Sadasneljästoista

Maaseudun ihanuuksia.

Täällä Kehä III tuolla puolen aina silloin tällöin unohdan, että tämä meitä ympäröivä biotooppi pitää sisällään myös muita asukkeja kuin ihmisiä. Meillä ei todellakaan voi jättää pihalle hetkeksikään yhtään mitään syötäväksi kelpaavaa, minuutiksikaan.

Ihan alussa tein muutaman kerran sen virheen, että nakkasin portaille roskiksen, jonka suunnittelin vieväni ihan kohta sinne roskikselle asti. Se ihan kohta venähti usein tunniksi, pariksi. Jonka jälkeen pussi oli riekaleina pitkin pihaa. Viisaus ei kuitenkaan ulottunut siihen, että olisin muistanut joidenkin mahdollisesti tykkäävän kynttilöistä.

Tupareiden jälkeen ihmettelin, kun joku vandaali oli kaatanut kynttilälyhdyn, ja vielä vierittänyt sen kynttilän hyvän matkaa lyhdystä poispäin. "Tuulen viemää", sanoin itselleni ja korjasin lyhdyn pihalta, sekä toin kynttilän kuistille. Huomasin kyllä pienet terävät jäljet kynttilän pinnassa, mutta en sitten uhrannut sille sen enempää ajatuksia.

Eilen saapuessamme cabilla kotiin, ihmettelin keskellä pihaa olevaa muovikäärettä. Vein sen roskikseen, ja mietin, "Ihan kuin tämä olisi ollut niissä kynttilöissä, outoa. Ei kai se Ukko ole niitä mihinkään tarvinnut?" Nakkasin kääreen roskikseen.

Tänään kotiintuloa odotti varsinainen kynttilöiden armada keskellä pihaa. Korjasin ne talteen kuistille ja katselin niitä. Kaikkien pinta oli jotenkin kummallisesti vajentunut, kuin niitä olisi poltettu. Sydän oli kuitenkin käyttämätön. Mutta se pinta, ihan kuin se olisi jotenkin nokittu.

Vasta äsken tajusin tämän yhtälön kakkannetun kuistin, kynttilänraatojen ja pitkin pihaa levitettyjen kääreiden välillä. (Hidas ajatus). Siis sehän on tietysti joku fogeli, joka käy meidän apajilla! Ihan selvästi sama tyyppi, jonka jäljiltä niitä vaippakääreitäkin oli pitkin pihoja.

Täällä on muuten ihan älyttömän kesyjä ja röyhkeitä tinttejä. Miss Marple?



Ukon pyynnöstä laitan tähän lintuteemaan sinänsä ehkä ei niin selkeästi liittyvän pätkän, joka on häntä kovasti hauskuttanut. Lisää vastaavia voi löytää täältä.

Lisää hokemia - eli sadaskolmastoista

Edelliseen postaukseen jatkumoa.

Tissipimppityttökisan päätyttyä Asian voittoon, meillä on tullut Ukon kanssa tavaksi laulaa toisillemme tätä pimsatyttöjen teemabiisiä "Don't Cha", tai lähinnä sen kertosäettä:

Dont cha wish your girlfriend was hot like me
Dont cha wish your girlfriend was a freak like me
Dont cha, dont cha
Dont cha wish your girlfriend was raw like me
Dont cha wish your girlfriend was fun like me
Dont cha, dont cha

Siis todella säälittävät sanat.



Siinähän on mimmi ihan lovena seukkaavaan jätkään, ja sitten yrittää todistella olevansa parempi vaihtoehto: "Mä oon kuuma, hauska ja sekaisin ja sun tyttöystävä on niin säälittävä, kun se on niin mustasukkainen susta."

Joo, joo, kyllä mä olen noi tapaukset nähnyt. Eräs tapaus, jota kutsun nimellä "500 euron tekstiviesti" oli varsin haka tuollaisessa vinkunassa. "Etsä nyt haluis, et sun tyttis olis niinqu just samanlainen ku mä?" (Ei se varmaan anna seksiäkään kun peiton alla lähetyssaarnaajassa, valot poissa. Ja se on varmaan muutenkin tosi tylsä, mä kun olen tosi hauska.)

Mulla on salaa epäilys, että Kissimirrinukketyttöhauskuus viittaa mahdollisimman vähiin vaatteisiin ja (ehkä) oraalisten nautintojen tarjoamiseen. "Ekoilla treffeillä mä otan vain suihin". Siis ei missään nimessä huumorintajuun, koska se on TOSI epäseksikästä naisessa.


(Mä en muuten käsitä sitä logiikkaa. Siis että jos ottaa poskeen autossa joltain diskodeitiltä, niin on siveä, koska on säilyttänyt sen kaikkein pyhimpänsä ainakin elimen kosketukselta. Toisen alapään nuoleskeluko ei intiimiä puuhaa?)


Biisiin takaisin: Toi kohta "raw like me". Ihan tulee mieleen K-Kaupan Väiski lihatiskeineen. Miten se onkin niin elävä muisto? Ukko yritti kyllä sanoa, että sillä viitataan sellaiseen raakaan alkukantaisuuteen. Ei. Väiskin punainen läski lihatiskin vitriinissä on ja pysyy mielessä. Potkaa ja kotlettia.


*****


Viime maanantaina mun oli tarkoitus mennä katsastuttamaan partani sekä viikseni sellaisessa paikassa, jossa tehdään ihokarvojen laserointia. Se piti sitten perua, kun Pikku-Ukko oli kipeänä, ja olimme sitten molemmat kotona vetelehtimässä.

Ukko on ihan innoissaan siitä mahdollisuudesta, etten enää nyppisi ihokarvojani jatkuvasti. Olen sanonut hänelle, että haluaako hän sitten, että olen kuin Frida Kahlo. Laserointihan maksaa melko paljon, ja se pitää uusia aika monta kertaa, ennenkuin onnistuu. Katsottuaan kuvan hänestä, Ukko totesi, että hänen mielestään olen joka tapauksessa samannäköinen, ja ettei "sillä niin pahat viikset ole".

(no ei olekaan)

(Tähän pitää lisätä sellainen shokeeraava yksityiskohta, ettei Ukko ollut koskaan edes kuullut F.K.:sta.)

Pitäisi sitten varata uusi laserointiaika. Tai itse asiassa ensin he haluavat vain katsastaa karvat: ovatko ne tarpeeksi mustia ja tuuheita. (V: ovat). Vasta sitten varataan aika toimenpiteeseen. Tällä välin kuulemma ei saa vahailla eikä poistaa karvoja aineilla, mutta ihan höylällä voi vetäistä. Cool. Nyt me voidaan seisoa tuolla kylppärissä aamuisin ritirinnan.

- "Annatsä vaahdon?"
- "Joo, oota vähän".

Mistä tuli mieleen, että mun vasta vaihtama Venuksen terä on jo nyt meidän Kür Ortimme suolaveden tuhoama. Täysin käyttökelvoton.

:(((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((>

Näyttää ihan multa sen jälkeen, kun olen jo liian pitkään odottanut laserointia terät ruosteisina, enkä ole leikannut kasvanutta pujopartaa (edes) saksilla.

Menen kasvattelemaan.

Hmm. Tossa yläkuvassa Rouvalla on kyllä yhtä tuuhea pöheikkö kuin mullakin, mutta tonne kaulan alapuolelle ei pääse kurkkimaan. Onkohan mulla nyt joku pakkomielle?


****

Ai niin. Ja siitä piti mainita, että NYT mun huumorintaju kyllä alkaa loppua noihin tosi-tv-juttuihin, vaikka en kovin montaa ole nähnytkään. Katsottiin "top chef"-ohjelmaa. "Sinun annoksessasi ei ollut lainkaan seksiä. Voit pakata veitsesi ja lähteä".

WTF???

Olen sanaton.


****



Tää on aivan ihana.

Ykkönen, ykkönen, kakkonen - eli sadaskahdestoista

Meillä on nykyään tapana hokea joka kerta lentokoneen lentäessä kotimme ylitse "siis tää on ihan yhtä helvettiä". Lentokoneita menee 20 sekunnin välein ja me sentään ollaan melulle keskimääräistä herkempi lapsiperhe. Siis mä en K E S-T Ä. Ei tässä auta kuin lopullinen ratkaisu, kaulan katkaisu. Ai niin, ja tänään naapuri kynti peltoa. Siis ihan karsea melusaaste.

Tämä meidän hokema perustuu taannoiseen Hgin Sanomien yleisönosastokirjoitukseen, jossa "keskimääräistä meluherkempi lapsiperhe" oli valinnut kodin Pohjois-Espoon kylästä, ja pettynyt paitsi lentomeluun, myös maatalouden ääniin, sekä mopoilla ajelevien poikien päristelyyn. No juu, pimpparalli onkin ärsyttävää, jos se on ikäänkuin korvan juuressa.

Varmaan onkin ihan relevantti huomio, että tästä muutama kilometri pohjoiseen on huomattavasti lähempänä Hki-Fantan lentokenttää, ja lentokoneet lentävät huomattavasti matalammalla. Harvaan asutun espoolaisen kylän huonoja puolia. Kun ei ole ihmisasutusta kovin paljoa ympärillä, niin sitten osuu asumaan jonkun nousu/laskuradan varrella (ne kun kai pyritään ohjaamaan mahd paljon haja-asutuksen yli). Ja sitten on sitä maataloudesta lähtevää ääntä, tai joskus teollisuudesta. Voi olla myös poikia mopoineen. Enkä mä haluaisi yhtään enempää lentomelua, mitä tässä on - jonkun verran, mutta ei sen enempää kuin entisessä kodissani Hgin ydinkeskustan länsipuolella.

Mutta siis kysyn minä, että KUINKA voi lapsiperhe olla millään asteikolla mitattuna meluherkkä? Mun käsityksen ja kokemuksen mukaan lapset pitävät koko ajan jotain ääntä, eikä niitä kovin helposti vaienneta. Lapset saattavat puhua koko ajan. Siltä sulkee korvansa jossain vaiheessa. Sitten kun pikkuiita vihdoin haluaa jonkun muun vastauksen kuin sen puolihuolimattomasti tarjoillun "mmmm... no sehän on kiva", niin pikkuiita on yleensä jo jonkin verran joutunut korottamaan ääntään. Pikkuihmiset myös voivat herkästi hermostua, kun typerät aikuiset eivät käsitä selvää logiikkaa.

Hyvin pienet ihmiset itkevät paljon ja kovaa. Pienet ihmiset aika pitkään hermostuessaan kirkuvat tai itkevät erittäin äänekkäästi. Sitä sopii kovasti koittaa kieltää.

Jos pikkuihmisiä on iso läjä, niin kyllä heistä vain ääntä lähtee, vaikka he olisivatkin noin suunnilleen hyvällä tuulella. Ja varsinkin ääni kovenee, kun innostusta riittää. Vaikka välillä huomauttaisikin, että volyymiä voisi laskea, jotta muut ihmiset kuulisivat ajatuksensa, tuppaa ääni nousemaan.

Tietysti meluilla on eroa. Joku tietty melun lähde voi olla ERITYISEN ärsyttävä. Anopin kantapää-äänet ovat varmaan KESKIMÄÄRÄISTÄ hermostuttavampia kuin oman lapsen. Rakastumisen kohteen kantapää-äänet voivat olla sulosointuja, mutta krs.taloasunnon naapurin "yhtä helvettiä".Yhden puolituttuni mielestä kaikkien alle 25-vuotiaiden tuottamat äänet ovat äärettömän vastenmielisiä (jo näkyminen katukuvassa pitäisi kieltää lailla).

Mä väittäisin, että lapsiperheessä nimenomaan immunisoituu melulle, eikä tule "keskimääräistä meluherkemmäksi". Ja se immunisoituminen voi joskus olla syynä siihen, ettei esimerkiksi vanhempi tahi muu lapsen kanssa liikkuva kertakaikkiaan havahdu, vaikka se natiainen vieressä kirkuisi kuin palosireeni. Siihenkin nimittäin turtuu.

Sadasyhdestoista

Aamu koitti meillä tänään hyvissä ajoin ennen päivän valkenemista. Ensin Poika yski pari kertaa. Sitten kuulin kolahduksen. Kävin vilkaisemassa Poikaa, joka nukkui posket rusottaen kuin herran terttu. Juuri kun olin palannut sänkyyn, yläkerrasta alkoi kuulua pikku askelia. "Tip tip tip tip, tip tip tip tip". "Isä, tuu peittelemään", kuului tytön ääni. Ukko meni.

Noin parikymmentä minuuttia myöhemmin heräsimme poikamaiseen karjuntaan "ISÄ MULLA ON ASIAA. ISÄÄÄÄ! ISÄÄ! TUU! MULLA ON ASIAA!". Asia selvitettiin, mikä se sitten olikin, mutta rauha palasi vain hetkeksi. Poika taisi vielä pari kertaa yskähdellä ja Ukon Juniori käydä ainakin kerran ovia paiskien vessassa. Joka tapauksessa meteliä oli sen verran, että me molemmat lähinnä ähkimme sängyssä, käänsimme kylkeä, potkimme ja hakkasimme toisiamme kyynärpäillä. Peitot menivät sekaisin, tyynyt liian muhkuraisia, koko ajan joko liian kylmä tai kuuma.

Tasan seitsemältä meillä oli jo niin kova ruuhka sängyssä, että unen jatkamiseksi olisi pitänyt olla vetänyt edellisenä iltana pari reipasta lekaa kossua.

Näin ne aamut siis muuttuvat, kun täyttää 34 vuotta.

Sain kyllä sänkyyn homejuustovoileivän, suklaata, mansikoita - ja kahvin. Lahjan sain jo toissapäivänä. Se oli toivomukseni mukainen (kuvastaa muuten ikää) Kenwoodin yleiskone.


*****


Nyt katselemme lasten kanssa Harry Potteria, sitä ensimmäistä. 5v:lle tarinan hahmottaminen on kyllä vähän turhan haasteellista.

Ukko lähti shoppaamaan ruokaa. Olen edelleenkin kateellinen hänelle siitä, että kesken viikonlopun hän pystyy noin vain häviämään ihmisten ilmoille, vaikka vain ruokakauppaan. Mä odotan kiihkeästi aikaa kolmen viikon päästä, Poika menee nimittäin silloin mummo-nimiseen tilapäishoitoon viikoksi. Kyseisenä lauantaina mennään myös Ukon saksalaistuttujen luo syömään sushia ja juomaan viinaa. Katsotaan, miten siinä käy.


*****

Pikku-Ukko on vähän kipeä ja kalpea. Oltiin kuitenkin tällä viikolla suunnitellulla osastojaksolla. Se olikin sitten näillä näkymin vika kontakti epiosastoon. Tämän jälkeen pitäisi tavata ensi vuoden puolella siirtopalaverin tiimoilta, ja epin hoito olisi tarkoitus keskittää Rinnekotiin.

Jotenkin mulla oli älyttömän haikea olo osastolta pois kävellessä. Ilmeisesti tottumus on toinen luonto, vaikka sitä onkin tapellut itsensä kanssa usein aiheesta "voi hemmetti, taasko sinne on pakko mennä, en halua". Monet hoitsut ja lääkärit, sekä osaston tavat ovat kuitenkin aika tutuiksi tulleet sitten kevään -04, kun epi astui elämäämme. Muuten voisin sanoa, että siellä on vietetty joulut ja juhannukset, mutta kun se ei ole ollut mahdollista - osaston sulun takia, ei siksi, että tilanne olisi aina niin auvoisa ollut.

Absurdi ajatus tuli myös mieleen, kun törmäsin pariskuntaan pienten lasten kera "hei, siis jos me joskus saadaan vauva, niin joudutaanks me muka pärjäämään sen kanssa ihan kaksistaan, ilman yliopistollista sairaalaa. siis miten se niinkun on kenellekään mahdollista?"

Olikohan tää sitten jotain sellaista avuttomaksi oppimista.

(Kiistän).

Ukko otti vähän aikaa sitten lapset ulos, jotta voisin tehdä koulujuttuja (eli ONTtia). Eräs prinsessa livahti kuitenkin tänne sisälle ilokseni, ja arvaan, että keskittyminen on melkoisen mahdotonta.

Aarg, mitähän sen Ukon mielessä oikein pyörii, kun se ottaa muksut pihalle, mutta ei seuraa juuri mitään, mitä ne tekevät? Ei kai penskat nyt jaksa ikuisuuksia ihailla iskän halon hakkuuta. Tai en mä ainakaan.

Ehkä voisin kuitenkin koittaa tuota näytetyötä. Huomenna viimeistään tähän voi sitten keskittyäkin, nimittäin kuvittelisin, etteivät lapset uimahallilta tänne osaa.

Sadaskymmenes

Tupparit oli lauantaina. Olen väsynyt, mutta onnellinen. Kattaus oli kahdessa osassa, ja jälkimmäinen puolisko oli huomattavasti hektisempi. Varsinkin parin punkkulasillisen jälkeen alkoivat valvotut yöt painaa. Tunsin vaeltavani kuin unessa, lipuvani harhaisesti ympäriinsä, horisten sitä ja tätä satunnaisesti vastaantuleville ihmisille. Onneksi vieraat vaikuttivat vähemmän disorganisoiduilta kuin minä, ja he jopa viihdyttivät toisiaan, joten jatkoin kadotetun sielun lailla vaeltamista. Muu ei ehkä olisi ollut mahdollistakaan.

"Mushta tuntuu että mä olen ihan kännissä", uskouduin yhden kaverini miehelle samalla, kun siirtelin lautasta neuvottomana edestakaisin. Vastausta en tainnut enää kuulla, koska katseeni jumittui pahasti horisonttiin.


***


Talomme pyykkimestari, eli Ukko lähti eilen jollekin management-kurssille ja on paraikaa matkalla kotiinpäin. Onneksi, sillä muuten kohtaisi paha pyykkionnettomuus. Kaikki farkkuni ovat nimittäin likaisia, enkä sitten muunlaisia housuja kyllä käytäkään. Eilen en viitsinyt laittaa hametta päälle, joten sovitin pakon edessä Ukkelin kivipestyjä Espritejä. Kyllä ne nyt menettelivät, mitä nyt vyötärö vähän väljä ja kovin korkea, sillä tavalla ysärityyliin.


***


Meillä on väljä jako kotihommissa. Se tarkoittaa juuri tällä hetkellä sitä, että minä en tee yhtään mitään, koska yritän toipua lauantaisesta.


***


Pyykkääminen on Ukon hommaa. Minä kyllä saan vaatteet koneeseen asti, mutta en inspiroidu nostamaan niitä ikinä kuivumaan, enkä ainakaan kaappiin. Pojan vaatteet tosin säilön yhteen koriin erikseen muista, koska siellä onkin sitten kaikki mukavat ja tuoksukkaat kehon eritteet mukana.

Imurointi on mun hommia, koska olen meistä se, jolla on tarve tehdä suuttimen kanssa tunkeutumiseleitä jokaiseen mahdolliseen koloon. Ukolle sellainen puuhastelu ei ole niin väliksi. Siinä vaiheessa, kun seurusteluamme oli kestänyt noin 8kk, imuroin kerran Ukkelin edellisen kämpän. Sängyn alla oli uskomaton pölyketto. Se oli tasaisesti lattian peittävä kuin pilvikerros, yläpuolelta lentokoneen ikkunasta katseltuna. Sorkittuani pölypilvipeitettä aikani, jotain tarttui kiinni suulakkeeseen. Se oli käytetty spärdäri. Meidän huushollissamme haluan pitää nuo aarteet pois sivullisten silmistä.

Me molemmat kokkaamme. Ukolle kuuluu pyykinpesun lisäksi silittäminen ja puiden pilkkominen. Tiskikone on molempien vastuulla. Yleensä mä olen se, joka hinkkaa pintoja, ukko taas tekee perushommat, kuten tiskin laittamisen koneeseen ja niiden sullomisen kaappeihin. Sitten on tietysti Poika, mutta hän ei kuulu kotitöiden sarjaan.


***


Poika on tod. näk. viimeisellä kuntsarilla nyt Linnassa. Tämän jakson jälkeen sukelletaan lopullisesti kehitysvammapuolelle. Ihanaa. Yksi iltapäivä kotona ihan rauhassa, yksi ilta hiljaiseloa, ja yhden yön saa nukkua katkeamatonta unta.


***


Tai ONT se tietysti kutsuu, mutta taidankin alkaa pakertaa sitä samantien. Ukko tulee kohta. Olen tässä toisella kädellä väsännyt lauantaina tuparilahjaksi saadusta suppilovahveroläjästä ihanan kermaisen keiton, johon nakkasin mm. savuporoa ja paprikaa. Sen kera on juuri uunissa paistettua tomaatti-oliivipatonkia.

Sadasyhdeksäs

Itä-Uusimaa
Itä-Uusimaan
Itä-Uusimaalla
Itä-Uusimaalta
Itä-Uusimaalle
Itä-Uusimaassa
Itä-Uusimaasta
Itä-Uusimaahan

Itä-Uudenmaan
Itä-Uudellamaalla
Itä-Uudeltamaalta
Itä-Uudellemaalle
Itä-Uudessamaassa
Itä-Uudestamaasta
Itä-Uuteenmaahan

Kun nyt aiJON arvioiJA tuAta Itä-Uuttamaata tai pikemminkin Itä-Uusimaan tai Itä-Uudenmaan maakunnan matkailutratekiaa tai trakediaa (vai oliko se parodia???), niin olisi kiva noudattaa yhtenäistä linjaa tämän itse kohteen kuvaamisessa.

Netti ei anna tukea. Samassa artikkelissa on sulassa sovussa sekä Itä-Uusimaan että Itä-Uudenmaan.

Hilfe/Hulp/Au Secours/Help/Apua?

Sadaskahdeksas

Hakusanat

Yrittäjäkurssi Kittilä (ainakin matkailuyrittäjälle varmaan löytyy)
Anopin kanssa alasti sängyssä (jotenkin ei kiehdo ajatuksena)
Asuntomessuilla tiskirätti (tästä on kyllä ollut puhetta, myönnän)
Farkut reitevälle (suosittelen rosneria tai espritia)
Piereskelen (syötyäni sekaisin hedelmiä ja roskaruokaa)
Poikkeava sektioarpi (no aika normaali omani kyllä on)
Vaihdevuosivaivat, kutina (toivottavasti ei vielä)

Miksi ei kukaan tule tänne hakuyhdistelmällä "vihaan opinnäytetyön tekemistä?"