zondag, augustus 26, 2007

Sadastoinen

Ei vieläkään nettiä. Elisa?

Pikku-Ukon rattaat hajosivat (kokonaan). Myös autoistuin hajosi (niskatuki murtui). Meillä ei ole kuljetuspäätöstä Espoosta Helsinkiin (ja päinvastoin). Tilapäishoitopaikasta ei vielä tietoa. Omaishoidontukea olisi kiva saada jatkossakin. Opinnäytetyö on vieläkin tekemättä. Veljeni vajaa 6kk vauvalla on yhtä rapeat silmäpussit kuin tädillään (siis tiedättehän, sellaiset syntymäteepussit silmien alla, ei niille voi mitään). Terapeuttini ontuu pahasti.

Muuten ihan kiva syksy.

Ai niin, ja kaukosäädinkin hävisi, viimeistään siinä vaiheessa, kun sukulaisteni maihinnoususta järkyttyneet lapset sinkoilivat epäjärjestyksessä ympäri huushollia.

woensdag, augustus 22, 2007

sadasensimmäinen

Talo alkaa näyttää siedettävältä, mikäli ei oteta lukuun epämääräisiä röykkiöitä tavaraa, joka on matkalla kaappeihin, kirppikselle, kierrätyskeskukseen tai kaatikselle. Luettelo ranking-järjestyksessä.

Tämän viikon mielenkiintoisin kokemus on ollut matkapalvelukeskuksen käyttäminen. Siirrymme vasta kuukauden lopulla virallisesti espoolaisiksi ja parempi myöhään jos ei silloinkaan, siis opetella käyttämään taksia.

Olemme kulkeneet nyt kuusi matkaa. Neljällä kerralla auto on ollut ajoissa, kaksi kerrtaa suorastaan etuajassa. Yhden kerran myöhästymistä oli 10 min. Eilen taas, juuri kun olin kehunut, että hommahan toimii, pojotin sitten yrjöilevän lapsen kanssa kadunkulmassa rapeat 1h 45. Laiha lohtu toki että ilma oli suopea, toisin kuin tänään päivällä, kun nelistin kohti Kallion ympyrätaloa taivaan revetessä ympärillä. Katsotaan, miten huomenna!

Ja huomenna on meidän häysin alueen kaavoitussuunitelmasta kokous. En tiedä tehoaako kaava-arkkitehteihin parhaiten uhkailu, lahjonta vai kiristyys, mutta ehkä kokeilemme kaikkia, varmuuden vuoksi.

zondag, augustus 12, 2007

Sadas

Kuukauden varrelta tapahtumia:

Torjantaina 9.8. kävimme systerin ja poikain kera Pizza Hutissa syömässä. Esikoinen (20v) ilmoitti menevänsä kihloihin. Raahasimme tavaraa talolle.

Perjantaina 10.8. kävimme asuntomessuilla. Oli kuuma. Humisevien honkien keskelle rakennettu tiivis ja pientalovaltainen kivikylä. Myös puutarhoissa on torjuttu liiallista kosketusta luontoon tunkemalla kivilaattoja joka paikkaan. Feng Shui -elementtejä unohtamatta (maahan upotetut vesialtaat). Hyviä hyttysten kasvatusalustoja, varsinkin keväällä.

Messujen mainostetuin tuote oli tiskirätti

Yhtä kummallisia ratkaisuja kuin Kauklahdessa tuolla Hämeessä ei näkynyt. Kuten sellaisia erkkereitä, joiden ikkunoita ei voi lainkaan pestä ilman nosturia. Tai jotain todella korkeita tikkaita. Minkälaista sisätilaratkaisua ehdottaisitte sisäpesua varten, jos ylimmät erkkeri-ikkunat ovat kolmannen kerroksen korkeudella?

Emme myöskään tavanneet kuin yhden sellaisen yläkerroksen mielenkiintoisen sillan matalien kaiteiden kera. Niistähän voi perheen pienimmät heittäytyä alas kuolemaan. Tai perheen jompikumpi vanhemmista, velkataakan kasvaessa liian suureksi.

Näimme myös jossain aukiolla sellaisia vähän erikoisia, puisia, vähän hirttotelinettä muistuttavia rakennelmia. Ukko ehdotti niiden tarkoituksen olevan koota alueen itsarikandidaatit yhteen ja samaan paikkaan. Minulle tuli mieleen Ku Klux Klan. Tietääkö joku, mitä paikkaa tarkoitan? Valitettavasti kuvia ei ole nyt esittää.

11.8. Ukkelin kamat muutettiin talkooavun kera. Muistaakseni 2 peräkärryllistä tavaraa. Apu oli mukavaa ja sitä oli riittävästi.

12.8. Raadoimme kaksin.

13.8. Ukko piti palkallisen muuttovapaan. Meni hermot (multa). Nukuin ekan yön talossa.

14.8. Niemen muuttoauto tyhjensi mannermaisen, kanaalin varrella sijaitsevan asuntoni yhteen kuorma-autoon kuuden hengen voimin. Sekä kuljetti ja purki tavarat uuteen kotiimme. Raadoin koko loppupäivän. Ukon lapset kävivät koulun/tarhan jälkeen. Poika oli sairaalassa saamassa jokakuista immunoglobuliinihoitoa, jonka tällä kertaa sai valitettavasti lihakseen.

15.8. Kävin täyttämässä harjoittelupaperit the työpaikassa. Esimies oli sympaattinen ja mukava. Olispa niinqu aina ollu. Kävin katsastamassa poikani mammuttimaiseksi turvonneen käden.

16.8. Verta, hikeä ja kyyneliä.

17.8. Raatamista. Ukon lapset tulivat viikonloppua viettämään. Ex-anoppi eli Pojan mummo, joka on majaillut vanhempieni luona tarjoten auttavaa kättään, poistui kotipaikkakunnalleen. Hänestä on kyllä ollut ihan mielettömästi hyötyä, iloa ja apua, joten tunnontuskissani perun kaikki pahat puheeni hänestäKIN.

18.8. Olemme Pojan kanssa vanhemmillani. Käsi alkaa näyttää paremmalta.

Täällä vanhempieni huushollissa on yksi hyvä asia, eli elisa laajakaista (#¤%&/!!) laajaelisan kaista, joka siis toimii eli on käytettävissä, toisin kuin se, joka meille Talolle on tilattu. ("Lähetämme tilausvahvistuksen kahden viikon sisällä"). Nyt on kulunut 3 viikkoa, eikä tilausvahvistusta näy, vaikka sen perään on soitettu.

Villi arvaus: Kestääkö Elisan laajakaistavitun (anteeksi) saaminen 1) 6 viikkoa, 2) 9 viikkoa vai 3) mitä välii pituisen ajan?

Juuri tällä haavaa toinen vanhemmistani, jonka piti tulla tänne n. klo 15, on jumittunut Mechelininkadulle sekä Hki City Marathonin että tienvaltaajien takia/ansiosta (artikkelissa näkyy taustalla lapsuudenkotini, sniif). Poika "syö", eli nauttii Nutrini-annostaan vieressäni. Rentouttavaa olla tekemättä mitään laatikoiden purkamiseen, tavaroiden paikoilleen laittamiseen tai siivoamiseen liittyvää. Eilen tuli useasti mieleen, että jospa yhden laatikon tyhjentäisi suoraan kaatopaikkajätteeseen, niin alkaisikohan sitä sisältöä kaivata jossain vaiheessa? Vai ei ollenkaan?


Loppuun tällainen juttu, jonka bongasin tiätysti Vauva-lehden Aihe Vapaalta:

Tarkoituksena on vastata kysymyksiin klikkaamalla Wikipedian "Satunnainen artikkeli" linkkiä. Omilla lisäkommenteilla voi höystää vastauksia :)

1. Mitä pelkäät? Octopussya, siis tätä James Bond-leffaa.

2. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle? Messier 49:n. Tämä Messierin luettelon kohde M49 on elliptinen galaksi ja yksi Virgon galaksijoukon kirkkaimmista. Sen sijainti noin 60 miljoonan valovuoden etäisyydellä. Tammikuussa 2007 M49:sta löytyi musta aukko, ja siksi samastunkin kohteeseen: Päältä kirkas, mutta syvältä synkkä.

3. Mitä haluaisit häälahjaksi? Åke Gartzin (1888-1974). En ole vielä ihan varma, mikä osa häntä viehättää eniten.

4. Mitä palvot? Oribia, tietysti. "Oribi (Ourebia ourebia) on antilooppeihin kuuluva nisäkäs, joka on levinnyt lähes koko Afrikan mantereelle." Uhraan Oribille jokaisen kuukauden ensimmäisenä parittomana viikonloppuna.

5. Salainen fetissisi? Hippiliike. Make Love Not War.

6. Mistä näet unta ensi yönä? Esko Korhosesta. Suomalaiset arkkitehdit ovat intohimoni, etenkin öisin.

7. Mitä ostaisit, jos olisi varaa? Happohyökkäyksen. En tiedä vielä, minne hyökkäisin sillä.

8. Mihin paras muistosi liittyy? Tauno Timoskaan. Olen aina käynyt kuumana vä'hän kypsempiin jääkiekkoilijoihin.

9. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten? Viulistiluetteloista. En tiedä, miksi kukaan ei jaa tätä mielihyvää kanssani. Olisko teillä, arvon lukijat, ehdottaa keskustelukumppania minulle?

10. Minkä asian parissa työskentelet ammatissasi? Kuninkaanportin, siis sen Suomenlinnan linnoitusportin. (Tai oikeastaan täytyy tunnustaa, että haluaisin niin kovasti, että valehtelin.)

11. Mikä saa sinut itkemään? Studio Kekkonen. Olen sanaton.

18. Mikä voisi korvata sinut, ilman että kukaan huomaisi? Rap-artisti Signmark. Toisinpäin se ei onnistuisi.

19. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi? Luettelin kaikki SWIFT-koodit. "CGAK BE BB - BKCH CN BJ - BACX CZ PP". Vanhempani uskoivat minun olevan nero.

22. Mitä rakastat eniten maailmassa? Mien prefektuuria. Tunnen sisälläni jatkuvaa kaipuuta alueelle.

24. Mikä sinä todella olet? Erik Friberg, ruotsalainen pokerin ammattilainen. No niin Ukkoseni, nyt tämäkin sitten paljastui. Mutta sitä en kerro, missä ne miljuunat makoilevat.

donderdag, augustus 09, 2007

Yhdeksäskymmenesyhdeksäs

HÄYSSSS on vieläkin keskeneräinen. Tänään kävi toisenlaisen vedenpuhdistuslaitoksen myyjä vierailemassa matalassa majassamme. Pompimme ympäri taloa erilaisten viemäri- sekä sähkökaavioiden kera ja yritimme saada tolkkua siitä ja tästä. Kuulemma näitä hänen edustamiaan laitteita on Suomessa myyty yksityistalouksiin alle 5 ja niistä suurin osa saaristoon sellaisille hemmoille, joilla kaivosta nousee merivettä.

Putkiukkojen lähdön jälkeen ihailimme lähes puhki ruostuneita metalliosiamme, sekä havaitsimme mm. veitsien, haarukoiden ja muiden alkavan jo pilkkuuntua parin pesukerran jälkeen. Tämä vesijuttuhan ei ole mikään harvinainen ongelma vanhan merenpohjan alueella, mutta näin kokeneena kunnallistekniikan alueella asuneena tuntuu vähän hassulta, että sitä vain vuodesta toiseen katselisi kaikkien metalliosien hapettumista ja hapertumista talossa, sekä mieluummin uusisi hanoja, putkia ja astioita vähän väliä kuin pistäisi kaikki vaikka sitten siihen käänteisosmoosilaitteeseen. Tokihan se maksaa, ja aika paljonkin, mutta niin maksaa myös hanojen ostaminen ja vesivahinkojen korjaaminen.

Muuten tämä päivä meni järjestellessä Pikku-Ukon vanhoja pieniä vaatteita erilaisiin säilytyslaatikoihin. Vaikka olen pessyt kaikki kuteet, ne tuoksuivat ihan vauvalta. Alkaisivatkohan ne tuoksua mereltä, jos pesisin ne meidän talossa? Ukko sen sijaan poraili ja sahaili, eli keskittyi miehisiin hommiin. Kyllä meillä on perinteinen roolijako vallan.

Ukko jo koenukkui talon lapsosten kanssa, mikä riemastutti erityisen paljon etenkin näiden ns. vajaamittaisten erästä naispuolista lähisukulaista. Reaktio tiedon vastaanottamiseen oli ollut kuulemma mielenkiintoinen, aivan kuin viesti olisi ollut tyyliin "joo oli tosi kivaa, käytiin lasten kanssa pedofiilien puoluekokouksessa ja sen jälkeen saunomassa". Tai "Juu, ai siis missä Hollannissa? Meidän lomamme Afganistanissa oli räjähtelevän hauska, lapset leikkivät käsikranaateilla ja etsivät pommeja autojen alustoista".

Niin siis siitä huolimatta, että meiltä tulee suolavapaata merivettä putkistosta, meillä on kuitenkin pään päällä katto, kaikilla puolilla seinät, sähkö ja sen sellaista. Mikä voi kyllä kuulostaa vähän oudolta, mikäli meitä yhtään tuntee.

Mutta kas, tiuku repii, kello rientää, pakko alkaa nukkua. Hyv' yöt.

maandag, augustus 06, 2007

Yhdeksäskymmeneskahdeksas

Meidän huis [häys] po. talo on alkanut täyttyä tavarasta. Jokaisessa huoneessa on jotakin, mutta huolestuttavaa kyllä, oma kämppäni näyttää vielä verraten täydeltä. Kun on kaikkea vähintään tuplamäärä ellei joitakin triplojakin, tuntuu yhteen osoitteeseen tavaroiden sullominen aika haasteelta, vaikka neliöitä tulee olemaan jotakuinkin saman verran kuin tähänkin asti. Sen verran mussa on hamsteria, etten haluaisi esim. huonekaluja passittaa edes kierrätyskeskukseen (mistä sitä tietää, vaikka joku päivä olisi tarve, muttei rahaa?), mikäli ne ovat suinkin kunnossa. Muutamat kalut menevät kyllä suosiolla Ämmässuon kaatopaikalle. Alkavat olla niin kaamean näköisiä risoja.

Ihanaa, että on viimein tullut kesä (taas talven keskelle). Huomisen ohjelmaksi ollaan suunniteltu sellaista jakoa, että Ukko menee lapsosten kera uimaan ja minä jään tyhjentämään huushollia. Viikon päästä tulee vikat tavarat sisään, sitten pitäisikin kohta olla kaiken kunnossa (kohta myös vakuutusten). Jännittävää.

Hmm. Korvasikohan se myös vesivahingot?

Äh, ei se kuitenkaan siitä merivedestä syöpyneiden putkien pettämistä seuranneita vahinkoja korvaa. Meillä kun on se vanha merenpohja talon alla ja putkista nousee suoloja niin paljon, että vesi johtaa sähköä melkein johtoja paremmin. Mutta eihän se haittaa, kyllä ne kuulemma Dubaissakin osaavat (suodattaa vettä).

Ukko on karenssissa omassa kodissaan, kun meille tuli Pikku-Ukon mummo semi-yllätyskäynnille. Jotenkin kummalliselta se tuntui esitellä entinen anoppi uudelle uroolle, mutta hyvin se meni, en tiedä oliko kielimuurista huolimatta vai sen takia.

Systerikin on Suomessa.

Onttia pitäisi tehdä.

Aktiviiteetteja kerrakseen, siis vaihtelua.

ZZZZZZ.

vrijdag, augustus 03, 2007

Yhdeksaskymmenesseitsemäs



Tässä on taas käynyt niin, että huusholli on jäänyt nettiaddiktilta hoitamatta. Lapsikin katosi.

woensdag, augustus 01, 2007

Yhdeksäskymmeneskuudes

Hei-hoi ja hihat heilumaan, tästä päivästä lähtien alkaa muutto. Pikku-Ukko hoidossa, taivaalta ei juurikaan sada, ainakaan vielä, eikä kovin isoja kappaleita. Omakotitalo Espoossa, täältä tullaan. Koiraa eikä farmariautoa ei ole hankittu, ehdotin Ukolle rottaa tai alligaattoria, mutta kuulemma jälkimmäisiä on vaikea saada. Ajattelin talovahdiksi.