zaterdag, augustus 01, 2009

Sadaskolmaskymmeneskolmas

Tunnustan yhden asian: Inhoan videopelejä. En voi sietää niiden äänimaailmaa. En oikeastaan edes niiden, joissa on panostettu siihen musiikkiin, kuten vaikka Zeldassa. Monissa peleissä ongelma kun on se, että se musiikki ei mene kuitenkaan varsinaisesti eteenpäin, koska sitä yhtä ja samaa vaihetta hinkataan edestakaisin, ennenkuin päästään sitten "seuraavalle levelille". Pelaaja tai peliä seuraavat eivät välttämättä kiinnitä näihin ääniin niin huomiota, mutta jos viettää aikaa samassa huoneessa, vaikka lukien kirjaa, siihen kiinnittää eri lailla huomiota.

En myöskään oikein jaksa kuunnella keskusteluita videopelien ympäriltä ja pidättelen oksennusta, kun kuulen peleihin liittyvää jargonia, mukaan lukien savetukset ja muut.

Kun mies hankki Wiin joskus vuonna 2006 jouluna, yritin rohkaistua tykkäämään siitä. Joskus kersana pelailin joillakin elektroniikkapeleillä, kuten jollain Donkey Kongilla, mutta kavereiden luona, koska mun vanhemmat eivät halunneet ostaa niitä. Myöhemmin olen lähinnä itseäni lobotomoidakseni hakannut Tetristä, mutta sen monimutkaisempaa peliä en ole koskaan kaivannut.

Aluksi pelailimme Wiillä lähinnä jotain nyrkkeilyä/tennistä/tms peliä, joka ei varsinaisesti koukuta, mutta on sellaista yhdessä hengaamista. Sitten Ukko hankki Zeldan ja pelaaminen repesi käsistä. Kohta lapset eivät muuta halunneetkaan tehdä kuin pelata. Koko olkkarin täytti se perkeleellinen pelimöly ja sosiaalinen kanssakäyminen oli pelin ympärillä, yhtä laatikkoa (tv-ruutu) nurkassa tuijottaen. Myöhemmin tuli sitten muita pelejä, tosin hissukseen ja Ukkelikin alkoi miettiä, onko aamusta iltaan pelaaminen vähän liikaa silloin 6-vuotiaalle esikoiselle. Pienempi ei vielä osannut eikä halunnutkaan pelata.

Miten mä toivoisin, että Papu ei alkaisi pelimaailmaan jo esim. 2-vuotiaana, jollain "kivalla ja kehittävällä" pelillä, joka on "tosi hyvä motoriikalle, kehittää kielitaitoa ja visuaalista silmää" ja "silleen". Mutta turha se kai tässä talossa on näin toivoa. Ehkä voinkin pakkautua siinä vaiheessa kuurakettiin ja ampua itseni kiertoradalle. Luulen nimittäin, että vastustus Wiin pakkaamiseen sinne on liian kovaa ;) Tosin siinä vaiheessa Ukko on varmaan ostanut myös Pleikan, kuten on uhkaillut.

Aah. Taloon laskeutui hetkellinen hiljaisuus. Peli (joku vitun räiskimis/taistelusellainen) - no eihän se ikinä lopu - mutta laitettiin pois päältä. Hermot lepää.

Niin joo ja pelatkaa ja rakastakaa toisianne, ja silleen, mutta älkää pyytäkö mua mukaan.

dinsdag, juli 21, 2009

Sadaskolmaskymmenestoinen

Kylläpä nämä kuukaudet vierii.

Sitten huhtikuun olemme mm. käyneet Tukholmassa sangen perinteisellä alkoholinhuuruisella vappuristeilyllä, jonka juhlinta luonnollisesti alettiin jo kotona aamulla ylioppilas/teekkarilakki päässä ja kuohuvaa kädessä (krapulaa tuli podettua noin viikko reissun jälkeen), meidän nurmikko on alkanut kasvaa, uusia pensaita on istutettu urakalla, marjapuskamme ovat tehneet marjoja lintujen iloksi, raparperi on alkanut rehottaa ja autotalli on viittä vaille valmistunut.

Alkoholisoituneella timpurillamme on moninaisia syitä, miksi hän ei ole tullut tekemään sitä viimeistä silausta - syyt ovat väliltä "post traumaattinen stressireaktio", "paniikkihäiriö" sekä "tajuttomuuskohtaus". Itse epäilen sitä perinteisempää syytä, eli korkki on vieläkin auki ja vielä on varaa ostaa uusi pullo.

Tämän kuun alussa olimme Hollannissa pariviikkoisella lasten kanssa, siellä tuli käytyä läpi mm. sukulaiset ja ystävät, Spoorwegmuseum (rautatiemuseo), CenterParcs-lomakylä Het Heiderbos (viivyimme viikon) ja teemapuisto Efteling.

Lensimme muuten Düsseldorfiin, mikä oli loistava valinta. Air Berlinin kone oli pikkuinen purkki, mutta lähtöselvitys etenkin täällä kotimaan päässä oli mm. Finskin deskiin verrattuna ihanan väljä ja siten ripeä. Paluumatkalla varauksen löytämiseen meni vähän aikaa, mutta jonottaa ei tarvinnut. Liput olivat kahdelta aikuiselta ja kahdelta lapselta jotain ihan naurettavaa, 600 euroa ja risat, siis menopaluuna. Saksassa vuokrasimme Sixtiltä auton, saimmekin sitten allemme uudenuutukaisen, vain 111 km ajetun VW Golf Variantin, johon Ukko ihastui ikihyviksi. Painatimme sillä autobaanaa pitkin Hollantiin, jossa sitten joutui pudottamaan vakionopeuden siitä 190km/h vähän maltillisempaan lukemaan.

Paluumatkalla Hollannista Saksaan pysähdyimme Kölniin kiipeämään mm. tuomiokirkkoon ja käymään syömässä jossain pihviravintolassa. Tapasimme pikaisesti Ukkelin yhden Hannoverissa asuvan kaverin, joka siis sitten vasiten tuli meiltä Kölniin tapaamaan. Lapsukaisista toinen unohti reissulla kännykkänsä paikalliseen media marketiin, mistä sitä ei yllätys yllätys enää varttitunnin päästä löytynyt. Se kyllä sitten harmitti kotiintulon jälkeen, kun oli vielä ihan vasta saatu lahja. Mutta eipä sille mitään voinut.

Kaikkein suurin henkilökohtainen uutinen on kuitenkin se, että nyt joukkoomme on liittynyt uusi tyyppi. Vielä hän on kovin pieni, eikä häntä näy ilman kaikukuvaa tai vastaavaa. Hän on Papu Papunen, Papupolku 5. Papu hyppii ylös ja alas, kääntyilee ja heiluu. Jos kaikki menee hyvin, Papu liittyy seuraamme vähän näkyvämmin (ja kuuluvammin) ensi vuoden helmikuussa.

dinsdag, april 14, 2009

Sadaskolmaskymmenesensimmäinen

Kumman nopeasti aika kuluu. Luulin, että päivitin viime viikolla, mutta kymmenen päivää siitä jo on. Pääsiäinenkin hurahti ohitse. No eipä tässä kummempia ole ehtinyt tapahtua: Pojalla aloitettiin yksi uusi lääke, joka on vaikuttanut ihan siedettävältä (kop kop), käytiin lasten kanssa kevään ensimmäisellä pyörälenkillä (surkea kunto!) ja kulutin palkan heti kun se tuli tilille (laskut).

Viikonloppuna joku letkautti jostain meidän remppajutusta, että ettekö te vieläkään ole saanut kuntoon (en muista mitä), johon Ukko tokaisi, että no jos nyt mietit sitä, että 3 vuotta sitten me emme edes tunteneet toisiamme, niin siihen nähden olemme saaneet melko paljon kaikenlaista aikaiseksi. Se kolme vuotta tulee muuten täyteen huomenna. Huisia. Mun elämäni pisin suhde.

Meille tuleekin heti aamusta klo 8 sellainen puutarharouva kertomaan meille, miten luonnostaan lähinnä nokkosta risukkoa kasvavasta saviläjästä saadaan esteettinen, kukkiva puutarha. Elän toivossa, että ehdotus olisi vähän vähemmän suureellinen kuin viime vuotisen puutarhahepun, joka suositti lähinnä koko maaperän uusimista. Ukkeli on tainnut luopua mahdollisuuksistaan saada tämän kuvan kaltaista nurmikkoa meille, joku vähän vaatimattomampikin saavutus ilmeisesti riittää. Siis sehän ei ole mies eikä mikään, ellei nurmikko ole kunnossa. Mun vastuulla on sitten se varsinainen puutarha.

Tolkuton väsymys. Katsottiin eilen kotisohvalla Quantum of Solace, minkä juoni jäi hämärän peittoon, en tiedä miten ja kuinka ohessa nautitut siiderit ja oluet vaikuttivat...

Krooh...

zaterdag, april 04, 2009

Sadaskolmaskymmenes

Joskus ei vain jaksa blogata *virn*

Ajattelin just, että kai siitä viimeisestä kirjoituksesta on puoli vuotta menyt, mutta taitaa kyllä olla vähän kauemmin. Heh.

Sitten viimeisen kirjoituksen tulin raskaaksi, menimme naimisiin, lähdimme häämatkalla, sain keskenmenon, palasimme kotiin, uusimme takapihan salaojituksen, aloimme rakentaa autotallia (= rakennuttaa) - ja sitten olikin jo ihan syksy ja talvi. Jolloin ryhdyimme sisätiloihin, pintaremppaa (vasta 2 huonetta valmiina), maalipurkit ja uudet verhotangot odottavat.

Olen raahannut verhokankaita ja värikarttoja edestakaisin, siinä välissä rampannut kysymässä Väestöliitosta, että mikä hitto se on kun ei me saada vauvoja eikä edes yhtä (siitäkin seuraava tapaaminen vajaan 3 viikon päästä), sudit ja purkit tuijottaa aina ohi kävellessä moittivasti. Autotalli on kohta valmis, tosin odottaa maalia päälle. Uusimme kersojen huoneen, näin aluksi uusittiin sängyt (ei ne kumpikaan uusia ole, toinen Pojalle aikoinaan ostettu ja toinen huutonetistä) ja verhot.

Pojan huone on kuin kasvihuone, purkkeja ja purnukoita, pionin, angervon ja liljan juuret dunkkaa vaatekaapissa, odottavat maahanpanoa. Ja siellä se takapiha alkaa sulaa, kaikkea pitäisi sielläkin tehdä... suunnitelmia ainakin on. Mustikkapiirakka haisee eikun tuoksuu uunissa.

Joo, ei mulla ole maniaa ;)

Nyt kun tämä reitti on taas ikäänkuin avattu (psykologisessa mielessä), niin saatan tulla tänne tulevaisuudessa vähän aktiivisemminkin. Nyt pitää paitsi mennä nukkumaan myös ottamaan se piirakka pois.

Suurin viime aikojen akuutti murhe on ollut Pojan lisääntyneet kohtailut :( En muista milloin olisi viimeksi ollut näin paha jakso :( Aika kamalia viikkoja takana.