Kahdestoista postaus

Täällä meillä on tapahtunut asioita, jotka ovat pieniä meille, mutta suuria koko ihmiskunnalle (vai oliko se toisinpäin).

1) Meille tulee hoitaja kotiin. Hoitaja on noin 50v ja ollut aikaisemmin mm. ohjaamassa aikuisia kehitysvammaisia. Sanoi pärjäävänsä ja sellainen olo tuli minullekin, kun hänen kanssaan juttelin. Hoitsun aloituspäivästä en vielä tiedä, mutta kai ensi viikolla tahi seuraavalla.

2) Vaihdoin ehkäisymuotoa pillereistä kierukkaan. Kun on neljän e-pillerikuukauden aikana syönyt kaksi antibioottikuuria virtsatieinfektioon sekä noin neljä hiivakuuria, alkaa loivasti kyllästyttää. Muita sivuvaikutuksena tulleita vaihdevuosioireita en sitten viitsi alkaa kuvailla tässä yhteydessä.

Toistaiseksi kierukka (kuparinen Nova T-380 suorasuihkutuksella, turbolla ja kattoikkunalla) on loistava, ihana, fantastinen ja mahtava. Sen paras ominaisuus on maailmanrauhan edistäminen, mikrotason vaikutustensa ansiosta. On helpompi olla rakentava ja ystävällinen, kun ei hatuta, v*tuta, ketuta ja pänni 24/7.

Vaikka kuinka olen yrittänyt viime päivinä lietsoa itseäni vihan valtaan, pahin terä on pois. Ja mä kun olin NIIN satavarma, että mielialalleni ei tapahtunut mitään pilsujen johdosta. Muut ihmiset vain olivat muuttuneet k-päiksi (kaikki, yhtäaikaa).

Ensimmäisiksi töikseni, suunnilleen heti kierukan asennuksen jälkeen, tein käsittämättömiä asioita, kuten suursiivouksen ja hoidin monta kuukausikaupalla roikkunutta asiaa pois päiväjärjestyksestä. Koti on edelleen melko siisti. Nyt pitää toki muistaa että kaikki on niin kovin suhteellista. Ehkä täällä on enää vain muutama villakoira valtavaisan kennelin sijaan. Sokeritoukat ja muurahaiset juoksevat valtoimenaan, ihan samalla lailla kuin ennenkin. Kuolleet kärpäset sain pyyhittyä pois ikkunalaudoilta...

3) Käytiin tänään epilepsiavastaanotolla jubailemassa Pojan lääkityksestä. Joko siitä syystä, että tilanne ei ole katastrofaalinen TAI siksi, ettei lääkkeillä nyt vain ole niin hurjan paljon vaikutusta, saatiin lupa Lamictalin purkamiseen.

Sitten Pojalla olisi enää 2 lääkettä päällekkäin, mikä on ihan siedettävää (fenobarbitaali ja kaliumbromidi). Ja univaikeuksiin melatoniinia. Ja lisääntyneisiin kohtauksiin frisiumia. Ja satunnaiseen käyttöön stesolidia.

Jooh, on se aika paljon vielä sittenkin.

Ai niin, saatiin aika ravitsemusterapeutille. Pitäisi laskea uusiksi ravintomäärät energioineen ja lisäravinteineen. Poika on kasvanut, nyt 107,5 cm pitkä ja 14 kg painava. Pituus tasan nollakäyrällä (ennen -2SD), painossa nyt on miinusta reippahasti, mutta nyt suhteellisen painon käyrä nousussa.

(Voi luoja, mun pitäis varmaan mennä jollekin kirjoitustaidon kurssille. Ketä kiinnostaa kaikki epäolennaiset nippelitiedo? Ei tästä blogista mitään epikriisiä ole tarkoitus kirjoittaa.)

4) Pojalle laitetaan varmaan loppuvuodesta gastrostooma eli mahanappi, sekä tehdään lihasbiopsia.

Ensiksi mainittu vaikuttaa meidän elämäämme, jälkimmäinen tulee todennäköisesti vain tulokseksi kirjoihin ja kansiin. Kun nyt ei ole reilun 2 vuoden aktiivisen tutkimisen jälkeen löydetty mitään syytä, niin ihmettelen löytyykö lainkaan.

Tässäpä oli tärkeimmät kuulumiset.

Lopetellaan tällä kertaa, ah niin syvällisellä mietelauseella, johon me kaikki voimme riemumielin yhtyä:

"Elämä on ihmisen parasta aikaa"

Tsirp, tsirp, tsirp.