Kahdeskymmenesyhdeksäs postaus

Käsittämättömän vetämätön olo koko päivän. Ajattelin kohta vaipua uneen, mutta lopullista urvahtamista kirjoitan muutaman rivin.

Oltiin eilen Ukon kanssa juhlistamassa vuoden vaihtumista yhden hänen kaveriperheensä luona. Mukavia ihmisiä. Mies hollantilainen, vaimo suomalainen ja pari lasta.

Jostain syystä olin kuitenkin vähän kireä koko illan. En tiedä, huomasiko sitä kukaan, toivon, että ei. Se nyt ei niin haittaa, jos Ukko huomaa. Kaipa tuo näkee mua hyvälläkin tuulella, edes joskus, joten saa vastapainoa. Voi sitten totuudenmukaisesti sanoa vaikka kavereilleen, että "on se joskus ihan mukavakin, eikä aina naama norsun piip -llä ".

Yöksi mentiin Ukon luokse, koska ajattelin jo aikaisemmin, että on kivempi herätä jostain muualta kuin kyläpaikasta. Aamulla tulin päästämään vapauteen lapsenhoitajina toimineet vanhempani. Asetuin sänkyyn Pikku-Ukon viereen ja nukuin. Ja nukuin. Ja nukuin.

Heräsin kahden aikoihin iltapäivällä ja huomasin nukkuneeni kolme tuntia sikeästi. Ihan pöhnäinen olo. Kuin takana olisi pitkä työviikko ja nyt olisi ensimmäinen vapaapäivä, joka menisi lähinnä palautuessa rasituksista. Tai kuin olisin ollut rankan puoleisella risteilyllä ja kaikesta kaljan juonnista toipuva elimistö vaatisi leponsa. Ja totuus on se, että olen viettänyt lähinnä suhteellisen laiskaa joululomaa KOTONA ja sitten yhtenä iltana käynyt juomassa muutaman kaljan leppoisassa seurassa.

Ehkä olen vanha, väsynyt ja raihnainen. Ehkä se on tämä talvi. Tai pimeys. Tai se, kun ei saa asioita aikaiseksi. Mutta kun vä-syt-tää...

Ja nyt nukkumaan. Jos se vaikka lakkaisi jossain vaiheessa, se väsytys.