dinsdag, april 14, 2009

Sadaskolmaskymmenesensimmäinen

Kumman nopeasti aika kuluu. Luulin, että päivitin viime viikolla, mutta kymmenen päivää siitä jo on. Pääsiäinenkin hurahti ohitse. No eipä tässä kummempia ole ehtinyt tapahtua: Pojalla aloitettiin yksi uusi lääke, joka on vaikuttanut ihan siedettävältä (kop kop), käytiin lasten kanssa kevään ensimmäisellä pyörälenkillä (surkea kunto!) ja kulutin palkan heti kun se tuli tilille (laskut).

Viikonloppuna joku letkautti jostain meidän remppajutusta, että ettekö te vieläkään ole saanut kuntoon (en muista mitä), johon Ukko tokaisi, että no jos nyt mietit sitä, että 3 vuotta sitten me emme edes tunteneet toisiamme, niin siihen nähden olemme saaneet melko paljon kaikenlaista aikaiseksi. Se kolme vuotta tulee muuten täyteen huomenna. Huisia. Mun elämäni pisin suhde.

Meille tuleekin heti aamusta klo 8 sellainen puutarharouva kertomaan meille, miten luonnostaan lähinnä nokkosta risukkoa kasvavasta saviläjästä saadaan esteettinen, kukkiva puutarha. Elän toivossa, että ehdotus olisi vähän vähemmän suureellinen kuin viime vuotisen puutarhahepun, joka suositti lähinnä koko maaperän uusimista. Ukkeli on tainnut luopua mahdollisuuksistaan saada tämän kuvan kaltaista nurmikkoa meille, joku vähän vaatimattomampikin saavutus ilmeisesti riittää. Siis sehän ei ole mies eikä mikään, ellei nurmikko ole kunnossa. Mun vastuulla on sitten se varsinainen puutarha.

Tolkuton väsymys. Katsottiin eilen kotisohvalla Quantum of Solace, minkä juoni jäi hämärän peittoon, en tiedä miten ja kuinka ohessa nautitut siiderit ja oluet vaikuttivat...

Krooh...

3 opmerkingen:

minh zei

Mut kiva kun taas päivität! Se on kumma, kun palkkapäivien väli kuluu niin hitaasti, mutta esmes menkkojen väli tajuttoman nopeasti, samoin blogipäivitysten.
-minh-

ninna_a zei

Joo totta. Paitsi että jos yrittämällä yrittää väkertää lasta, niin silloin menkkojen väli on yhtäkkiä tolkuttoman pitkä... Menkkapäivistä sitäpaitsi löytyy silloin jotain hyvää: voi lohduttautua oluella, sidukalla ja viinillä.

Marika zei

Tsemppiä sinne kaikkeen! Kivaa kuulla teistäkin, vaikka pojan uutiset ei nyyt niiin tolkuttoman hyviltä kuulosta.
Ihanaa kesän jatkoa ja toivottavasti teillä kasvaa pian nurmen haiven ! <3<3<3