Tänään tuli sosiaalivirastosta viesti, että Pimun rinnalle on löydetty uusi hoitajaehdokas. Noin viisikymppinen rouva/neiti, jolla pitkä kokemus lastenhoidosta. Olisiko hänestä meille?
(Toivon, toivon, toivon)
Yleensä pariskunnat menevät terapiaan viimeiseksi oljenkorreksi parisuhteessa, kun mikään muu ei enää auta. Meillä tämä on mennyt toisinpäin. Eli melkein heti tapaamisen jälkeen raahasin miehen terapiaan, jotta tässä päästäisiin jotenkin liikkeelle.
Terapian paras anti on se, että viikossa on päivä, jolloin on ihan pakko nostaa kaikki veemäiset asiat esille. Meillä niitä toistaiseksi on aika paljon, siis hankalia asioita menneisyyteen liittyen. Niistä olisi helpointa olla puhumatta, mutta kun se vaan ei auta. Enkä mä ole niin viisas ihminen, että osaisin ymmärtää aina toisen osapuolen avioeroon liittyviä tunteita. Jos niistä puhuisi joku ulkopuolinen, olisi helpompi käsittää. Eikä mulla myöskään ole takana eroa avioliitosta, eikä muutenkaan turhan pitkiä ihmissuhteita.
Tähän voi myös sanoa, että luojan kiitos olen niistä mitä on ollut, lähtenyt hyvän sään aikana.
Tietysti kaikkein hankalimpia asioita ovat tunteet sitä exää kohtaan. Silloin jos musta tuntuu epävarmalta meidän suhteen jatkuvuus, niin enhän mä halua kuulla mitään sellaista, miten exän teoilla on vieläkin merkitystä. Tai miten mies ilahtuu siitä, jos ex on ystävällinen tai pahastuu kun ex on ilkeä (tämä on se tyypillisempi tilanne).
No joo. Aika paljon asioita on nyt käyty läpi muutamassa päivässä ja kai siitä seurauksena olen pyörinyt öisin kuin hyrrä, nähnyt unta maanjäristyksistä, sodista, tulivuorenpurkauksista ja muista katastrofeista. Tänään oli pitkästä aikaa levännyt olo, teutaroinnista huolimatta tai sen takia. Ei ainakaan paikat puudu.
Postista tuli Suuri Käsityölehti. Missähän vaiheessa sitä olis niin aktiivinen, että ihan oikeasti neuloisi jotain kivaa?
Jaa, no ehkä sitten kun olen käynyt läpi kaikki "pakolliset" keskustelupalstat, kuten vauvan, perheklubin, lenkkimakkaran ja pari muuta. Sitten voikin tarkastaa meilin, muutaman blogin ja chattailla hetken. Eipä aikaakaan kun päivä onkin pulkassa, kun välillä kuitenkin pitää hoitaa Poikaakin (joka nyt sentään nukkuu).
Ja mikähän siinä eilisessä hapanimeläkastikkeessa oli vikana, kun se ei tahtonut suurustua ollenkaan?
Abonneren op:
Reacties posten (Atom)
2 opmerkingen:
Vau, tosi rohkeaa tempaista terapiaan heti - ja varmaankin auttaa ! Inhoan konflikteja ja tommonen tekisi teräâ kun pakottaisi puhumaan kaikesta.
Nooh... Kannattaa aina käyttää hyväkseen toisen hädänalaista tilaa. Ei se Ukko varmaan olisi normaaliolotilassaan sinne suostunut.
Sen mielestä ongelmat käsitellään sillä lailla ratkaisukeskeisesti: otetaan kissa pöydälle ja teurastetaan/parannetaan se.
Ja "liikaa" jos "sellaisessa" paikassa käy, niin se on ehdottomasti merkki epäonnistumisesta! "Kun ei kukaan muukaan käy, ellei ole sitä ennen mogannut" (tai jotain vastaavaa).
Een reactie posten