Aurinko paistaa ulkona, yritän vääntää esseetä. Huomenna palautuspäivä. Aihe ei ole vaikea, mutta päässä on liikaa asiaa, jotta sitä saisi vaivatta paperille. Rajaamisongelma.
Täällä sisällä alkaa taas kasvaa ihanat pöly- ja likakerrokset. Kukakohan siivoaisi?
Poika on kunnostautunut tempoilemisessa. Se ryskää pitkin päiviä ja öitä, yrittää epätoivoisena vatsalleen, pyöriä napansa ympärillä, nostaa päätä. Sylissä ollessa se heittäytyy selälleen ja yrittää punnertaa istumaan. Öisin potkii pinnasängyn kaltereita.
Toissayönä heräsin joskus yhden aikoihin yöllä siihen, että Poika meluaa. Kun menin katsomaan, se oli lyönyt nokkansa joko pinnoihin tai patjaan. Tai huitaissut itseään. Molemmista sieraimista oli tullut verta niin paljon, että koko peitto oli veressä, naama veressä, kädet ja vaatteet samaten.
Viime yönä oli sama hulina alkamassa. Olin niin väsynyt, etten jaksanut alkaa juosta huoneiden väliä, vaan kannoin Pojan viereeni. Siihen se nukahtikin melkein heti. Viiden aikoihin aamulla heräsin siihen, että Poika itkee unissaan. Sitä kesti varmaan varttitunnin. En muista milloin hän olisi viimeksi itkenyt ääneen, ehkä joskus pari-kolme vuotta sitten.
Kaappasin unessa nyyhkyttävän Pojan kainaloon ja tunsin yhtäkkiä hirveän huonoa omatuntoa siitä, että on ihan mahdotonta tietää, mitä pienessä mielessä liikkuu. Ovatko sairaalakäynnit olleet pelottavia? Miten kamalaa on ollut, kun ei ole voinut edes kääntyä kyljelleen? Onko tilapäishoidossa ikävää? Miltä tuntuu, kun ei voi sanoa sitä mitä ajattelee? Miltä tuntuu, kun on täysin avuton, eikä sen takia tule kohdelluksi ihmisenä, jolla on ehkä omaakin tahtoa ja ajatuksia?
Aamulla poika näytti kaikesta huolimatta melko tyytyväiseltä ja tunki varpaitaan suuhuni. Nyt hän makaa lattialla, ja yllätys yllätys, yrittää pyöriä napansa ympäri. Käsittämätöntä, miten sinnikkäitä nuo lapset ovat.
(Nyt esseen kimppuun.)
Muoks: Esseen ensimmäinen kohta valmis (vapaa käännös: "onko paikallisen kulttuurin suojelu tärkeää matkailullisesta näkökulmasta - pohdi, kirjoita ja anna esimerkkejä").
Sain juuri tietää, että alv-tentin arvosanaksi tuli kolmonen. Hienoa, se olikin näiden opintojeni ihka viimeinen tentti. En ole yhtään varma, olisinko edes saanut uusia sitä käymättä koko kurssia uudestaan...
Abonneren op:
Reacties posten (Atom)
4 opmerkingen:
Meillä kulkee suvussa massiivinen nenäverenvuototaipumus. Laps sai varsinkin pienenä(ja edelleen parin kuukauden välein) yölisiä nenäverenvuotoja ja pienempänä se oli hänestä kauhean pelottavaa. Tuli verikammo. Pelkkä veri-sana sai hänet ulvomaan ja veren lentämään. Sitten päätimme, että se on ketsuppia, ettei se olisi niin peloittavaa. Ketsuppi eli kenda-ilmaus jäi pysyvään käyttöön ja poikaystäväni hiukan ihmetteli suhteemme alkuaikoina, kun 11-12v. Laps tuli yöllä sängyn viereen: "Minh, herää, kenda lentää taas!".
Hei onnea tentistä ja kurssista! mitä seuraavaksi?? Ja mitä muuten opiskelet?
-minh-
Pitkästä pimennosta johtuen en ollut jotenkaan tajunnut, missä kunnossa Poika nykyään on. Viimeksi kun luin ja seurasin päiväkirjaasi (aika kauan sitten) hän oli vielä vauva, tai ainakin hyvin pieni. En osaa edes kuvitella millaista teidän arkenne on.
Tuohon siivousongelmaan: ota osaa siihen radion siivouskisaan... olikohan se nyt Radio Aalto, joka arpoo siivousryhmiä siivoamaan kotien täydellisiä kaaostiloja.
~Kati
minh: Pojalla ei onneksi ihan noin usein ole verta tullut... paitsi nyt, kun se on alkanut nokkia eli tökkiä päätään milloin minnekin.
Opiskelen täydennyskoululutuksena mun ravintolaesimiestutkintoa (opisto) amk-tutkinnoksi.
Mä en ihan oikeasti tiedä, miksi :D Mä arvasin jo ilmoittautuessani opintoihin, että verellä ja tuskalla näistä läpi mennään. Ei siksi, että kurssit olisivat oikeasti niin hankalia vaan siksi, kun mulla on tämä asenneongelma.
Mua kyllä kiinnostaa matkailu ilmiönä osana kulttuuria, kiinnostaa matkailun jakautuminen maailmassa ja pohtia sitä, miksi ihmiset matkustavat, minne matkustava ja miten - näitä juttuja sisältävät kurssit ovatkin olleet ihan mielekkään ja kivan tuntuisia.
Meidän tutkinnon fokuksena on kuitenkin lähinnä se, että opimme vähän sitä ja tätä, vähän jotain varausjärjestlmiä ja pikkuisen verotusta ja lainsäädäntöä. Osa kursseista noin teoriassa sisältää ihan tosi relevanttejakin juttuja, paha vaan ettei niihin paneuduta lainkaan.
Pakollisia kieliopintoja meillä on aika paljon, 3 (vierasta) kieltä on ihan minimi. Kielten opetuksen taso on tosi vaihteleva, todella tasokkaasta ihan surkeaan.
Työnantajien silmissä matkailurestonomit ovat lähinnä matkailuvirkailijoita, joissa on vain se haittapuoli, etteivät he osaa yhtä paljon esim. Amadeusta kuin amiksen käyneet. Amiksessa paukutetaan läpi lähinnä sitä suorittavaa työtä. Me käydään kyllä kurssit, mutta kyllä mulla menisi varmaan kymmenen minuuttia, jos tältä istumalta pitäisi alkaa jotain lentoja varailemaan asiakkaalle :D
Niin ja niihin pesteihin, joihin meitä teoriassa koulutetaan, otetaan IRL töihin vain kauppatieteiden maistereita, elintarvike-ekonomisteja jne.
Varmaan käytännössä melkein minkä tahansa akateemisen tutkinnon suorittaneet ovat ok, mutta restonomit ovat työnantajille jotain epämääräistä, "henkilöitä, jotka haluavat esimiesasemaan, mutta jotka eivät osaa tehdä edes suorittavaa työtä".
Jos muuttaisin lappiin, tilanne olisi toinen, koska sinne nyt vain on vaikeampi saada koulutettua porukkaa. Mutta kun en mä enää jaksaisi sinne lähteä... ja on tuo Ukkokin :D
Tästä tuli nyt turhautunut maraton-vastaus...
Kati: Tulit väliin!
Joo, Poika on varmaan ollut siinä 2-3-v. Musta tuntuu, että pari vuotta on ollut vähän painajaista, joka alkaa ihme kyllä helpottaa. Siis pojan asioiden johdosta painajaista, ei muuten.
Nyt kun on alkanut helpottaa (syystä tai toisesta?), tuntuu kuin taakka olisi pudonnut harteilta. Pojan hoitaminen on henkisesti paljon vähemmän raskasta, kun näkee, että eteenpäin mennään, vaikka tosi hitaasti. Ja tosi pieniä asioita tapahtuu. Mutta on se siltikin hirveän helpottavaa!
Een reactie posten