Kuudeskymmeneskuudes

"Bad hair -dayn" tunnistaa melkein joka nainen. Minä yritän välttää ilmiön pitämällä tukan niin yksinkertaisella tavalla kiinni kuin vain voin. Useimmiten palmikoin kutrit vanhanaikaisesti, joko yhdelle tai useammalla letille. Se ilmiö, joka rasittaa minua huomattavasti enemmän, on "bad contact lenses -day".

Bad contact lenses -day on päivä, jolloin piilarit kieltäytyvät menemästä silmiin. Ne kipristyvät sormissa ja putoavat lattialle, kun niitä yrittää tökkiä paikoilleen. Joskus linssin lattialle putoamista ei edes heti huomaa, vaan tulee tökittyä verestävää verkkokalvoa edestakaisin ja ihmeteltyä, miksei näkymä parane.

Toisinaan linssi menee silmään, mutta ei asetu siihen kunnolla. Se ruttaantuu silmän ulkonurkkaan tai jää jotenkin kupruilevasti silmän pinnalle. Tämä tuntuu roskana ja räpsyttelyä on vaikea estellä. Todennäköisesti linssi tippuu punaisesta ja vuotavasta silmästä lattialle. Joskus sitä saa metsästää vaatteista, lavuaarista, pöydältä, kengästä tai jostain muusta vaihtoehtoisesta paikasta.

Bad contact lenses -dayhin kuuluu olennaisena osana myös se, että kun linssiä on yrittänyt laittaa jo monta kertää silmään, sitä alkaa hätäpäissään ja hermostuksissaan runnoa kynnellä. Tällöin piilari hajoaa ennenkuin se on silmässä. Joskus piilari halkeaa, mutta toisinaan siihen tulee vain vaikeasti havaittava viilto. Silmä sen kuitenkin tuntee ikävänä roskana.

Joskus piilari tahtoo mennä monta kertaa väärinpäin silmään. Se ei tarraakaan imukuppimaisesti silmämunaan, vaan jää lepattamaan ja krahnuttamaan. Tietysti silmä alkaa vuotaa. Etenkin jos on kiireisenä lähdössä vaikkapa työhaastatteluun tai muuhun tapaamiseen, josta ei sovi myöhästyä, silmistä valuva neste levittää meikin pitkin pärstää ja tekee hemaisevan noron keskelle meikkivoideltua ja puuteroitua naamaa. Jos aikaa on vaikka muille jakaa, tätä ei tapahdu. Tavallisena arkipäivänä meikkivoidettakaan ei välttämättä ole, joten vahingot ovat tältäkin osalta pienemmät. Toinen vaihtoehto meikin levittämiseen on yksinkertaisesti pökkäistä ripsarilla keskelle linssiä niin, että koko silmä peittyy mustaan mascaraan.

Oikeassa silmässäni näkö on melko hyvä, enkä ihan välttämättä tarvitsisi siihen mitään linssiä, ellei optikko olisi halunnut yrittää saada silmien välistä eroa enemmän balanssiin (laiskistamalla oikeaa ja aktivoimalla vasenta). Toisinaan bad contact lenses -dayn tulos on se, että mennessäni ulos huomaan, että oikean silmän linssi on pudonnut jonnekin.

Bad contact lenses -dayn yksi variaatio on se, että linssit menevät moitteettomasti silmiin, mutta keskenään ristiin, siis oikea menee vasempaan ja vasen oikeaan. Koska näköni ei niin hirvittävän huono ole, en välttämättä huomaa tätä ihan heti. Kuitenkin kun lähden ulos, ihmettelen miksi huimaa ja oksettaa.

Edellä mainittuun ongelmaan onneksi piilarikoteloiden valmistajat ovat tarjonneet ratkaisuksi värikoodin (en usko, että siihen on muuta syytä): Toisen linssin lokeron kansi on vihreä ja toisen valkoinen. Sen pystyn muistamaan, kummalle puolelle vartaloa värit asettuvat. "Oikea" ja "vasen" tai pikemminkin "R" ja "L" ovat häilyviä ja alati muuttuvia. Pitääkö suunta nyt määrittää minusta päin vai minuun päin katsottuna...

Ehdoton bravuurini kaikista piilolinssikommelluksista on nimeltään "huonosti pestyt kädet". Se tapahtuu, kun ensin käy sörkkimässä purkkijalapenoja. Sen jälkeen huuhtaisee puolihuolimattomasti kätensä ja suunnistaa näköapuvälineiden päähän laittoon.

Löperyyden seuraukset konkretisoituvat sillä sekunnilla, kun näpeissä vielä chilipippureiden polttavaa nestettä onnistuu - ensimmäisellä kerralla ja täydellisesti - saattamaan piilolinssin kiinni silmäänsä.