zaterdag, april 28, 2007

Kahdeksaskymmenesneljäs

Kurkku on niin kuiva ja kipeä, ettei voi kirjoittaa.

Ja miten ne nyt sitten muka liittyvät yhteen, häh?

vrijdag, april 27, 2007

Kahdeksaskymmeneskolmas

Laiskottaa niin paljon, ettei jaksa kirjoittaa mitään kunnollista. Joten poimin minhiltä tällaisen kiertävän.


1, Missä ja miten nukut parhaiten:

Omassa sängyssä Ukon kanssa. Pikku-Ukkokin käy kaveriksi silloin kun vain nukkuu. En ole koskaan tykännyt nukkua yksin. Mitä siitäkin nyt sitten tulee, jos vaikka sattuu näkemään painajaisia ja herää keskellä yötä?



2. Koska viimeksi nukuit oikein, oikein hyvin?

Viime yönä nukuin oikein hyvin kuin tukki. Herättiin tosin - kuten eilen ja sitä edellisenä päivänä - klo 5.57, koska Ukon ostama Internet Tablet herättää meidät joka aamuna sanomalla "plimplom". Kumpikaan meistä ei tiedä, miksi se menee päälle. Ehkä se on Poltergeist tai jotain huonoa chakraa.



3. Millainen olet yleensä aamuisin?

Yleensä väsynyt ja tahmea. Nuorempana olin joskus aamuisin niin hidas heräämään ja varmaan verensokeri ja -painekin heitteli, että saatoin tiputtaa tavaroita, kompastella ja kaatuilla ensimmäisen varttitunnin. Varsinkin niinä aamuina, kun heräsin pää jähmeänä, niska kipeänä ja silmät sumeina (ilman krapulaa, huom).



4. Mikä on kaikein jännittävin tai epätavallisin paikka jossa olet yöpynyt?

Kerran yksissä hevoskilpailuissa Niinisalossa nukuimme varuskunta-alueen nurmikolla hevosen loimien välissä yhden kaverini kanssa. Se arse, joka ne hevoset omisti, ei ollut "muistanut" varata meille mitään muuta yöpymispaikkaa. Ihan normaalia. Me olimme silloin 17v ja 18v ja luonnollisesti tosi elämää kokeneita, näppäriä ja varoissamme, eli täynnä valmiuksia vaikka maksaa hotellihuone tai mikä tahansa majoitus.



5. Mikä on kaikkein sopimattomin paikka tai tilanne jossa olet nukkunut?'


Menin joskus kesäyliopiston pitkän matikan preppauskurssille. Nukahdin ensimmäisen viiden minuutin aikana ja heräsin siinä vaiheessa, kun tunti oli ohitse ja opettaja tuli kertomaan, että kaikki muut ovat jo poistuneet.

Olin yläaste- ja lukioaikoina melkein aina tosi väsynyt, koska tulin kotiin vasta lähemmäs puolta yötä ja heräsin aamulla seiskalta. Nukahtelin milloin minnekin, aika usein kouluun, varsinkin kun katsottiin videoita ja luokkaan laskeutui unettava hämärä.

Kerran nukuin kokonaisen englannin tunnin luokan lattialla. Muut heittivät päälleni takkipinon, makasin vain hiljaa paikoillani ja näin unia. Se oli ihanaa.


Väsyneenä olemisesta ja hevosteemasta:

Vieläkin - ehkä vähän kornilla tavalla - hämmästyneenä luen näitä "mikä on murkkunne kotiintuloaika?" Minähän tulin kotiin järjestelmällisesti klo 23-23.45, sen jälkeen kun olin ratsastanut hevosen/hevoset ja hoitanut ne yöpuulle.

(Luonnollisesti ymmärrän kotiintuloajat, mutta muistan itseni teininä kuin eilisen päivän ja samastun enemmän tässä asiassa lapseen/nuoreen kuin vanhempaan. En oikeastaan nyt keksi ainuttakaan keinoa, millä vanhempani olisivat saaneet mut tulemaan aikaisemmin kotiin, paitsi jos he olisivat onnistuneet häätämään mut tallilta niin, ettei siellä olisi ollut mulle enää mitään tekemistä.

Se oli varmaan heille raskasta aikaa, mutta itse tunnen käyneeni jonkun "vaiheen" loppuun asti tuolla tavalla. En jaksa tämän enempää nyt pohtia.)

____________________________________________________________________________


Jälkikäteen ajateltuna tallihomma oli ihan perseestä. Puoli nuoruutta meni raataen ilmaiseksi jonkun kiittämättömän, narsistisen limanuljaskan konien eteen. Toisaalta, olihan se ihan kiva, että sai ratsastaa hyviä hevosia ja pitää niitä osan vuodesta melkein kuin omanaan, ilman kustannuksia kylläkin. Mutta se, että siitä hommasta ei yleensä (tältä hevosenomistajalta) saanut palkaksi kuin "tiukkaa kritiikkiä" oli vähän pimeää. Kiitos oli harvassa, mutta tietysti sitäkin suloisempaa.

Toki tyydytystä antoi jo se, että oli saanut vaikka hevosen ihan kivasti liikkumaan, muutama laukahvaihto oli onnistunut näppärästi tai yhteistyö oli tuntunut paremmalta kuin "yleensä": hevonen liikkunut reippaasti, pehmeästi ja ryhdikkäästi.

Kuten sairaassa parisuhteessa, se minkä kuka tahansa suht. tasapainoinen ja normaali ihminen olisi määritellyt NORMAALIKSI ihmisten väliseksi kanssakäymiseksi, oli tuossa yhteydessä kuin taivas - ja siitä sai olla kiitollinen.

Ihan samalla tavalla kuin pettävien ja hakkaavien tai muuten epäsopivien retkujen kanssa seukkaavat/naimisissa olevat naiset, me 12-17-vuotiaat tyttöset yritimme analysoida näiden mysteeristen "hevosenomistajien" käytöstä.

Löysimme aina ulkopuolisia ja ymmärrettäviä syitä vaikka siihen, että 45v työssäkäyvä perheenisä vapaa-aikanaan ns. purkaa paineitaan huutamalla öbaut 13v4kk hevosenhoitajalle, että tämä on "plankannut kisasaappaat väärin" tai ei ole huolehtinut riittävästi kilpahevoselle valkoisia satulahuopia (= raahannut niitä bussissa kotiin ja pessyt perheen pesukoneessa, äiskän ja iskän ostamilla pesuaineilla).

Se oli paras hevosenhoitaja, joka pystyi täydellisimmin huolehtimaan näiden rankkaa elämää kokeneiden (*moahhahhaaa*) hevosenomistajien tarpeista. Eiväthän ne rassukat sille itse mitään voineet, että hevosen pitäminen on kallista, töissä on rankkaa, tallille ei ehkä välillä ehdi kuukausiin kuin pistäytymään ja kilpaileminen stressaa hermoja. Niillä on varmaan paska vaimo ja hirveät kakarat, eivät ne muuten olisi niin epätasapainossa. Syvältä sisimmässään ne ovat ihan HYVIÄ IHMISIÄ. Sekin oli ihan (tai ainakin melkein) normaalia, että kisamatkoilla nämä vähän vanhemmasta päästä olevat piika pikkaraiset toimivat pedin lämmikkeinä, tosin ei tietenkään silloin, jos oma vaimo sattui paikalle. (Täsmennän vielä: Siis nämä tarpeethan olivat normaaleita, mutta niiden täyttäjät paatuneita huoria, jo vaikkapa 14v korkeassa iässä.)

Hevosen omistaminenhan ei tee kenestäkään patologista tapausta, on mullakin ollut hevonen (tosin vain lyhyehkön ajan aikuisiässä) ja sillä hoitaja, 20v tosi kiva tyttö Rovaniemeltä - joka mm. ratsasti paremmin kuin minä. Niin - siis HUOMATKAA - minä en ole "sellainen" (hehhehehhee).

Ai niin, ja täysi-ikäisenä auttelin sellaista mukavaa Peggyä, jolla oli hevonen. Hän oli sellainen jalat maassa oleva ihminen, ei pershäiriöinen eikä muutenkaan ylenmäärin neuroottinen. Vähän hassu joskus, kuten varmaan suunnilleen jokainen omalla tavallaan.

______________________________________________________________________________



Hevosten hoitamisessa ja vauvojen/lasten hoitamisessa on paljon yhtäläisiä piirteitä, samoin niissä keskusteluissa, mitä silloin kävimme. Perusperiaatteena oli se, että mitä enemmän tekee, höösää ja huolehtii, sitä PAREMPI ja sitä ONNELLISEMPI hevonen. "Voi raukka, eikö sillä ole turpakarvoja/korvakarvoja/vuohiskarvoja leikattu? Se varmaan KÄRSII."

Joidenkin ihmisten kaikilla hevosilla oli järjestään samanlaisia erityislaatuisia piirteitä, joita kukaan muu ei voinut yhtä syvällisesti ymmärtää.

"Katso nyt, se vilkaisee näin vasemmalle ja haluaa, että minä rapsutan tästä kohtaa. Minun on siis pakko pysähtyä ja rapsuttaa."

"Minun hevoseni haluaa, että ensin tallissa sinä kiristät satulavyötä kaksi reikää. Sitten matkalla kentälle yhden. Sitten kentällä nämä kaksi. Jos hevonen sitten nostaa vähän päätä, niin sitten sinun on rapsutettava kaulan alta."

Näitä merkityksellisiä piirteitä sitten piti ihailla ymmyrkäisenä ja tuijottaa.

Sama hevosenomistaja huonona päivänään sitten unohti kaikki herkkyydet ja merkit ja pieksi koko rakkaan Pupsipöpsi-Musunsa kunnes käsistä voima loppui, mutta se oli varmaan rajoja ja rakkautta.

Niin, sellaisen johtopäätöksen sitten jossain vaiheessa vedin, että ei ne hevoset/koirat tai äidiksi/isäksi tuleminen ihmistä pimeäksi tee, mutta voivat nostaa kaikenlaisia piirteitä/luurankoja/erikoisuuksia esille. Hevosen ja lapsen tiettyä kontrolloimattomuutta voi pelätä ihan samalla tavalla. Hevosen ja lapsen hoitoon voi suhtautua fanaattisesti. Hevosta ja lasta voi vaatia "ymmärtämään" tilanteita - sillä erotuksella että yli 3v ihmislapsella alkaa olla jo melko hyviä valmiuksia monien asioiden käsittelyyn - myös moraalisten.

_______________________________________________________________________________


Tulen editoimaan:

Niin, tietysti yksi hyvä kysymys on, miksi me tietyt tytöt alistuimme huonoon kohteluun? Miksi se tuntui meistä ylevältä ja hienolta? Me olimme NIIN VAHVOJA ja pärjääviä, että osasimme hoitaa isot hevoset sekä tulimme toimeen kaikenkarvaisten hevosmiesten kanssa. Me emme valittaneet (paitsi tyttöjen kera kimpassa - niihin juttuihin sisältyikin romanttisia ja urheita sankaritarinoita - kenellä oli ollut julminta kohtelua tai kuka oli onnistunut "kesyttämään" pahamaisimman "sedän" oli the best, varsinainen supergroom!).

Ja toinen kysymys: Miten kasvattaa tytöt ja pojat niin, etteivät he glorifioi kärsimystä, kovaa työtä ja alistumista?

Ettei kirkkainta kruunua saa se, joka kolmen raavaan miehen vierestä katsoessa kompastuu hevosauton jäisellä lastaussillalla isoa, painavaa kaappia ylös roudatessaan - jääden alle ja miltei murskaten koko koipensa.

Niin hienoa, niin ylevää, jo niin nuorella iällä.

Miksi mulle tuli mieleen Sven Dufva?

woensdag, april 25, 2007

Kahdeksaskymmenestoinen

No niin, huomenna on sitten tällainen:

Date: Donderdag, April 26, 2007 At 19:00

Aan alle Nederlanders en hun partners verblivend in Finland.

Ambassadeur Robert J.H. Engels
Nodigt u uit voor de viering van
koniginnedag 2007

In Villa Kleineh, itäinen puistotie 7, Helsinki

dinsdag, april 24, 2007

Kahdeksaskymmenesensimmäinen

Tuossa taannoin postasin Remco-ressukasta, 35v Rotterdamilaismiehestä, joka etsii seuraa internetistä.

Remco on herättänyt kyseenalaista innostusta vähän siellä ja täällä.

Silläkin uhalla, että tämä kuuluu sarjaan "sirkushuveja raadollisimmillaan", esittelen mielestäni parhaat juutuubatut vastaukset Mr R:lle.

Tässä remixattu deitti-ilmoitus jonkinlaisen kuvan saamiseksi tästä ns. keissistä.

Nyt vastauksiin:

Ensimmäinen.


Tässä ihan kuvaa ja ääntä.

Remco-parka.

-----------------------------------------------------------

Enää reilu viikko työharjoittelun alkuun. Sain eilen työvuorolistan toukokuulle, se vaikutti ihan kohtuullisen stressittömältä. Sitten viime postauksen olen saanut pakerrettua kaikki etätehtävät viimeistelyä vaille valmiiksi. Toukokuussa pitää vielä esitellä toinen työ, mutta sitten ei pitäisi tästä opinahjosta olla ONTtia vaille kaikki kirjalliset tehtävät tehtyinä.

Nyt taidan alkaa hommiin.

donderdag, april 12, 2007

Kahdeksaskymmenes


Kuvassa Poika uuden tukkansa kera, ns. wife beater -asussaan.

Näin unta, että olin raskaana, mutta olin kokonaan unohtanut käydä neuvolassa. Tajutessani asian olin jo kahdeksannella kuulla tai niillä main ja mietin, kannattaako sinne mennä enää lainkaan.

Unessa asuin lapsuudenkodissani (tosin kaksin Pojan kanssa) ja olin kipuamassa portaita ylöspäin. Asuimme viidennessä kerroksessa, mutta tapasin aina kävellä, koska pelkäsin hissiä. Yritin soittaa Ukolle ja kysyä häneltä mielipidettä siitä, pitääkö tästä raskaudesta ilmoittaa kenellekään vai ei, vai menemmekö me sitten vain sairaalaan kun alkaa vaikuttaa siltä, että lapsi syntyy. En kuitenkaan saanut vastausta tähän, koska heräsin kesken mielenkiintoisimman kohdan.

Kello oli varttia yli kuusi. Ensimmäinen ajatukseni oli, että pitää herättää Ukko ja joko kysyä hänen mielipidettään tai kertoa kaikki, en ollut ihan varma siitä, mikä kuului tähän maailmaan ja mikä uneen. En kuitenkaan ehtinyt tuuppaista häntä kuin yhden kerran, juuri sen verran, että hän sanoi jotain tyyliin "öh". Sitten nukahdin taas.

maandag, april 09, 2007

Seitsemäskymmenesyhdeksäs

Pääsiäinen oli, tuli ja meni.

Lauantaina tuli systeri ja sen keskimmäinen poika Ranskasta. Sunnuntaina mentiin veljeni kuukauden vanhan pojan ristiäisiin. Poika oli pieni, sillä oli ruttuiset kädet, joita se availi ja sulki. Silmät kuin mustikat. Tosi tyytyväisen oloinen vauva. Pappi oli kovin puhelias, mutta kaikesta huolimatta parissa tunnissa nimi oli julkistettu kaikelle kansalle ja kahvit juotu päälle.

Tänään käytiin kera lapsosten uimassa ja sen jälkeen pitsalla. Illalla, kun jälkikasvu palautui äidilleen, alettiin kuuraamaan kämppää. Sen jälkeen ollaankin lähinnä hiplailtu toisiamme ja mikä tärkeintä - tietokoneita. Nyt me jaamme tämänkin romanttisen hetki siten, että minä bloggaan ja Ukko asentaa uutta versiota Debianista.

Huomenna alkaa arki, ja pitäisi pakertaa valmiiksi kaksi tehtävää, jotka alkavat muuttua ikäviksi sitä mukaa kun aika kuluu vähiin. La panique.

Pikku-Ukko on ollut tilapäishoidossa su aamusta alkaen, huomenna mennään hakemaan kotiin. Nyt alkaa tuntua vähän ontolta, koko päivän on ollut sellainen olo, että JOKU KYLLÄ PUUTTUU. Jotain pitäisi tehdä. Noin kolmen tunnin välein iskee ajatus "Nyt pojalle ruokaa". Taitaa olla se sisäinen kello.

Lähipäivinä taitaa tulla päivityksiä joko nolla, tai sitten ahdistuneita purkauksia. Jos hyvin käy, riemunkiljahduksia siitä, että olen sittenkin pitänyt aikatauluni. Katsotaan!

Mistä se tiesi?

Nouseva Isopää joka Nipottaa, Nai ja Ailahtelee

donderdag, april 05, 2007

Seitsemäskymmeneskahdeksas

Eilen pohdiskelin monta kertaa, mitä seuraavaksi tänne kirjoittaisin. Unimaailman asioistakaan ei aina jaksa jauhaa.

Mitä nyt viime yönä näin unta siitä, että Helsingissä luovuttiin ruotsinkielisistä kylteistä ja teksteistä ja niiden tilalle tuli viron kieli. Kaupoissa ei tiennyt koskaan, kummalla kielellä tulee palvelua saamaan. Sitä edellisenä yönä näin unta siitä, että Ukko oli suomalainen. Sitä edellisenä hän oli afrikkalaista alkuperää, mutta hämmästyttävintä oli se, että minä en ollut sitä huomannut lainkaan.

Kuten kaikki tietävät, hämähäkeillä on kuusi jalkaa ja monet asiat elämässä jakautuvat sellaisiin, joihin voi vaikuttaa ja sellaisiin, joihin ei voi vaikuttaa (jälkimmäisen on meille kertonut syvämietteinen aikalaispopulistimme kauppatieteiden ylioppilas sarasvuo).

Aikani mietittyäni tulin siihen tulokseen, että useat materialistiset hankinnat kuuluvat siihen osuuteen elämääni, joita voin suunnitella ja joihin voin vaikuttaa. Tällä kertaa aloin leikkiä sillä ajatuksella, minkälaisia ostoksia tekisin, jos saisin toisen lapsen. Koska kaikki itse lapseen liittyvä onkin sitten paljon hankalampaa, niin sen voi jättääkin käsittelemättä. Ostokset ovat ostoksia.

Kas tässäpä olisi kätevät yhdistelmät tunkea pienenkin auton takaluukkuun:



Tässä edelliseen yhteensopiva vauvan turvakaukalo:



Isommalle lapselle olen jotenkin mieltynyt tähän Recaron istuimeen:



Tämä matkasänky näyttää kätevältä, mutta jotenkin mulla on sellainen kutina, että mikäli joskus vielä toisen lapsen saan, niin sitä ei kyllä kiinnosta vieraassa paikassa pätkääkään olla missään tuon näköisessä häkkyrässä. Tai ei ainakaan nukkua. Vaan lähinnä protestoida raivokkaasti sitä, että missään kennossahan minä EN viihdy, vaikka värit olisivat kuinka skandinaavisen stylet:



Vähän mietityttää myöskin, miksi tossa kuvassa kukaan ei makaa tuossa hienossa pop up -sängyssä. Kuvan taaperoa ei ainakaan sinne kiinnosta mennä nukkumaan. Ei kai se edes mahtuisi.

Seuraavassa kuvassa tuoliin kiinnitettävä syöttötuoli. Mun vanhempien mukaan mulle ostettiin "hieno ja kallis" syöttis, jossa tosin oli vain se huono puoli, etten suostunut pysymään siellä pätkän vertaa. Kävisiköhän mun jälkikasvulle samalla tavalla?



Vaatteiden tuijottaminen netissä ei ole mun mielestä erityisen mielenkiintoista, koska niitä materiaaleja ei pääse hypistelemään, joten nyt en kiduta ketään esittelemällä mahdollisia vaatevalintoja. Äitiyspakkauksen ottaisin ihan varmasti. Olo on kuin jouluna, kun sitä pakettia avaa, vaikka se sisältö ei kaikilta osin ihastuksen huokauksia aiheuttaisikaan.

Ehdottomasti haluaisin tunkea vauvan kanssa mahdollisimman nopeasti kaikkiin kahviloihin, baby bioon, muskariin ja vauvauintiin. Ainakin siihen asti, kunnes lähteminen alkaisi ketuttaa ja Ukko toteaisi, että 200€ kuussa on vähän paljon rahaa yhden alle vuoden vanhan harrastuksiin.

Sitten mä mietin kanssa, että mahtuisikohan tähän autoon sekä minä, vauva että Pikku-Ukko mahdollisine auton muutostöineen?

Sitten me voitaisiin käydä "tuulettumassa" muutaman päivän risteilymatkoilla, esim. Riikassa ja Pietarissa.

Niin, vauvan tarvikkeisiinhan kuuluu tietysti olennaisena osana koti, joka voisi olla sitten vaikka tällainen.

(Hmmm... tarkoittaakohan "rauhaa rakastavalle perheelle" samaa kuin = täällä ei liiku ketään ja lähimpään kauppaan on noin 15 km matka?)

Toisaalta, ehkä tuo edellinen voisi olla kesä/viikonloppuasunto, sitten muina aikoina joku tällainen voisi välttää.

(He-hee... tuskin maltan odottaa, että Ukko pääsee tänne asti.)

Äh, miten niin tylsää. Nyt täytyy alkaa tehdä oikeitakin hommia. Miksiköhän musta ei tullut miljonääriä, kun mulla on valmiiksi jo niin kallis makukin?

Ai niin, tämän näin ihka ensimmäisen kerran toissapäivänä. Pidin siitä kovasti.

Tällaisia se Ukko katselee osallistuessaan puhelinneuvotteluihin.

zondag, april 01, 2007

Seitsemäskymmenesseitsemäs

Irc-gallerian aprillipila:







Muutoksesta voi valittaa seuraavan näköisellä sivustolla:



Näin unta, että Ukko teki töissä tiimilleen aprillipilan lähettämällä kaikille jonkun mailin, jossa käskettiin tekemään uudestaan "asiakkaan vaatimuksesta" joku melko iso juttu. Unessa kukaan ei tajunnut sitä tsoukiksi, vaan alkoivat vääntää ihan hulluna duunia.

Kukaan ei ole tehnyt mulle vuosiin aprillipilaa, ihme että muistin tänä vuonna, että tällainenkin päivä on olemassa. Jopa niin, että se tuli uneen saakka.

Ai niin, pahoittelut kaikille teille, jotka olette tulleet tänne seuraavien hakusanojen/sanayhdistelmien avulla:

- lähihoitaja mustasukkainen
- vagifem
- vaihdevuosivaivat
- kortsu
- vauvan ravintomäärät
- ryökäle englanniksi
- woensdag suomeksi
- oksennuksen maku suussa

Peg-letkusta, gastrostoomasta, sektioarvesta, piilareista väärinpäin sekä ninna_a:sta voin kyllä vaihtaa ajatuksia (rajoitetusti toki). Oksennuksen makukin on tuttu, mutta jätän diskurssin mieluummin käymättä.