Sadaskahdeskymmenesviides

Tää blogaaminen laiskottaa. Ja moni muukin asia. Papereiden ulos saamisen jälkeen ollaan oltu sairaina, tervehdytty, Ukko on käynyt Lissabonissa ja kersat olleet meillä vaihtelevasti. Työpäivät seuranneet toisiaan. Kaiken tämän muun ohella me ollaan suunniteltu häitä ensi kesälle. Eiköhän restonomin tutkinto auta yksien suhteellisen helppojen bileiden järkkäämisessä, joissa ei tarvita edes simultaanitulkkauksia, tabujen ja kulttuureiden sovittamisia saati muita erityisturvajärjestelyitä.

Kirkko, juhlapaikka, catering, hääkoordinaattori, minibussi, kaaso ja bestman on varatut. Hääkoordinaattori tulee hoitamaan lähinnä juhlapaikan koristelun, sillä mun on hyvin vaikea kuvitella ehtiväni tehdä sitä sillä aikaa kun yritän saada itseni kuosiin. Samainen henkilö myös varasi meille juhlapaikan, bändin ja kuljetuksen kirkon ja juhlapaikan välille. Kaikkein labiilein tekijä tässä tulee olemaan kirkkovihkiminen, sillä Ukkohan on eronnut, eivätkä kaikki katoliset papit halua vihkiä tällaisia syntisiä. Systeri kehoitti mua tosin ajattelemaan pariskunta Sarkozya, että ei meidän tilanne nyt aivan toivotonkaan ole. Täytyy vain pitää huolta siitä, että jälkikasvua alkaa pukata aikaisintaan 40 viikkoa hääyön jälkeen. Muuten voisi vaikka luulla meidän maistaneen kiellettyä hedelmää ennen aikojaan.

*Ukko tuli tuohon sotkemaan. Se käski mua kertomaan myös kainalokarvoista. En ole ihan varma, että mitä niistä. Että ennen meidän kihloihin menoa niitä ei ollut? Meillä on varsinainen eläintarha käynnissä. Kersat juoksee pikkuhousuissa isäänsä pakoon, joka yrittää julmasti pyydystää heitä suihkua varten. Kuin perhosia haaviin.*

Mä tunnen itseni väsyneeksi, ylensyöneeksi ja ylenpalttisesti juoneeksi. Valmistimme kanaa ja ranskalaisia ja Ukon kanssa vetäisimme pullon punkkua puokkiin. Näin melko harvakseltaan alkoholia nauttivalle tuollainen 3 lasillista alkaa jo huipetuttaa. Lisäksi ateria oli melko täyttävää. Lasten mielestä broiskun tarjoaminen on ehkä yksi pahimmista maanpäällisistä rangaistuksista, mutta itsepintaisesti yritämme tarjoilla ns. monipuolista sekaruokaa. Ns. lähikodissa he ovat kasvissyöjiä, tosin miinus kasvikset, joita he eivät siis syö. Lempiruokavalioon kuuluu kaikki sellaiset tuotteet, missä on vehnäjauhoja, rasvaa, suolaa ja sokeria, mutta ei juurikaan mitään muuta - no suklaata lukuunottamatta (*tähän hymiö sädekehän kanssa*). Siis ranskalaiset pataatit upposivat suihin huomattavasti liukkaammin, varsinkin runsaan majoneesin ja parin ketsuppitipan avittimina. Oletan ruokavaliosta saatujen hivenaine- ja vitamiinimäärien silti olevan ravitsemuksellisesti korkeammalla tasolla kuin ns. suurten nälkävuosien aikoihin, joten ei syytä huoleen.

Huomenna täytyy olla kitkerän aikaisin Lastenlinnassa yhdessä palaverissa. Uuvuttaa jo nyt. Voisko joku mennä mun puolesta?