut pääasiana. Vaan jotenkin se, että on vaikea verrata tilanteita tai ymmärtää toista, kun itse pystyy kurlaamaan ja sumplimaan kaikki hankalalta tuntuvat asiat enemmän tai vähemmän pois. Ukon on vaikea käsittää, miksi mä olen niin veetuuntunut tähän omaishoitajuuteen, jos hän ei itse kykene sietämään esim. puistossa käyntiä omien lasten kanssa. Puistossa käyminen on siis niin tylsää, ettei sinne voi mennä. (No haloo, kuka aikuinen siitä diggaisi, sattuu vain olemaan ilmainen leikkipaikka, jossa monet muksut viihtyvät).

Mä olin kyllä lapsena aina yhtä avoimen hämmästynyt, miksi ihmeessä äiti ei jaksanut ihailla tuntikausia sitä, kun leivoin hiekkaa laatikolla ja väänsin yhä uudelleen iki-ihania linnarakennelmia, jotka tietysti joku kanssatoveri avuliaasti rikkoi.

No niin, ehkä olen saanut ilkeämielisyyskiintiön tältä päivältä täyteen ja voin jatkaa puhdistautuneena, mutta aivan yhtä nyrpeänä eteenpäin valitsemaani uraa pitkin. Sataa se risukasaan huomennakin!

Onneksi tekstiviestit ja sähköpostit on keksitty meitä puheummetusvaivaisia varten: sain näpyttelemällä hoidettua Pikku-Ukon hoidon välille 1.8. - 16.8. Maanantaina 20.8. alkaa sitten päiväkotihoito ja eskari.

Nyyyf. Mun toista metriä pitkä rampa kehitysvammainen lapseni menee eskariin. Kyllä mä sitten alan olla vanha.

Yhdeksäskymmenesneljäs

No niin, luonnollisesti ilman Der Spiegelin lupaa laitoin tuon hienon version Frau Antjesta profiiliin keikkumaan ainakin muutamaksi päiväksi.

Jostain syystä Pikku-Ukon epilepsia ei millään ota talttuakseen, vaan riehuu valtoimenaan. Se tarkoittaa sitä, että nukkuminen on säännöllistä kuin parin kuukauden ikäisen vauvan kodissa, lukuunottamatta sitä, ettei tämä pikkuinen karju nälkäänsä.

Vaihdoin viime yönä vaipan 3 kertaa klo kolmen ja kuuden välissä, siis lähinnä ns. pakon edessä. Muistan taas, miksi sanotaan, että pahinta kidutusta on herättää henkilö monta kertaa putkeen juuri kun hän on nukahtamaisillaan. Olo kuin piestyllä. Ei tämä kyllä musta ihmisenä tee mitenkään karaistumpaa, jalompaa tai mukavampaa. Lähinnä ottaa aivoon.

Ukko istuu tällä haavaa lentokoneessa lapsosten kanssa, matkalla kohti *Fantan lentokenttää. Loppureissu oli ilmeisesti mennyt rauhallisemmissa tunnelmissa kuin ensimmäinen viikko. Isovanhemmatkin olivat kai jälkimmäiseksi viikoksi rauhoittuneet ylimääräisen jännitystekijän poistuttua. Mun läsnäolon aikoihin se yhdessäolo oli melko hektisen oloista.

Lapsen olotilan lisäksi mulla muitakin tragedioita meneillään, niistä vähäisin ei ole se, että Babyliss-merkkinen epilaattori taisi heittää veivinsä. Se on muutenkin kammottava keskiaikainen kidutusväline, jota eräs tuttuni mm. käytti aina morkkiksen kohdatessa. Nyt siitä nyhtäjästä on kaikki suojavälineet poissa. Latauksen jälkeinen toiminta-aika on ehkä puolikkaan säären verran.

Hiusten latvat ovat alkaneet haarautua seitsemään osaan. Ennen ne olivat kaksi- ja kolmihaaraisia. Nyt ne ovat jakautuneet lukemattomiin osiin ja loistavat valkoisina. Tosin kutrit alkavat muutenkin olla niin pitkät, että muistutan enemmän jonkun lahkon jäsentä kuin vain pitkähiuksista naista. Systerini sanoi havahtuneensa omien hiustensa pituuteen siinä vaiheessa, kun istuutuessa piti nyhtää ahterin alta latvat pois. Siihen on sentään vielä matkaa vajaan vaaksan verran. Niin, siis omilla **sormillani/kädelläni mitattuna.

Joku saisi muuten tulla tänne tätä läävää siivoamaan. Kostoksi yhteiskunnalle olen levittänyt pyykit pitkin lattioita, pölyä on kaikilla pysty- ja vaakasuorilla pinnoilla, sen lisäksi tiskiä ja lukemattomia (molempi merkitys käy) sanomalehtiä ajelehtii ympäriinsä. Valokuva interiööristäni sopisi vaikka paskaäidin päiväkirjaan.


*"We are approaching the airport of Fanta", sanoi kapteeni lennolla KL1169

**"Ta main, c'est comme une pelle! Tu ne vas jamais te trouver des gants, c'est impossible!", sanoi eräs maroquinerien omistaja Langres-nimisessä pikkukaupungissa n. 20v sitten (suom: sinun kätesi on kuin lapio, et tule koskaan löytämään itsellesi hanskoja). Täsmennän, ettei harhateille mennä, että käteni EI ole iso kuin lapio - vaan leveässä kämmenselässä on helvetin lyhyet sormet. Olen tavannut elämässäni vain kaksi muuta naista, joilla on yhtä töppösormet kuin minulla.

Yhdeksäskymmeneskolmas

Reissu tuli tehtyä ja harmaankalsea ilma tuotua mukana tänne kotimaahan. Minä kysyn, mikä kesäilma tämäkin sitten on?

Nyt pitäisi alkaa tehdä muutamia sekalaisia asioita, kuten mailata sinne kirottuun työharjoittelumestaan ja kertoa, että "kiitos työtarjouksesta, jonka mielihyvin hylkään". Jotenkin vituttaa sekin vähä kontakti.

Ukko haluaisi lukea täältä mun mielipiteitä matkasta värikkäine appivanhempikuvauksineen, mutta oi, tuo kaikki on vielä aivan liian lähellä (*kiero virnistys*).

Faktoina voin mainita, että olimme leirintäalueella De Goudsbergissa, kävimme katsomassa Alankomaiden keskipisteen ("middelpunt van nederland", ks. kohta nro 1), majailimme Soestissa, vierailimme ulkoilmamuseossa ("hieman" isompi ja antoisampi kuin Seurasaari, toki maksullinen) ja Amsterdamissa (ilman lapsia). Tapasin myös Ukon isovanhemmat (3kpl), eli yhden päivän vietimme ajaen Bredaan, Dordrechtiin sekä tietysti mäkkärin kautta takaisin. Pikaisesti törmäsin myös Ukon siskoon ja hänen mieheensä, jota Ukko epäilee homoksi (minä en).

Ukon vanhemmat ovat jännällä tavalla samalla sekä tavoitettavissa että tavoittamattomissa, mikä voi toisaalta johtua kielimuurista, kulttuurierosta sekä molemminpuolisesta vierastamisesta. Eipä silti, kyllä mäkin katsoisin hieman varauksella arvioiden, jos suht. vastikään eronnut poikani toisi näytille uuden misun, joka olisi paitsi yksinhuoltaja myös kotoisin jostain "avomielisten doloresten" maasta.

(tavoittelen jotain tällaista mielikuvaa, tosin oikea doloreksen kansi taisi olla tämä. luin lapsena edesmenneen enoni kaikki carter brownit, vaikka äitini mielestä ne eivät olleet oikein sopivia. juuri kouluikään ehtineen viattomalla logiikalla luulin, että puhelintyttö on sama kuin puhelinvaihteessa työskentelevä nuori nainen. samalla vähän ihmettelin, tosin en kovin paneutuneesti, miksi päähenkilöltä aina hengitys salpautui hänen nähdessään loputtoman pitkiä sääriä sekä neitosia alusasuissaan ja kohottaja-merkkisissä rintaliiveissään).

Ukon isä oli jollain rauhoittavalla tavalla sympaattinen, ilmeisesti se on periytyvää. Hieman mua huvitti, kun se tiedusteli kohteliaasti, poltimmeko mahdollisesti "vähän hashista" A'damin reissulla (ei). Emme kuitenkaan kertoneet käyneemme coffee shopien sijaan katsomassa live sex show'ta (se oli jotenkin korni, kyllä kotiolot aina voittaa. kyllä kotilot aina voittaa).

Pikku-Ukolla oli kaikki suhteellisen hyvin kotiin saapuessani, mitä nyt epilepsia on taas vähän riistäytynyt käsistä ja vasen silmä tulehtunut. Olen yrittänyt kotidouppailla, katsotaan mikä on tulos.

Nyt täytyy varmaan alkaaa tehdä jotain järkevää, mitä se sitten onkaan.

Ai niin, ihan Ukon järkyttämiseksi pitää lisätä, että tänään olenkin oikein antaumuksella sekä etenkin suurella hämmennyksellä lukenut naikkareiden palstaa. Syystä tai toisesta mua houkuttaa enemmän kyseisen juhlan seuraukset kuin itse bileet. Tosin, onhan siinä näitä vähän kiinnostavampiakin aspekteja, kuten asu, paikka ja matka. Toiset taitavat yhdistää nuo kaksi viimeksi mainittua.

Yhdeksäskymmenestoinen

Olin suunnitellut loman viettämistä ilman nettiä, mutta suureksi yllätykseksemme täällä hollantilaisella leirintäalueella jollain on riittävän lähellä erinomainen wlan-yhteys. Ukko otti kannettavansa mukaan, koska menee huomenna tekemään työasioita. Hirvittävän myönteistä noin niinkuin lomabudjetin kannalta, suosittelen kokeilemaan, jos mahdollista.

Riiviöt pälpättävät yläkerrassa n. 10 min päiväunten voimalla, vaikka alkoivat kiekua jo hyvissä ajoin seitsemän jälkeen aamulla. Puoli päivää kierrettiin sateisessa ulkoilmamuseossa, illalla raggarit juoksivat pöytää ympäri ottaen välipainit aina saatuaan toisensa kiinni. Miten niillä riittää energia? Paikallinen aika 21.52.

Hollanti on näyttänyt juuri ne kasvonsa, jotka olen nähnyt aikaisemminkin: moottoritietä, puita, hevosia, lehmiä, lampaita ja jatkuvaa sadetta. Viimeksi olen ollut täällä ehkä 20v sitten, yllättäen vanhempieni kanssa. Todennäköisesti ajoimme vain maan läpi ja koko reissulta on jäänyt mieleen vain motarin kyltti "uit".

Vuoden 1985 muistot ovat selkeämmät. Ratsastin Jessica-nimisellä ponilla (jossain?) ja putosin (silloin ei satanut). Ei mitään käsitystä siitä, missä päin se on voinut tapahtua. Yhden päivän vietin Scheveningenissä, söin ranskalaisia ja jotain leivitettyä leikettä (kuten wienerschnitzeliä) ja join colaa. Paljon valkoista hiekkaa ja aivan mieletön tuuli.

Ukko on sanonut, että yleensä kaikki ei-hollantilaiset haluavat kertoa kokemuksistaan Amsterdamissa, mikä ei häntä mitenkään näytä kiinnostavalta. En sitten tiedä, onko mun ulosmenoramppi/sisääntuloramppi/ratsastin ponilla/kävin huoltoasemalla (ja kaikki perhelomilla vuosina -81-91) -muistoni sen ihqumpia.

Vuoden 1991 jälkeen en enää suostunut matkustamaan vanhempieni kanssa, mikä sitten itse asiassa tarkoitti sitä, etten matkustanut enää juuri lainkaan. Paitsi pakettimatkoilla. Tai Ruotsiin/Viroon. Ranskaan menoa olen suunnitellut ikuisuuden, koska viimeksi olen käynyt systerin luona 6 vuotta sitten. Tunnen olevani umpioitunut Suomeen. Ahdistavaa.

Yläkerta on vajonnut lepoon. Ukko näyttää hikiseltä ja väsyneeltä, joten taidan sulkea kohta koneen ja ehdottaa kosteaan *koloon kömpimistä. Koko viime yön satoi ja aamuyön ukkosti. Jännityksellä odotan, miten luonto meitä viihdyttää seuraavina tunteina.





*saamarin pervot, tarkoitan tietysti yläkertaa