Kahdeskymmenesviides postaus

Rakkaalla ainokaisella pojallani on ollut kovia kokemuksia viime aikoina. Ensin äiti hylkäsi laitokseen kahdeksi vuorokaudeksi, jotta pääsi harrastamaan ompelua sekä henkeviä ja pitkiä keskusteluita Isomman Ukon kanssa.

Koettelemuksesta toivuttuaan Pikku-Ukko joutui sairaalaan, jossa häneen asennettiin ikäänkuin uusi napanuora. Useimmat kutsuvat härveliä gastrostoomaksi tai PEG-letkuksi tai joksikin vastaavaksi. Pikku-Ukko oli alkuun melko närkästyneen, myös kipuisan oloinen, mutta toisaalta ehkä tyytyväinen siihen, ettei nokassa ole enää letkua.

Noin periaatteessa ja käytännössäkään en tykkää erityisesti siitä ajatuksesta, että lapseen, joka on minusta syntynyt, tehdään jotain uusia reikiä. Mutta tämä nyt varmaan oli paras valinta. Operaatio tehtiin keskiviikkona ja kotiutuminen tänään. Ihan kiva. Viime yönä heräsinkin jo kerran siihen, että tunsin JONKUN puuttuvan. Yritin sitten lohduksi kaivautua Ukon selkään kiinni.

Mutta siis nyt vieressä on pieni sirkuttaja, joka olosuhteisiin (maha täynnä ilmaa ja se harmittaa) nähden voi hyvin. Ihan jees.

Sosiaalivirastosta tuli päätös taksimatkojen korvauksesta: Pikku-Ukolle korvataan per kk 14 yhdensuuntaista matkaa. En tiedä, mikä on normaali määrä, mutta meidän tarpeeseemme se on nyt enemmän kuin riittävästi. Sitä en tiedä, muuttuuko ajatus jossain vaiheessa. Hetken tunsin itseni sosiaalipummiksi, mutta vaiensin sitten aatokset.

Oikeasti Pikku-Ukon kanssa EI ole helppo matkustaa. Ei ainakaan kahdestaan. Heloointa on kävellä paikasta toiseen, mutta aina se ei ole järkevää tai mukavaa. Kahdestaan on ihan mahdotonta mennä autolla. Rattaat ovat jo melkein hajonneet, kun olen tunkenut ja ängennyt niitä takaluukkuun (ne ovat PIRUN painavat, menevät huonosti kasaan ja pyörien väli on noin 1m). Haaveilen tila-autosta. Tai jostain, minne saa ne rotiskot vain nostettua. Kerpele.

Eli tämä matkojen saaminen oli kyllä ihan odotettu uutinen.

Ai niin, joulukin tulee.

Huomenna pitäisi keksiä jotain tekemistä Ukon ja Ukon jälkikasvun kera. Lampaita se kovasti havitteli ja kysyin siltä, että onko kyseessä joku "schapen neuken" -tyylinen fantasia - eli sorkat saappaisiin ja saparo sivuun - mutta tuo kielsi ehdottomasti moiset eksoottiset ajatukset.

Ylihuomiseksi olisi tarkoitus laittaa pataan nyt parvekkeella lojuvat, murhatut fasaaninpojat. Kysyin Ukolta, vaeltaako niiden kadotetut sielut nyt täällä ympäriinsä. Nyt en just muista, mikä vastaus oli (...)

Fasaani on tasapainottelua joulukinkun ja pupujussikan välillä. Kovin hämmentyneenä, mutta silti nyökytellen hyväksyin Ukon kertomuksen siitä, että hänen kotimaassaan jänöjä lakataan myymästä lemmikkieläinkaupoissa joulun alla. Ilmeisesti ajatus on, ettei kukaan sentään osta lemmikkiä aina esim alkuvuodesta vain loppuvuoden juhla-ateriaa varten.

Äitini on kyllä joskus kertonut tarinoita Roope-possusta, joka uudistui joka vuosi kadotakseen parahultaisesti joulun alla. En tiedä onko se täysin ERI asia. Brutaalia. Sydämetöntä. Epäreilua.

Sumea nälkä. Nyt on paras lopettaa tämä x-jauhanta.