Kuudeskymmenesviides

Pikku-Ukosta pitkästä aikaa sekä hyviä, että huonoja uutisia:

Huono uutinen on se, että Ukkeli on kaapannut flunssani ja heräsi tänä aamuna tuhisevana ja väsyneen oloisena. Pieni palloposki painaa päätä patjaa vasten ja niiskuttaa.

Hyvä uutinen on se, että keuhkokuumeeseesta toivuttuaan Ukkeli on piristynyt aivan ällistyttävän paljon. Poikahan on ollut jo monta kuukautta veltto kuin lapamato. Siis pää ei ole pysynyt pystyssä ja hoidettavuus on ollut aivan vastasyntyneen tasoa. Poika ei ole jaksanut nostaa oikein kättä eikä jalkaa, eikä myöskään tehdä muuta kuin päästellä ääniä tai uikuttaa.

Nyt antibioottikuurin yms. hoidon jälkeen poika on ollut paljon pirteämpi ja jäntevämpi. Reagoi ääniin ja tapahtumiin, katselee ympärilleen. Pää pysyy melko hyvin pystyssä. Jaksaa istua rattaissa ja tuolissa. Avaa suunsa, kun ääntä kohti laitetaan ruokaa (tämähän ei ole onnistunut kuukausiin). Kohtauksiakaan ei ole juuri ollut - vaikka lääkitystä ollaan vähentämässä.

Olen tässä mielessäni ihan hiljaa miettinyt, voisiko olla niin mieletön tuuri, että kaikki tämä viime aikojen yyybervelttous oliskin ollut noista keuhkoista johtuvaa? Ero on niin uskomaton. Onko siellä voinut olla koko ajan joku muhimassa? Vettä? Mä kun en ole lääketiedettä opiskellut enkä praktiikkaa harjoittanut, kotipuoskarointia kylläkin, niin arvuuttelu on vain arpomista.

Tuo flunssan tarttuminen tietysti nyt vähän huolettaa, kun Poika vasta toipui keuhkiksesta. Äitini tulee meille henkiseksi tueksi tunnin päästä ja lähdemme näyttämään Klinikalle hengistyselimiä ja antamaan verikokeen. Ettei tarvitse itsekseen ihmetellä, onko tämä nyt vaaratonta vai hoitoa vaativaa.

***********************************************************************************************

Kävin eilen tapaamassa Ukkoa ja lapsiaan. Tulin siihen tulokseen, että mulla on kyllä melko rapean näköinen ja mukava miesystävä.

No niin. Tämä hempeily... Äh. Emmä jaksa.

Kohta tulee muuten vuosi täyteen siitä, kun tapasimme Ukon kanssa. Aika kuluu kuin siivilä. Aion ehdottomasti vaatia, että sen kunniaksi menemme hillumaan ravintola Tornin Ateljee-baariin sekä hiplailemaan toisiamme Ruttopuistoon. Sieltähän kaikki kauniit tarinat alkavat.