Kahdeskymmenestoinen postaus

Ottaa aivoon vieläkin.

Siis miksi, oi miksi, mä en saa jalostettua itsestäni ihmistä, jolla olisi kyky kommunikoida sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla? Miksi mä olen juuri sellainen juntti, joka antaa vääriä vastauksia työhaastatteluissa?

Mä en ymmärrä, mikä on se juttu, joka toiset saa tajuamaan, mitä pitää vastata. Mä en käsitä, miten se on sitten niille täysin päivänselvää. Eivätkä ne ihmiset (mukaan lukien eräs nimenomainen, joka tätä kenties lukee), joille moinen sosiaalisesti hyväksyttävä käytös on ainakin riittävän luontevaa tajua, miksi mä en voi vain tehdä just niinkuin he itse tekevät.

Ehkä seuraavassa työhaastattelussa mä sanon jotain seuraavaa:

Haluan tätä harjoittelupaikkaa, koska tavoitteeni on valmistua. Minä en tiedä helvettiäkään, millaista teidän puljussanne on työskennellä, koska en ole teillä ollut ennen. Edellisestä syystä johtuen en TODELLAKAAN voi tietää, haluaisinko minä työskennellä kanssanne työharjoittelun jälkeen, vai en.

Jos teillä työnteko on edes jossain määrin mielekästä, työympäristö "ok", palkka kohtuullinen ja ihmiset edes suhteellisen mukavia, voisin mahdollisesti olla teillä töissä. Mutta jos jotain kiinnostavampaa tai paremmin palkattua osuu kohdalle, älkää kuvitelko, että olisin millään muotoa lojaali kuin omille tarpeilleni. Ettehän tekään sitä kuitenkaan ole.

Minulla EI ole mitään erityisiä suuria visioita siitä, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa, koska kaikki riippuu kaikesta. Miten niin muka minä voin päättää kovin tarkasti, mitä minä haluan tehdä tulevaisuudessa, koska ensin pitäisi tehdä sitä kaikkea, ennenkuin tietää, mikä on mielekästä ja mikä ei. Mistä ihmeestä minä voin tietää, vastaavatko minun mielikuvani todellisuutta, vai eivät?

Mulla taitaa olla pahanlaatuinen asennevamma. Kun mä en ymmärrä, miksi mun pitäisi tuntea itseni mukavaksi tilanteessa, joka perustuu pelkälle sosiaaliselle paskanjauhannalle?

(Nyt mä kuulen äänen sanovan: "Älä ole AINA noin negatiivinen, hei ihan oikeesti, ei se NOIN mee".)

Mun näkökulman mukaan työhaastattelut ovat (usein?) tilaisuuksia, joissa haastattelija haluaa kuulla tietynlaiset vastaukset. Haastateltavan on annettava juuri ne vastaukset, jotka on arvotettu sopiviksi, huolimatta siitä, vastaavatko ne todellisuutta vai eivät.

Näin siis haastattelija ja haastateltava käyvät läpi tietyn teatteriesityksen, jossa haastateltava esittää, että on ihan taivaallisen kiinnostunut juuri siitä työpaikasta, jota hakee. Haastattelija odottaa, että haastateltavan unelma olisi juuri tämä nimenomaisen haun kohteena oleva työtehtävä. Vähintään tavoitteena pitää olla pääsy itse yrityksen sisään, ehkä tuon "helpon" tehtävän kautta vaativampiin hommiin.

Kuitenkin objektiivisesti tarkasteltuna työ voi olla juuri sellaista, jota kukaan järkevä ihminen (joka ei syö hasista*) ei koe unelmatyökseen. Vaan tekee sitä ainoastaan sen takia, että saa kenties menetetystä vapaa-ajasta sopivan tuntuvaa korvausta. Ja tuolla summalla voi sitten saavuttaa itselleen mieluisia asioita, kuten ruokaa, vaatteita, katon pään päälle, ravintolailtoja, ehkä lipun punttisalille ja matkan Rhodokselle/Goalle/Tallinnaan. Whatteva.

Niin, ja sitten mahdollisesti tuo työpaikka antaa paremman mahdollisuuden ja turvan pyöräytellä jälkikasvua, noita pieniä vaaleanpunaisia palleroita, maailmaan. Sen jälkeen raha, fyrkka, massi, hillo voikin mennä vaippoihin, vauvanruokiin (ai eikun ei, tää oli poliittisesti epäkorrektia, vauvojahan piti TÄYSimettää ainakin 6kk ja sen jälkeen kasvattaa itse appeeksi jotain luomuperunoita parvekkeella ja keittiön amppelissa rosmariinia), teletappivideoihin, kaalimaan kakaroihin, pelikonsoleihin, satujumppiin, balettitunteihin, merkkivaatteisiin, iPodehin, näytönohjaimiin ja sitä rataa.

Pompataanpa takaisin. Joskus ammoisina aikoina olen ollut työhaastatteluissa, joissa työnantaja on vallan mainiosti käsittänyt sen, että hakemani tehtävä on vain väliaikainen vaihe mun elämässä. Hän ei ole edes viitsinyt vaatia tätä edellä kuvattua jadajadasoopaa, vaan ollut lähinnä kiinnostunut tarkistamaan, etten ole esim. alkoholi/huumeongelmainen ja hyväksynyt sen, että minulla on intressini, jotka voivat olla ihan hemmetin kaukana hänen työpaikastaan. Kuitenkin jostain satumaisesta syystä olen valmis tulemaan töihin joksikin määrätyksi ajaksi ja mikäli oikein lykästää, olen jopa hyödyksi.

No niin, nyt siis tarvitsisin kahdeksaksi viikoksi juuri tuollaisen työtehtävän. Jossa voisin parhaimmillani olla jopa hyödyksi. Se, mitä minä haluan, on vain yksi lappu, jossa lukee "ninna_a on tehnyt 8 ov harjoittelun yrityksessämme ja suoriutunut annetuista työtehtävistään milloin mitenkin".

ONKO SE NYT TAAS LIIKAA PYYDETTY, kysyn minä...

No niin, jos olisin vielä villi, lapseton ikisinkku, soittaisin jonkun kaverin kylään, korkkaisin jouluoluen ja katsoisin tuota, kunnes sekoaisin:

http://www2.hs.fi/klik/joulu2000/joulu.html

Hyvää itsepäisyyspäivää itsekullekin säädylle. Minä menen ripustamaan pyykit.

* Wanha Sananlasku Wuodelta 1994, liittyy tositapahtumiin, joita ei nyt tässä kerrata