Jos seurustelet nörtin kanssa, uhkana ei ehkä ole toinen nainen, vaan...
Viime päivien tapahtumat:
1. Ukko lähti yhdistetylle työ- ja hupimatkalle.
2. Pikku-ukko, eli Poika, on sairaalassa - kai korvatulehdus, syy sairaalaan menoon huonontunut kohtaustilanne.
3. Siivosin eilen noin 1.30 asti yöllä, kun sain hyvän draivin päälle. Nyt on joulu.
Täällä, tänään:
1. Ukko saapuu nippanappa tämän vuorokauden puolella.
2. Pitäisi klampsia kohta sairaalaan.
3. Yritän olla sotkematta.
Jospa poikkeaisinkin tavoistani, pistäisin nyt toosan kiinni, hakisin lisää kahvia ja lukisin Hesarin?
Hjuva ajatus.
Mjuoks:
Pikku-Ukko pääsee hospitaalista kotiin. Siis haemma hänet. Keskiviikkonahan meidän pitää taas palata takaisin, joskin tällä kertaa vain kuntoutussuunnitelman tekoon. Luulen ma, että pyydän kuntoutusvastuun siirtoa kehitysvammaneuvolaan, se säästäisi omia närvejäni (jotka ovat yleensä melko heikolla tolalla, vähintään lyhyet. aika sytytyksestä räjähdykseen on alle kaikkien mitattavissa olevien asteikkojen, joskus sitä edellistäkään tapahtumaa ei tarvita).
Vielä lisää:
Pikku-Ukolla oli pahan olon takana ikävä korvatulehdus. Molemmissa korvissa. Sitä ei huomattu, ennenkuin korva vuosi mähnää ja töhnää.
Tosi vaikeaa välillä löytää syytä lapsen pahaan oloon silloin kun hän ei kommunikoi kuin ilmeillä. Silloin kun Pikku-Ukko vielä itki ja liikkui, tulkinta oli helpompaa. Nykyään hän enimmäkseen vain näyttää hyvin kipuisalta, mutta syy voi tosiaan olla melkein ihan mikä vain. Vaikka se huono kohtaustilanne ja ikävä yleisvointi :-(
Mää inhoan hymiöitä :X
Abonneren op:
Reacties posten (Atom)
4 opmerkingen:
Hyvä kun kävit blogissani kommentoimassa, niin löysin paikalle :-) Tervetuloa myös mukaan omaishoitajat-kategoriaan blogilistalla, jos hutsittaa! Meitä on siellä vasta kaksi... http://www.blogilista.fi/hakemisto/omaishoitajat
Nii, ja on tuttua tuo kivunlähteen löytämisen vaikeus, kun toinen ei osaa kertoa... Meidän pojalla ei edes tuntoaisti oikein toimi asianmukaisesti, niin arvaile siinä. On ollut pikkusysterin kans ihan ihmeissään, kun hän on snadista asti osannut näyttää, missä sattuu.
Ja mitkä omantunnontuskat mulla aina, kun todetaan, että lapsen käytöksen takana on jokin korvatulehduksen tapainen vaiva. Auuggh.
Kurkkailen tänne...
Kaura: Teretulemas! Tunnustan nyt, että olen vuosien varrella käynyt aika silloin tällöin jättämässä teidän blogiin jälkiä, joskin nimettömänä.
Noita kategoria-rukseja olen läiskinyt likipitäen randomina, kenties voisin tarkistella niitä?
Pojasta tiesi joskus aikoinaan paljon paremmin, milloin oli mistäkin kyse. Mutta se oli Aikaa Ennen Epilepsiaa :/ Jotenkin kaikkien mömmöjen ja kohtausten tuomien kummallisuuksien jälkeen tulkinnasta on tullut varsinaista salapoliisityötä. Eikä sitä aina muista edes sitä, että myös sairailla lapsilla on ihan normaaleja tartuntatauteja ja semmoisia. Hankalaa, hankalaa!
Maritsa: Hei!
Een reactie posten